Lue keskustelun säännöt.
Mikä avuksi kun parisuhde kohta katkolla kasvatuskiistojen takia?
06.04.2008 |
Meille tulee ihan oikeesti kohta ero. Aina riidellään ja kärsii jo muu elämä.
Minä kärsin, lapset kärsii. Jonkun supernannyn pitäisi tulla meille kertomaan mitä pitäisi tehdä, kun ei mies minua usko.
En tiedä auttaisiko edes se, mies lupaa yrittää ja kuuntelee alkuun mut luovuttaa heti, ja syyttää että oli päänsärkyä tai kurkku kipeä tai väsytti.
Kommentit (7)
Lasta EI saa lyödä, huitaista tms ap. Jos sinä tiedät asiasta, niin olet ihan yhtä syyllinen pahoinpitelyyn, kuin ukkosikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eihän tuossa ole mitään järkeä
eikä tarvetta pelastaa parisuhdetta tai perheyhteyttä
Perheneuvolaan mars. mars! Miehen pitää sitoutua muuttumaan ja haette oikeasti apua!
Oletteko pystyneet keskenään rakentavasti koskaan keskustelemaan näkemyseroistanne, tyyliin ymmärrän miksi teet noin, mutta minun mielestäni ei ole oikein kohdella 4-vuotiasta... siis tuohon tyyliin, kuunteleeko sinua oikeasti kun selität, onko kohdaltasi mennyt jo nalkutuslinjalle, silloin mies ei varmaankaan kuuntele, meillä vähän samanlaista mutta sain miehen kuuntelemaan järkeä ts. minua :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mut aina se vaan pahenee. Tai hetken mies jaksaa ja sitten taas. Ja enää ei muista että oli luvannut jotain. Ja ei halua kuunnella.
Plus, että minä olen asettunut lapsen ja miehen väliin joskus, kun näen, että nyt lähtee huitomaan. Perheneuvolasta lässyttivät vaan jotain kotitöiden jakamisesta, yksityisellä kun käytiin ja julkiselle ei pääse varman vuoteen.
Ja pienemmältä myös melkein samoja asioita.
Ei osaa jäähytekniikkaa ollenkaan.
On kyllä lasten kanssa, mutta ei ota syliin. Aina vaan käskemässä ja käskemässä, ja juoksuttaa lapsia (4v) omillakin asioillaan kun on niin itsekäs paska ja huutaa sit lapsille et mikset sinä tottele tyhmä lapsi. Asettaa yhtäkkiä ihan mielivaltaisia sääntöjä, joita ei toisen lapsen tarvitse noudattaa, toisen täytyy. Ja lyö, jos lapsi ei tottele. Ei siis naamaan, mut käteen saattaa huitaista. Olen sillä rajalla ollut monta kertaa, et olen pakannut kassit valmiiks lähtökuoppiin, et nyt lähdetään karkuun eikä takas tulla, jos vielä kerran käy huutaa tai ylireagoi tai huitasee lasta, tai jotain. Sit on kuitenkin vielä keskusteltu ja mies on pyytänyt anteeksi lapseltakin.
On lasten kanssa kyllä kun jaksaa, ja lapset yhä pitävät isästään, mut silti ne mieluummin ovat minun kanssani, ja sanovat myös sen.
Joku luottamus on mennyt.