huh, poikalasten äidit, kertokaa!

Mulla on joskus hermot niin kireällä sen jatkuvan metelin takia, että äidyn itsekin huutamaan kuin hyeena. Kai tämä joskus helpottaa.

Meillä pojat nyt 2,5 ja 4 v. ja tuollaistahan se on. Samaa olen miettinyt, että kaikillako tällaista.

Vierailija:

Meillä 5 ja 3 v pojat. Onko kaikki pojat tällaisia villiviikareita, jatkuvasti painimassa tai kiusaamassa toisiaan jne. Meteliä ja huutoa jatkuvasti. Erotuomaria tarvitaan koko ajan eikä kotona hetkeäkään hiljaista hetkeä..(paitsi kun nukkuvat)...Huh, pitääkö tässä hankkia kuulosuojaimet?

Millaista elämä on teillä muilla joilla kaksi poikaa?

Meteliä, kinastelua, tappelua ja vauhtia riittää!! Kuulosuojaimet on täälläkin ollut toiveissa ;)

6 ja 4 vuotiaat veljekset saavat tuhoa aikaan ja MELUA! Kyllä tämä äiti nostaa hattua kaikille perheille, joissa useampi poikalapsi!

Ollaan varmaan naapureiden suosiossa sillä meno on aamusta iltaan aikamoista.

8 v, 6 v ja 3 v leikkivät (=riehuvat ja huutavat) aamusta iltaan ja muuttuvat täysn kuuroiksi kun jotain käsken/pyydän.



Ja siskoni, yhden (rauhallisen) tytön äiti, tulee miehensä kanssa mulle sanomaan että lapsemme huutavat niin paljon koska me huudamme niille! Kyllä se kuule niin on että me huudetaan miehen kanssa koska lapsemme huutavat eivätkä kuule meitä...

Enkä mielestäni edes huuda usein kun en viitsi tätä melutasoa enä enempää nostaa. Ärsyttää vaan siskoni ja miehensä kommentit lastenkasvatuksestamme... Argh.



Kyllä terveiden poikalasten kuuluu huutaa ja riehua keskenään :-).

Onneksi asutaan maalla, niin saavat tuola pihalla juosta ja pyöräillä ja puuhastella päivät.

arvemmin. Ei myöskään puututa jokaiseen leikkiiin ja riitaan, vaan kuunnellaan, miten itse ratkaisevat asioita. Esikoinen on perusrauhallinen luonne, hyvä neuvottelemaan, positiivisella tavalla sosiaalinen. Nuorempi on iloinen, voimakastahtoinen, omapäinen, terävä ja monessa asiassa (yli)kehittynyt (mikä ei aina ole siunaus). Suuttuessaan lyö ensin ja kysyy sitten. Kaukana esikoisen diplomatiasta.



Mutta keskenään siis yö ja päivä ja hyvin tulevat toimeen.



Ylipäänsä vilkkaille paljon ulkoilua ja terveellistä ruokaa, riittävästi unta - ne taitaa olla parhaat reseptit.

neuvottelija, nuorempi vilkas rämäpää. Iät 5 ja 3. Menoa riittää - välillä tappelevat mutta useammin onneksi heillä on tosi hauskaa. Ovat toisilleen erittäin läheiset.

Eli fyysistä menoa ja ääntä on aika paljon. JA siis kaksi poikaa. Ja enempää lapsia tuskin tällä menolla on tulossa, oon nimittäin aika puhki tähän hullunmyllyyn, koko ajan pitää olla komentamassa (vaativat oikeasti " armeijakurin" , jotta päivä sujuis ruodussaan kunnialla loppuun asti - mutta itse en ole mikään kersantti karoliina luonteeltani, joten ottaa koville itselleni tuo komentamistarve - enkä nyt siis puhu HUUTAMISESTA vaikka sitäkin tulee tehtyä, ikävä kyllä).

