Äitien paha olo lisääntynyt kotonaoloajan pidentyessä!
Hesarissa joku kolumnisti tänään pohti miten päivähoidosta on tehty sellainen peikko, ja yhdisti kirjoituksessaan nyt pinnalla olevan keskustelun äitien pahoinvoinnista ja siitä miten kotonaoloaika lasten kanssa on pidentynyt.
Ja ihan totta, kyllä siihen asenteet painostavat että kotona pitäisi olla pienten lasten kanssa, vaikka ei niin viihtyisikään. Onneksi meillä mies jäi sitten hoitovapaalle, muuten tässäkin olisi yksi todella pehmopäinen mamma.
Kommentit (68)
Ja jos edes isyysloma ei kiinnosta, tuskinpa sitten lapset muutenkaan?? MISSÄ ON MIEHEN VASTUU??
Muutama kymmenen vuotta sitten Suomikin oli täysin agraarinen maa ja maatilan emäntä ei todellakaan ollut mikään kotiäiti nykyisessä merkityksessä. Ei ollut edes se porvarisrouva, sillä entisajan kotitalouden pyörittäminen oli aika erilainen homma kuin nykyisin. Kokeile huviksesi muutama kuukausi lämmittää talo ja käyttämäsi vedet puilla (muista halkoa ne itse), pestä käsin niin astiat kuin pyykitkin, tehdä ruoka alusta alkaen esimerkiksi sisäelimistä, ommella lapsillesi vaatteet, viljellä talven juureksenne ja vihanneksenne ja marjanne jne. niin huomaat, että se entisajan " kotiäitiys" oli jotain vähän muuta kuin nykyinen. Koskaan ennen ihmiskunnan historiassa ei yksi aikuinen terve ihminen ole omistautunut pelkästään yhden tai kahden lapsen hoitoon ja viihdyttämiseen.
Vierailija:
Kuinka moni muu nainen voi nykyään sanoa että oikeasti rakastaa lastensa kanssa oloa päivästä toiseen? Aika harva! Mistä tämä kertoo.. Ehkä siitä että naiset ovat nykyään liian itsekkäitä. Minä minä ja minä! Viis siitä mikä on muitten parhaaksi. Olkaa niin itsekkäitä että jättäkää ne lapset niille vanhemmille jotka voivat jättää ne aivot narikkaan muutamaksi vuodeksi(jos nyt kotiäitiys jonkun mielestä tarkoittaa sitä ettei elämä ole elämää jos on " kotona" ) ja keskittyä siihen maailman ihanimpaan asiaan, eli lapseen! Ja huom! Meillä myös lasten isä on vuorostaan kotona muutaman vuoden(ei siis vain äiti).
Maalla kasvaneena, vanhempiani ja isovanhempiani paljon kuulleena ja heiltä oppineena. Ihmettelevät kovasti nykyajan vanhempien tarvetta tarjota lapsilleen ihan kaikki.
Leivon itse leivät sun muut, ruoat saadaan osaksi omasta maasta, pesen pyykit kyllä koneella, tiskaan käsin. Ompelen suurimanosan lasten vaatteista. Olen kotiäiti ja rakasta elämääni. Töitä ehdin kyllä myöhemminkin. Nyt on lasten aika.
Sen sijaan vanhempainvapaata jakaa nykyään se kymmenisen prosenttia. Ja silloinkin kun miehet ovat vanhempainvapaalla, heidän vapaansa kestää keskimäärin alle kuukauden (vrt. äidin usean kuukauden perhevapaa).
peset käsin pyykin, jota varten lämmität veden. Ja ruoka mikä pelloilta saatiin piti tosiaan riittää osittain koko talveksi ja heinäpelloilla riitti tekemistä vaikka kuinka ympäri vuoden. Myös lehmät oli noustava lypsämään aamulla viideltä, että saatiin maito ja liha teurastettiin omista sioista tai muista eläimistä. Munat tietysti kanoilta. Vesi kannettiin omasta kaivosta sisälle. Ulkohuussissa käytiin ja kerran viikossa saunassa. Vai elätkö vieläkin tällä tavoin? Enpä usko.
Puut hakataan itse ja kaadetaankin metsästä(mies kaataa kyllä). Heinätyöt tehdään myös itse(apua naapurista ja sukulaisilta). Elän kyllä aika alkukantaisesti jos näin voi sanoa. Nautimme tälläisestä. Netit, koneet ja härvelit meillä on ja mammallakin aikaa istua aina vk-loppuisin tässä kun on työntekijät jotka hoitaa maatilan.
