Opettakaa hyvät ihmiset lapsenne keskustelemaan!!

Tuo aloitus jäi turhan suppeaksi ja helposti väärinymmärretyksi. Olen 27:n kanssa samoilla linjoilla. Jos nyt ärsyttävyydestä halutaan puhua, niin tarkoitin lähinnä kouluikäisiä lapsia. Enkä oleta että kukaan kymmenvuotias alkaa ventovieraan kanssa puhumaan elämän tarkoituksesta. Enkä todellakaan tarkoittanut dysfaatikkoja enkä muita erityislapsia.



Suomessa tulee kai aika harvoin sellaisia tilanteita, että ihan uppo-oudot aikuiset virittelisivät keskustelua heille tuntemattomien pikkulasten kanssa. Me emme vain tee niin. Siksi olisi sitäkin tärkeämpää, että esim suvun keskuudessa myös koululaiset vastaisivat kysymyksiin muilla kuin noilla aloitukseni murahduksilla. Jonkinasteinen keskustelutaito kuuluu mielestäni hyviin tapoihin, ja oleellisiin perustavaa laatua oleviin sosiaalisiin taitoihin. Tuntuu siltä, että vanhemmat eivät enää (järkevissä mittasuhteissa) edellytä sitä lapsiltaan. Yksi esimerkki on se, että puhekykyiseltä lapselta pyydetään sormilla näyttämään kuinka vanha hän on. Hassua.



Ujous ei ole mikään virhe, vamma tai vika. Ujon lapsen vanhemmat joutuvat keskittymään näihin asioihin ihan eri tavalla. Toivottavasti niin myös tapahtuu, ihan lapsensa itsen takia.

mitäs mun sitten sun mielestä pitäisi tehdä kun 4-vuotias ei suostu puhumaan vieraille juuri mitään? On arka ja varovainen, tarvitsee aikaa saadakseen sanaisen arkkunsa auki. Kaikki kun eivät ole samanlaisia ja pakottamaan en ala.

On ujoja lapsia. Sinä olet tyhmä.

ja erityisesti lasten kanssa keskustelu on ihan oma taitonsa - siis se, että osaa puhua kehitystasoon sopivia juttuja ja antaa lapselle tilaa ilmaista omia ajatuksiaan.



Vierestä kun seuraa, miten teennäisesti, makeilevasti, kömpelösti ja/tai alentuvasti moni lapselle puhuu, niin eipä itsekään lapsen asemassa aina osaisi muta kuin kaivaa nenäänsä ja mutista että emmätiä. ;-) Kärsivällisyyskin monelta aikuiselta menee liian nopeasti, kun lapsi alkaa epäröidä eikä saa heti vastattua.

Mutta tietysti kotioloissa keskusteluun kannattaa ryhtyä jo vauvaiässä.



ap

Vierailija:

On ujoja lapsia. Sinä olet tyhmä.

Ihmettelin mistä se aina keksii niitä puheenaiheita, multa ei tosi paikan tullen tullut suusta ulos kun pari sanaa. Kyllä mä kotona olin kova puhumaan, ei kai kukaan lapsi perhepiirissä kommunikoi pelkästään sanomalla " emmä tiiä"

Eihän kysymys nyt varmaankaan ollut siitä, ettei vieras pieni lapsi heti kättelyssä ala small talkia...



Meidän kohta 6- ja 4-vuotiaat ovat hyvinkin ujoja, mutta hetken vieraaseenkin tutustuttuaan kyllä keskustelevat, siis kertovat itsestään ilman että kyseltäisiin koko ajan.



Olen ap:n kanssa samaa mieltä siitä, että jo pienten lasten kanssa täytyy keskustella, saatikka sitten leikki-ikäisten tai sitä isompien.

Minä kuljetin ystäväperheen poikaa (jotain 12-vuotias) kahtena viikkona yhteensä kahdeksan kertaa yhteen harrastukseen, sellaiselle kurssityyppiselle. