Lue keskustelun säännöt.
Murkun maailman vaikeus...miten aikuinen osaisi ymmärtää.
02.12.2008 |
Siis,
meidän tavallisesti hyvin aamuäreän varhaismurkun aamu alkoi upeasti. Minulla (siis äidillä) on synttärit ja esikoinen 11v oli ottanut tehtäväkseen (perheen isän ollessa töissä) herättää perheen muut lapset (3 kpl) ja sitten herättää äiti laulamalla ja tuomalla lahja + kortti sänkyyn. Ihanaa ja kaunista. Kaikki sujui mallikkaasti ja äidin aamuherätys oli ihana! Lapset eivät riidelleet ja esikoinen aivan erityisesti oli kiltti ja huomaavainen ja reipas. Tämä siis ennen seitsemää, mikä on esikoiselle erikoisen upea saavutus. SIllä välin kun sitten vein päivähoitoikäiset hoitoon oli esikoinen keittänyt minulle aamukahvit ja oli juuri suunnittelemassa kouluun lähtöä. Kaikki edelleen loistavasti.
Sitten muistin pyytää tytön eilen koulusta palautetut kokeet (useampia) nähtäväksi ja kuitattavaksi. Tässä vaiheessa tyttö edelleen hyvällä tuulella, jopa kiitti kun muistutuin - ettei tule jälki-istuntoa unohduksesta. En tiedä mikä meni sitten vikaan, mutta kun katselin kokeita ja huomautin ihan nätisti joistakin virhekohdista ja sanoin, että voisimme katsoa näitä asioita yhdessä, tyttö kilahti. Ensin alkoi marmattaa, mutista ja tiuskia, mutta sitten sai täyden raivarin. Aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta alkoi huuto ja itku. "En mene kouluun, siellä on kamalaa" oli raivarin sanoma (ei tällä kertaa kuitenkaan "äiti mä vihaan sua"). Ja äiti on ilkeä ja inhottava ja epäreilu, kun pakottaa lapsen kouluun! Huuto oli järkyttävää. Yritin puhua, mutta eihän siitä mitään tullut. Siispä hain tytön huoneestaan, talutin hampaiden pesulle ja hiusten harjaukselle ("Älä koske muhun!") ja eteiseen pukemaan ulkovaatteita. Huutoa ja nyyhkytystä. Itse pysyin rauhallisena, kerran taisin sen verran korottaa ääntä, että sanoin tämän raivarin riittävän sitten koko joulukuulle. Olen kuitenkin tyytyväinen, en alkanut huutokisaan mukaan. Lapsi siis puki ja raivosi, mutta lopulta lähti talsimaan koululle. En tiedä mahtoiko myöhästyä, mutta lähti kuitenkin.
Äidille jäi paha mieli. Kurjaa, kun lapsesta tuntuu pahalta lähteä kouluun. Sanoin lapselle, että jos kouluun meno on näin vaikeaa, minun on otettava yhteys opettajaan ja selvitettävä onko siellä ongelmia, mutta ei kuulemma ole muuta ongelmaa kuin se, että ope on inhottava! Tiedän opettajan olevan tiukka, se lienee suurin syy tähän kouluunlähtöongelmaan, yhdessä syysväsymyksen ja murkkuiän kanssa. En ole oikeasti huolissani, mutta pienestä asti temperamenttisen lapsen alkanut murkkuikä ja vaikeat aamut ottavat koville...
No niin, sainpas purkaa mieltä teille muille mammoille. Saa nähdä saanko kommentteja... =)
Kommentit (11)
Näin minäkin ajattelen asiasta. Sillä hetkellä tuntuu vaikealta, kun tilanne päällä, mutta onneksi se menee aina ohi. Niitä tilanteita vain varsin usein nykyisin.
t.ap
p.s. Lapsi on kyllä ihana!
Kyllä kuka tahansa voi kilahtaa, vaikka sitä ennen kaikki olisi hyvin.
Kuulostaa ihan meidän tytöltä, joka on kyllä vasta 6v - mutta tuollainen se voisi hyvinkin olla esiteininä:-)Kaukohali sun lapselles!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos olisin lapsesi, ja pitäisin rimaa vähän liian korkealla itselleni. Olisin siis mielessäni tuskitellut noita kohtia, ja jos olisi mieleni tehnyt osoittaa vaativalle opellekin taitoni, niin paha mieli olisi voinut purkautua juuri noin.
Itse luulen, että on mahdollista, että koulu ei hänestä yleisesti ottaen ole noin kamalaa, vaan että nyt purkautui se paha mieli.
Jutelkaa rauhallisemmalla mielellä, ei noista kokeista, vaan ihan siitä, millaista koulussa on.
Tuo tapahtuma olisi voinut olla meiltä, niin tutusta kuulosti, vaikkei synttäreitä nyt olekaan (Onnea!).
Meillä myös 11-vuotias tyttö. Hoitaa tunnollisesti koulun ja harrastukset jne, mutta on nykyisin todella herkkä. Näkee epäreiluutta ja arvostelua kaikessa sellaisessakin, missä sitä ei ole. Ne ovat hankalia ja raivostuttavia tilanteita. Olen myös yrittänyt pysyä tällaisten raivareiden edessä rauhallisena, aina siinä kuitenaan onnistumatta. Olen ajatellut, että tämä kaikki kuuluu ikään ja menee aikanaan ohitse.
Olen varma, että kun lapsesi tulee tänään koulusta, hän ei muista koko aamun tapahtumia. Älä siis turhaan muistele sinäkään. Voimia teille.
jos olisin lapsesi, ja pitäisin rimaa vähän liian korkealla itselleni. Olisin siis mielessäni tuskitellut noita kohtia, ja jos olisi mieleni tehnyt osoittaa vaativalle opellekin taitoni, niin paha mieli olisi voinut purkautua juuri noin.
Itse luulen, että on mahdollista, että koulu ei hänestä yleisesti ottaen ole noin kamalaa, vaan että nyt purkautui se paha mieli.
Jutelkaa rauhallisemmalla mielellä, ei noista kokeista, vaan ihan siitä, millaista koulussa on.
Ja nyt kun koulunkäynti on vitosluokalla selvästi muuttunut vaikeammaksi (uusi koulu, luokka sentään vanha, uusi ope, paljon entistä vaativampi, paljon uusia aineita ja vaikeita kokeita), tyttö reagoi siihen, että ei enää saakaan kokeista "automaattisesti" ysejä ja kymppejä. Nyt pitäisi jo tosissaan lukea ja omaksua tietoa, jos haluaa saada niitä hyviä numeroita. Fysiikassa/kemiassa ja biologiassa/maantiedossa ja tietysti historiassa vaaditaan minusta kokeissa tosi paljon ja näyttää arvostelu olevan erittäin tiukkaa. Seiskat ja kasit eivät tunnu tyydyttävän tyttöä. Sitten kääntää koko homman päälaelleen ja tiuskii minulle "Mitä väliä" ym. eikä halua antaa minun osallistua opiskeluun. Tuntuu se "uudenlainen" opiskelu nyt olevan kovasti hakusessa. Taitaa tulla joululoma tarpeeseen!
No, yritän jutella - taas kerran - neidin kanssa jahka kotiutuu koulusta.
t. ap
Ihanaa saada täältä vertaistukea. Mukava kuulla, että muillakin 11-vuotiailla on jo samanlaista tuskaa...
Eletään toivossa, että seesteinen vaihekin tulee aikaisin!
t.ap
Tuo tapahtuma olisi voinut olla meiltä, niin tutusta kuulosti, vaikkei synttäreitä nyt olekaan (Onnea!).