Aina tuntuu, että korvat ovat jossain muualla, tuntuu kuin seinille puhuis. Hirveesti tekemistä, virikkeitä ja menoa vaativat, jotta eivät ns. " turhaudu" . Toki rauhoitutaan myös lukemisen, askartelun ja elokuvien parissa, mutta eivät jaksa pitkään istua paikoillaan, kun alkaa jo " menojalka vipattaa" ... JA kyllä muillakin poikaperheillä, joita tunnetaan on aika kovaa toi fyysinen puoli ollut.

Erotuomarina ei tarvitse olla kun ei ilkeämielistä ole, mutta se meteli... Argh.. Paljon myös piirtelevät ja rakentavat legoilla, mutta pääsääntöisesti tuntuu, että meteliä riittää, mikä on mielestäni ihmeellistä, koska me vanhemmat olemme rauhallisia ja viihdymme hiljaisuudessa..

Eivät juurikaan riehu tai metelöi, paitsi joskus väsyneenä. Kai meille sattui aika rauhalliset tapaukset, tai pienimmästä on vielä paha sanoa mitään.

5 ja 7. Jo pelkkä hyväntuulinen leikkiminen aiheuttaa kovaa ääntä, kummallakin kantava ääni, sekä leikkeihin sisältyy aina juoksemista sun muuta rymyämistä. Meno kun yltyy hillittömäksi, poistamme kaverit ulos reuhaamaan, auttaa vähäksi aikaa. Riidat ja konfliktit sitten aiheuttaa jo järkyttävän meluhaitan...ja ajatelkaas kun ne vielä kasvaa isommiksi ja juosta rytisee ympäriinsä kaikkine karatepotkuineen ja painimisineen. Jesh!

kun pelkään, että telovat itsensä ulkona. Isompi putosi pienenä pahasti kiipeilytelineestä (ei kyllä mitään pysyviä vammoja jäänyt) ja sain kamalan trauman. Annan niiden mennä pihalla ja naapurustossa normaalisti, kun tiedän, että pakko niiden on saada liikkua, mutta olen kauhuissani kun ajattelen kaikkia ojia, mihin voi hukkua, liikennettä, minkä alle voi jäädä, puita ja kiipeilyelineitä ja keinuja, joista voi tippua hurjapäisessä menossa...

Miten te muut vähän isompien poikien äidit kestätte tämän???

Eli olen huomannut, että kun esikoinen on luonteeltaan rauhallinen, niin hänelle on niin helppo olla hyvä vanhempi. Rauhallinen, selittävä, rajat selkeästi asettava, innostava, jne.



Mutta kun nuorempi, varsinkin pienenä oli täysi rämäpää, niin monesti sai laskea kymmeneen, ettei huutanut pää punaisena. =) Toisaalta hänen kanssaan nimenomaan pitää olla rauhallinen, selittävä, selkeät rajat, innostava, koska se kyllä rauhoittaa häntä ja yllättäen hän pystyy kyllä pitkän aikaa keskittymään johonkin asiaan.

Toki ymmärrän ap sun pointis ja kyllä täytyy todeta että kyllähän noista pojista ääntä lähteen, ihan vaikka vaan normaalissa leikissä! Meilläkin pojat leikkivät tavallisesti ihan kivasti keskenään, mutta silloinkin on " volyymit" aina täysillä! Miksi, sitä en tiedä! Olen yrittänyt sanoa että käyttäisivät pienempää ääntä ja hetken se aina tehoaakin, mutta kovin tuntuu olevan lyhyt muisti noilla meidän pojilla ainakin...



Niin ja ainakin mun kokemuksella pojilla on jokin " nahistelu" ikä juuri tuolloin n. 3-5-vuotiaana! Meillä ainakin 5- ja 4-vuotiat pojat nahistelevat nykyään ihan kaikesta! Onneksi sekin menee kuitenkin ohi:) Siitäkin kokemusta löytyy:) Nyt nuo meidän 9- ja 7-vuotiaat pojat ovat jo taas ylimpiä ystävyksiä, joten eiköhän teilläkin sitten tuo kinastelu jossain vaiheessa hieman helpota:)



t. 8, 2-16-vuotiaan pojan äiti

ootteko saaneet noin pitkän " poikasuoran" ?