Suvi Lindénin 4-vuotias tytär katosi lentokentällä
just just...
Kun viestintäministeri Suvi Lindén laskeutui viime viikolla Oulusta Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja astui kotimaan terminaalissa ulos koneesta hänen viisivuotias Leonoora-tyttärensä päätti lähteä juoksemaan.
Ministerillä oli kädet täynnä tavaraa eikä hän päässyt juoksemaan tyttärensä perässä.
- Yhtäkkiä en nähnyt mihin hän oli hävinnyt ja totta kai lähdin etsimään Leonooraa. En tuntenut pakokauhua, mutta toki huolestuin hieman. Toisaalta taas olimme lentoaseman turva-alueella, joten sinänsä turvallisessa paikassa. Olinkin luottavainen, ettei lapsi kovin pitkälle ole voinut juosta, ministeri Lindén selostaa viikko sitten tapahtunutta episodia.
Ei kestänyt kovin kauan kun jo lentoasemalla kuulutettiin pienen Leonooran odottavan äitiään portti numero 29 luona.
- Ei hän olisi tietenkään saanut lähteä juoksemaan, mutta hän on niin kovin vilkas. Tuskin kuitenkaan olen ainoa äiti maailmassa, jonka pienokainen päättää yhtäkkiä lähteä vauhdikkaasti eteenpäin, Suvi Lindén miettii ja painottaa, ettei suinkaan vähättele asiaa.
Viime syyskuussa Kiinasta Suomeen adoptoidun ja jo nyt hyvää suomea puhuvan nuoren neidin kanssa on asia keskusteltu ja hänelle on painotettu, ettei näin saa tehdä.
Lindén kertookin, että nykyään Leonoora pitää äitinsä kädestä tiukasti kiinni ja sanoo, että " ei saa mennä hukkaan" .
- Toisaalta taas olen hänestä ylpeä, sillä hän osasi kertoa hätääntymättä lentokenttävirkailijalle kuka on ja kuka on hänen äitinsä. Näin koko juttu selvisi oikeastaan ennen kuin se oli edes ehtinyt alkaa, ministeri Lindén kertoo.
Kommentit (38)
En kyllä nyt ihan ymmärtänyt tämän kirjoituksen tarkoitusta. Onko tarkoitus moittia Lindeniä holtittomasta valvonnasta vai mikä? Meille on nimittäin myös käynyt niin, että lapsi katosi lentokentällä, eikä kyseessä ollut mikään kotimainen kenttä. Onneksi olimme joskus antaneet ohjeet siitä, miten toimia, ja lapsi löytyi hetken hakemisen jälkeen (ja lennollekin ehdimme).
Vierailija:
Odotamme itse adoptiolasta ja koko neuvonnan ajan on painotettu sitä, että vanhempikin lapsi on vielä hyvin tarvitseva ja herkkä. Häntä pitäisi päinvastoin opettaa olemaan ensin " pieni" . Lohduttaa korostetusti, jos loukkaa yms. eikä kehua vain reippaudesta.
Munkin mielestä olisi Lindenin ehdottomasti pitänyt sukeltaa eksymiskokemuksen suohon ja suorastaan melloa ja velloa ja näin kasvattaa tytön paniikkia entisestään. Miksi kehua, jos tyttö hoitaa asian hienosti, koska tällöin se voi olla - hui kauhistus - opetettu pärjäämään kriisitilanteissa. Kyllä tämä jos mikä nyt kertoo, että Lindenin, tuon naisen, joka on tuomittu epäonnistumaan av-mittareilla ihan kaikessa, äitiys, isyys, ministerys, kokoomuslaisuus, matkustustaidot ja vaikka mitä ovat ihan hukassa. Kun kerta lapsikin meni hukkaan.
Ja sitten on vielä se ekologinen jalanjälki. Hmph.
Paheksun. Ihan sikana paheksun.
Minä opetin tytölleni, kun hän oli kolmen, miten pitää kertoa oma nimensä ja äidin nimi, jos katoaa vaikkapa kaupassa. Sehän käy niin helposti, ei tarvitse kuin sekunti katsoa toisaalle!
tai häneen siten suhtaudutaan? Eikö KAIKILLE 4-5-vuotialle (ja jo vähän pienemmillekin) ole opetettu, miten pitää toimia, jos joutuu joskus äidistä eksyksiin? Ette taida ainakaan isoissa kaupungeissa asua? Minun - erittäin vilkas, ja nyt jo ekaluokkalainen - poikani ei onneksi koskaan ole hävinnyt näkyvistäni pientä hetkeä pidemmäksi aikaa tai kadonnut lentokentälle, kauppakeskukseen tms. Näitä kuitenkin tapahtuu jatkuvasti, ja ihan " hyville" vanhemmillekin, jotka koittavat parhaansa mukaan katsoa lastensa perään. Erityisesti näitä eksymisiä tapahtuu vilkkaissa ja isoissa julkisissa paikoissa. Minä kun olen kuvitellut, että kaikki opettavat lapsilleen pienestä pitäen, mitä silloin pitää tehdä:
Mennä ensisijaisesti etsimään henkilökuntaa, " kaupantäti tai muu ihminen, joka on töissä siellä paikassa" . Sitten sanoa reippaasti oma nimi, äidin nimi ja että on eksynyt.
Ai teistä kakkonen ja kolmonen olisi parempi, ettei lapselle opeteta tätä, ja hän eksyessään sitten itkisi hädissään tietämättä mitä tehdä? Että saisi niin kuin olla " pikkuinen" rauhassa? No huh huh, on teillä käsitys siitä, miten lapsen lapsuutta vaalitaan.
oitunut aivan kamalasti? REPS KOPS!
Mikä sitten ei olisi ollut surullista? Se, että lapsi olisi kauhuissaan itkenyt ja ryntäillyt ympäri kenttää, ollut ihan tietämätön siitä, mitä kannattaa tehdä ja hänen löytämisensä olisi kestänyt todennäköisesti paljon kauemman aikaa. Lapsi olisi ollut yksin ja peloissaan pitkään? Joo, se olisikin ollut iloista! Tällaisia ihania ilon hetkiä kolmosenkin tulevalle lapselle, joka saa olla pieni!
Ihana lukea että nuori neiti osaa puhua suomea jo sujuvasti ja " osaa eksyä" ja toimia sittenkin vielä tilanteessa oikein! Sehän tarkoittaa mielestäni vain sitä että lapsi kokee olonsa turvalliseksi kun uskaltaa lähteä myöskin ominpäin tutkimaan kiinnostavaa ymäristöä:)
Hyvä SUVI ja onnea edelleen tyttären kasvatukseen!:)
iso lapsi adoptoidaan vieraaseen maahan, niin heti vaan hoitoon!
Jokohan Leonoora on aloittanut testausvaiheen vai vieläkö kuherrellaan.
Arvasin, kun näin sen " uutisen" , että täällä on lynkkausjoukot jo asialla. Noin voi käydä KENELLE vaan. Ihan sille täydelliselle av-mammallekin.
Sitä en osannutkaan lukea rivien välistä, hyvä että sä osasit.
Vierailija:
iso lapsi adoptoidaan vieraaseen maahan, niin heti vaan hoitoon!
Mutta Suvi on. Hänen pitäisi (ja muidenkin olisi hyvä) tietää, että adoptiolapsi on AIVAN eri asia.
Vierailija:
Tämä oli jo eilisessä 7 Päiväässä, vinkinantaja oli saanut 800 ¿ palkkion
sanomaan nimensä ja että äiti on kadonnut.
Vierailija:
Munkin mielestä olisi Lindenin ehdottomasti pitänyt sukeltaa eksymiskokemuksen suohon ja suorastaan melloa ja velloa ja näin kasvattaa tytön paniikkia entisestään. Miksi kehua, jos tyttö hoitaa asian hienosti, koska tällöin se voi olla - hui kauhistus - opetettu pärjäämään kriisitilanteissa. Kyllä tämä jos mikä nyt kertoo, että Lindenin, tuon naisen, joka on tuomittu epäonnistumaan av-mittareilla ihan kaikessa, äitiys, isyys, ministerys, kokoomuslaisuus, matkustustaidot ja vaikka mitä ovat ihan hukassa. Kun kerta lapsikin meni hukkaan.Ja sitten on vielä se ekologinen jalanjälki. Hmph.
Paheksun. Ihan sikana paheksun.
:D Kai sinä jo kirjoitat ammatiksesi? Jos et, niin kannattaa harkita. Päivän naurut, kiitos!
Suositus on, että lasta hoidettaisiin kaikessa rauhassa kotona VUOSIA. Mutta ehkä Suville lapsensa mielenterveys ei ole niin tärkeää kuin oma ura. Se on SURULLISTA.
Monet heitteillejätetyt lapset ovat näennäisesti todella pärjääviä ja reippaita, osaavat vaikka hoitaa itselleen ruokaa niin ettei aikuista tarvita. Onko se ihailtavaa?
Adoptiolapsi on hylätty, hän on asunut koko ikänsä laitoksessa, vailla minkäänlaista hellyyttä (lapsiin ei edes kosketa tarpeettomasti, sysätään sänkyyn heijaamaan itsensä uneen) ja rakkautta. Eikö olisi kohtuullista, että hän saa turvallisesti kiintyä ensimmäistä kertaa elämässään rakastavaan aikuiseen ihmiseen? Ei hän tarvitse sosiaalisia kontakteja heti tultuaan, hän tarvitsee vanhempiaan.
jutun mukaan lapsi katosi, koska äiti ei ehtinyt seurata tytärtään vilinään, koska kantoi kassejaan ja laukkujaan.
Minä olisin jättänyt laukut hetkeksi niille sijoilleen ja mennyt mieluummin tyttären perään. Miten laukut saattoivat olla pientä lasta tärkeämmät?
Mun poikani voisi tehdä täsmälleen saman asian. Asiahan meni tosi hyvin lopulta! Reipas tyttö!