Meillä myös 11-vuotias tyttö. Hoitaa tunnollisesti koulun ja harrastukset jne, mutta on nykyisin todella herkkä. Näkee epäreiluutta ja arvostelua kaikessa sellaisessakin, missä sitä ei ole. Ne ovat hankalia ja raivostuttavia tilanteita. Olen myös yrittänyt pysyä tällaisten raivareiden edessä rauhallisena, aina siinä kuitenaan onnistumatta. Olen ajatellut, että tämä kaikki kuuluu ikään ja menee aikanaan ohitse.
Olen varma, että kun lapsesi tulee tänään koulusta, hän ei muista koko aamun tapahtumia. Älä siis turhaan muistele sinäkään. Voimia teille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun se noin paljon yrittää sua ilahduttaakseen niin siitä tulee vielä hieno aikuinenkin.
Mutta on olemassa pelko, että toi kilahduskin johtui siitä, miten paljon se yrittää sua ilahduttaa. Ajattele, miten se on suunnitellut hienoa aamua äidin synttärilahjaksi ja MELKEIN onnistunut kaikessa kunnes - pettymysten pettymys ja epäonnistumisten epäonnistuminen - äiti ei olekaan tyytyväinen koetuloksiin!
Koska siltähän toi lapsesta tuntuu, vaikka sä mielestäs "näitisti"huomautit virhekohdista. Hei, se lapsi on itsekin nähnyt kokeensa, ja TIETÄÄ jo tehneensä virheitä! Itse olen ylipäänsä havainnut, että menneisiin virheisiin a) kannattaa harvoin palata ja b) ei kannata puuttua aamusta ennen koulua, vaan mieluummin iltapäivällä koulun jälkeen. IHAN VARMASTI säkin olisit ehtinyt palata niihin koulupäivän jälkeen! Sitten kun lapsellakin olisi aikaa, sitten kun se ei pilaisi aamua, lähtöä ja uutta päivää, joka epäilemättä stressaa muutenkin noin kovasti yrittävää lasta.
Jos tämä oli yksi ja ainoa kerta kun koulun inhottavuudesta on itketty ja huudettu, niin minä panisin sen toistaiseksi murrosiän piikkiin. Se ei välttämättä tarkoita mitään todellista ongelmaa. Mutta jos se tulee esiin jatkossakin, on syytä selvittää, missä ongelma on ja puutttua asiaan, oli syy sitten opettajassa, kavereissa tai lapsen suurissa vaatimuksissa.
Olisi ehkä ollut fiksua olla sanomatta mitään kokeista. En tosin arvostellut enkä puhunut mitään negatiivista. Mutta voihan se tyttö tulkita sanomani miten vain, jos se koetulos ei ole itseä miellyttänyt. Ne piti kuitenkin tälle päivälle palauttaa ja oli illalla unohtunut.
Tämä ei muuten ollut todellakaan ainoa kerta koulun inhottavuudesta itkemistä ja huutoa. Olen tällekin palstalle aiemmin kirjoitellut asiasta. Taustaa: tyttö on yksinäinen, erittäin herkästi kokee kaikenlaisen sanomisen kiusaamiseksi ja puhuu kotona siitä miten kiusataan (osittain pitänee paikkansa, osittain kokee sellaisenkin kiusaamiseksi, mitä muut eivät pidä normaalipuhetta kummempana - tätä nähdään päivittäin kotonakin), hyvin herkkä ja pohdiskeleva ja itsekriittinen lapsi, jonka kanssa on aina ollut "vaikeata" kaikissa elämänvaiheissa. Vaatii siis paljon ymmärrystä ja huomiota, mutta myös antaa paljon. On myös älykäs ja varhaiskypsä, pohtii ehkä liikaakin maailman ja omia murheitaan. Kun tähän yhtälöön lisätään nyt esiin tullut "isäongelma" (Olen eronnut tytön isästä vuosia sitten, kaikki ollut ok sen suhteen aina, tyttö tullut erittäin hyvin toimeen uuden mieheni ja kahden lapsistani isän kanssa, joka ollut kuvioissa jo vuosia, ja tapaa omaa isäänsä säännöllisesti, mutta nyt tänä syksynä on alkanut tulla esiin sellaista "Et sä ole mun isä, ei mun sua tarvitse uskoa"-kapinaa, joka kai liittyy murkkuikään.) ja kaiketi jonkinlainen mustasukkaisuus siitä, että perheen pienillä on isä aina paikalla, mutta hän näkee omaa isäänsä suht harvoin, niin ei kai se ole ihme, että aikuisiän kynnyksellä hormonihuuruissa elävän lapsen pieni pää menee pyörryksiin! En siis lopultakaan jaksa uskoa, että koulussa olisi mitään erityisempää ongelmaa.