Mä olen samaa mieltä kuin Fletch. Tämä täysin lapsilleen omistautunut kotiäitiys on hyvin moderni ilmiö, varmaan laajemmassa mittakaavassa alkoi vasta kun saattoi alkaa julkisella rahalla hoitamaan lapsia kolmivuotiaiksi. Ennen ei ollut mahdollista olla niin paljon vain ÄITI, koska piti hoitaa eläimet, tehdä väelle ruokaa, ommella vaatteet jne. Peruskotityötkin vei paljon enemmän aikaa koska ei ollut koneita.
Nyt äidit ovat lastensa viihdytys- ja virikeautomaatteja ja eipä ihme, että koulutettu ihminen turhautuu kun laulaa kolmatta vuoteen putkeen aa tuuti lullaa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että ei rakastaisi lapsiaan, totta kai. Nyt kotiäitiys tarkoittaa sitä, että unohdetaan kaikki muu elämä naisena ja eletään vain lasten kautta.
Eikö kolmen vuoden loma tuntuisi hyvältä ja vielä lapsien kanssa? Saa tulla ja mennä ei ole rajoitteita! Miksi jäätte kotiin ja pistätte ne aivot narikkaan? Kotityöt on tehtävä, lapsien on ulkoiltava, on saatava virikkeitäkin ja ravintoa. Muu aika on täysin mielikuvituksen varassa. Retkeilkää, kesäisin uikaa paljon jne. Miksi jättää se sosiaallinen elämä kun jää kotiin?
Mainitsit että " koulutettu ihminen tylsistyy" .. Ihan kuule tylsistyy kouluttamatonkin ihminen ja kuules sellainen ihminen jolla ei ole ystäviä tai ei ole mielikuvitusta. Pistäkää lapset tarhaan jos tuntuu ettette oikeasti keksi kotona muuta tekemistä kun vauvoista puhumista ja aatuutilullaan laumista. On teidän lapsillakin tylsää jos teidän elämä on noin ykstoikkoista!
Olen ollut kotona kohta seitsemän vuotta. Yhtäkään mamma kaveria en omista enkä todellakaan ystävien kanssa mitään mamma juttuja jauha. Aivotkin on kunnossa ja elämä todella mielenkiintoista, kotona lapsieni kanssa! :)
Minusta uusien ystävyyssuhteiden luominen on hankalaa aikuisiällä. Vanhat ystäväni ovat levinneet ympäri Suomea ja maailmaa, mammatuttujen kanssa on ihan piristävää, mutta se ei riitä. Koen olevani jonkinlaisessa sosiaalisessa tyhjiössä kotona ollessa. Kaipaan aikuisseuraa. Harrastan, luen, menen lasten kanssa, jne. mutta siitä huolimatta kaipaan aikuisseuraa. Ei se oikeastaan ole tylsistymistä, vaan melkein kuin sielun kuolio, kun jotain oikein olennaista puuttuu.
Sitä paitsi aina maalataan niin ihana kuva siitä, mitä kaikkea lasten kanssa voikaan puuhata. Posket rusottavina reppu selässä menemme retkelle metsään tutkailemaan kevään merkkejä (todellisuus: sataa tihkuttaa vettä mutta ulos mennään siitä huolimatta koska niiin kuuluu tehdä, vauva vihaa pukemista ja varsinkin ulkovaatteita, isompi huutaa siinä sivussa kun haluaa tehdä itse muttei vielä osaa, viimein ollaan kuitenkin ulkona ja mennään metsään, isompi kompastelee ja valittaa, vauva kiemurtelee ja haluaisi itse kävellä vaan ei tietenkään osaa vaan on koko ajan turvallaan, molemmat huutaa, isompi on ottanut hanskat kädestä ja nyt sormet palelee, pienempi tuiskahtaa nenälleen kuralätäkköön sillä aikaa kun puen isommalle hanskoja uudelleen, molemmat huutaa, minä huudan, isompaa alkaa pissattaa, palataan sisälle ja syödään voileivät pöydän ääressä, tunnen turhautumista, kiukkua, väsymystä ja tulen purkautumaan av:lle. Saan haukut.)
Fletch:
Hän oli niin fyysisesti kuin henkisesti väkivaltainen ja alistava ja purki turhautumisensa meidin lapsiin. jos hän olisi saanut statusta kodin ulkopuolelta, niin ehkä meihin lapsiinkin kohdistuneet vaatimukset olisivat olleet vähän realistisempia ja niissä pettyminen ei olisi aina johtanut väkivaltaan, tiedä häntä.
tosin jos olet 70-luvun kasvatti, niin voi hyvin olla, että se sun hoitotäti olisi ollut samanlainen väkivaltainen ja ahdistunut mamma kuin mitä äitisi oli.
Jos hoitajat olisivat olleet jotenkin lämpimiä ja lapsirakkaita, voi olla että äitisi olisi kokenut sen uhkaksi, he vievät lapsen häneltä. Näinkin voi joskus käydä.
[color=orange]Normaalit ihmiset käyvät töissä? Hmm, normaalit ihmiset tekevät lapsia ja hoitavat ne kotona ainakin ekan vuoden.
Miten monta pahoinvoivaa kotiäitiä te konkreettisesti tunnette? Minä en tunne yhtäkään. Kaikki jotka ovat kotona sen väh. kolme vuotta voivat todella hyvin ja tekevät sitä vain koska itse haluavat sitä. Ne jotka eivät lapsiaan jaksa ovat vieneet ne hoitoon ja n. 1-2vuotiaina. Ei sekään ole hyväksi lapselle, mutta toki parempi vaihtoehto kun sairastava äiti.
Ennemmin kysyisin että miksi naiset voivat kotonansa nykyään niin pahoin ja vielä omien lapsiensa kanssa? Mikä siinä kodissa ahdistaa, mikä siinä lapsessa ahdistaa? Miksei naiset viihdy kotona edes kolmea vuotta, miksi naiset ovat nykyään niin laiskoja että kuvittelevat että kotiäitiys tarkoittaa sohvalla makaamista? Missä on teidän sukulaiset, ystävät, tuttavat? Lähes jokaisella on auto jolla pääsee, jalat on jokaisella meillä ja linja-autokin on keksitty! Ei tarvii jäädä sinne neljän seinän sisälle niitten lapsien kanssa. Itse olen kokoajan menossa kolmen kanssa ja autoa ei ole. Elämä on mukavaa, on tekemistä ja puuhaa ja saa HUOM! SAA olla omien lasten lähellä. Muutaman vuoden päästä ne on jo " poissa" , kaikki omissa harrastuksissa ja kavereillaan. Sit kyllä harmittais jos en nyt voisi viettää heidän kanssaan " laatuaikaa" .[/color]
" miksi naiset ovat nykyään niin laiskoja että kuvittelevat että kotiäitiys tarkoittaa sohvalla makaamista? Missä on teidän sukulaiset, ystävät, tuttavat? Lähes jokaisella on auto jolla pääsee.."
En tunne yhtään äitiä tai edes naispuolista, jonka mielestä kotiäitiys = sohvalla makoilua!! Sukulaiset ovat omalta puoleltani haudassa, miehen puolelta välit menivät poikki kun saimme nuorena lapsen. Tuttavia on muutama, ei kuitenkaan heistä ole konkreettista apua kun moni ikäiseni ei ole vielä lapsia saanut. Autoa ei löydy, koska sille ei ole tarvetta.
Ehkä kannattaisi avata ne espoolaisen hyvinvointimamman silmät ja huomata, että sinä ystäviesi kanssa olette melko pieni ryhmä käsityksienne kanssa.
Vierailija:
mutta sairas lapsi vie ne. Ja silloin se vaativa työ - oli miten palkitseva tahansa - kuormittaa normaalia enemmän.Meillä kuopus sairastelee paljon, sairaalakeikkoja tulee ja lääkitystä annetaan välillä 2 tunnin välein.
välissä oli kuukausien akutisoituneita tilanteita ja jatkuvaa ravaamista sairaalan ja kodin välillä. Työnteko kävi mahdottomaksi, koska lapsi oli pitkiä aikoja niin heikko ettei voinut olla päivähoidossa, mutta liian terve sairaalaan.
t. nro 31
Meidänkin ihan kohta 14 täyttävä poika tarvitsee vielä kovasti vanhempia ja tarvinnee vielä pitkään. Nykyään niihin pariin ensimmäiseen vuoteen ladataan niin paljon odotuksia ja energiaa, että unohtuu, että lasten kasvatus ei ole mikään sprinttikisa vaan maratoni. Synnytystavalla, imetyksen pituudella, kuivaksioppimis ajankohdalla tai edes sillä kotona ololla ei ole mitään ratkaisevaa, kaiken kattavaa merkitystä. Merkitystä on sillä, että lapsella on turvallinen koti ja rakastavat aikuiset ihan koko sen 18 vuoden ajan.