t.ap
kun se noin paljon yrittää sua ilahduttaakseen niin siitä tulee vielä hieno aikuinenkin.
Mutta on olemassa pelko, että toi kilahduskin johtui siitä, miten paljon se yrittää sua ilahduttaa. Ajattele, miten se on suunnitellut hienoa aamua äidin synttärilahjaksi ja MELKEIN onnistunut kaikessa kunnes - pettymysten pettymys ja epäonnistumisten epäonnistuminen - äiti ei olekaan tyytyväinen koetuloksiin!
Koska siltähän toi lapsesta tuntuu, vaikka sä mielestäs "näitisti"huomautit virhekohdista. Hei, se lapsi on itsekin nähnyt kokeensa, ja TIETÄÄ jo tehneensä virheitä! Itse olen ylipäänsä havainnut, että menneisiin virheisiin a) kannattaa harvoin palata ja b) ei kannata puuttua aamusta ennen koulua, vaan mieluummin iltapäivällä koulun jälkeen. IHAN VARMASTI säkin olisit ehtinyt palata niihin koulupäivän jälkeen! Sitten kun lapsellakin olisi aikaa, sitten kun se ei pilaisi aamua, lähtöä ja uutta päivää, joka epäilemättä stressaa muutenkin noin kovasti yrittävää lasta.
Jos tämä oli yksi ja ainoa kerta kun koulun inhottavuudesta on itketty ja huudettu, niin minä panisin sen toistaiseksi murrosiän piikkiin. Se ei välttämättä tarkoita mitään todellista ongelmaa. Mutta jos se tulee esiin jatkossakin, on syytä selvittää, missä ongelma on ja puutttua asiaan, oli syy sitten opettajassa, kavereissa tai lapsen suurissa vaatimuksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin ei kai se ole ihme, että aikuisiän kynnyksellä hormonihuuruissa elävän lapsen pieni pää menee pyörryksiin!
Tuli moka: en siis tarkoittanut tietenkään sanoa aikuisiän kynnyksellä, vaan NUORUUDEN kynnyksellä...puhutaan kuitenkin vasta 11-vuotiaasta. =)
t. ap
Mulla on 14-vuotias tyttö ja mielialat vaihtelee päivän mittaan todella usein.
Tärkeintä on vaan jaksaa olla aikuinen ja ottaa vastaan noi kielteisetkin tunteet, mikä ei aina ole ihan helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kahden vanhemman kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Ovat jo kotoa pois muutto iässä. 11 v näyttää välillä omaa luonnettaan, mutta en kommentoi mitenkään. Poika on mikä on. Mutta varmasti tulee olemaan hankala tapaus vielä joskus. Mutta olen ollut itsekin juopottelukierteineni 13-15 vuotiaana. Ei auta kuin peilata omaa käytöstä, jos sellainen tilanne tulee.
4 v on vielä helppo ja ihana äidin pallero :)
Kyllä kuka tahansa voi kilahtaa, vaikka sitä ennen kaikki olisi hyvin.
Kuulostaa ihan meidän tytöltä, joka on kyllä vasta 6v - mutta tuollainen se voisi hyvinkin olla esiteininä:-)
Kaukohali sun lapselles!