Vierailija:
Elämä on mukavaa, on tekemistä ja puuhaa ja saa HUOM! SAA olla omien lasten lähellä. Muutaman vuoden päästä ne on jo " poissa" , kaikki omissa harrastuksissa ja kavereillaan. Sit kyllä harmittais jos en nyt voisi viettää heidän kanssaan " laatuaikaa" .
Ahdistuksesta, itseinhosta ja toivottomuudesta huolimatta. Kyllähän se vituttaa kun joutuu luopumaan haaveista ja yöunet kärsivät, mutta tarkoittaako se sitten sitä, että tarttuu kättä pidempään ja mojauttaa lastaan - ei välttämättä.
Eli minusta nykyään kotiäitiys on liian kokonaisvaltaista. Harva jatkaa työelämässä osa-aikaisesti kotivuosinaa, joten elämästä rajataan täysin se työelämä pois. Äiti on kotona ja piste.
Ei siitä ole kovin kauaa, kun suurin osa perheistä eli maaseudulla ja lapset pyöri siinä jaloissa ja äiti hoiti lapset työnsä ohessa ja hoitajaksi löytyi joku sukulainen tms tai sitten lapset heilui siellä heinäpellolla ja ties missä. Oma lapsuuteni oli tuollaista ja nyt kun itse elän kaupungissa ja työ on kodin ulkopuolella niin huomaa eron aika hyvin. Minusta tämä äitiyden " kaupunkilaismalli" ei ole hyväksi monenkaan mielenterveydelle. Minun mielestä pelkkä kotona lasten kanssa oleminen on turhauttavaa, ellei osaa laittaa aivojaan vuosikausiksi siihen 0-asentoon.
Nykyään vain siellä kotona pitää olla niin superpätevä, jotta sille olisi oikeutus sille kotona ololle. Ennen vanhaan sai olla vaan, koska kaikki muutkin olivat.
Ja nykyään ei jäädä ollenkaan samassa määrin kokonaan ulkopuolelle, kuten ennen. Kaikki tuntemani kotiäidit tekevät töitä ja opiskelevat. Todella harva ei " tee mitään muuta" .
Itsekin olen ns. kotiäiti, mutta minulla on myös oma firma. Varsinaista äitiyslomaa olen pitänyt noin kuukauden kummankin lapsen kanssa.
Miksi niitä aivoja ei voisi laittaa narikkaan muutamaksi vuodeksi. Moni unohtaa täysin että jos lapset tehdään siinä 20-30v. ja kotona ollaan vaikkapa 10vuotta niin jää 20-40vuotta aikaa vielä tehdä töitä ja opiskella. Mitä se 3-10vuotta tekee ihmisen elämästä, ei mitään! Ja tämän kun voi tehdä oman lapsensa parhaaksi.
Jos äiti on täyspäinen ja jaksaa omat lapsensa niin mikäs sen parempaa kun lapsien kasvaa omassa pihapiirissä ja oman vanhemman hoivissa sinne kouluikään saakka. Painotan että sen lapsuuden pitäisi kumminkin olla onnellinen, mutta tuntuu ettei nykyäidit kykene kasvattamaan kotona täyspäisiä lapsia vaan laittavat ne hoitoon juurikin siksi että tarvitsevat itse virikkeitä ja eivät jaksa omien lastensa kanssa päiviä. Kummallista minusta.
Minä jaksan tätä kotiäitiyttä käsi sydämellä. Nautin tästä ja niin nauttivat lapsenikin. En millään usko että päiväkoti antaisi heille mitään enemmän mitä he kotona saavat. ja eihän me täällä kotona olla kokoaikaa. Käydään kylässä, puistoissa, tehdään retkiä ja reissuja. Kesät ollaan melkein kokonaisuudessaan pihalla, ihmisten ilmoilla. :) Lapset nauttii, minä nautin, perhe nauttii. Lapsista huomaa että heillä on hyvä olla.
Kuinka moni muu nainen voi nykyään sanoa että oikeasti rakastaa lastensa kanssa oloa päivästä toiseen? Aika harva! Mistä tämä kertoo.. Ehkä siitä että naiset ovat nykyään liian itsekkäitä. Minä minä ja minä! Viis siitä mikä on muitten parhaaksi. Olkaa niin itsekkäitä että jättäkää ne lapset niille vanhemmille jotka voivat jättää ne aivot narikkaan muutamaksi vuodeksi(jos nyt kotiäitiys jonkun mielestä tarkoittaa sitä ettei elämä ole elämää jos on " kotona" ) ja keskittyä siihen maailman ihanimpaan asiaan, eli lapseen! Ja huom! Meillä myös lasten isä on vuorostaan kotona muutaman vuoden(ei siis vain äiti).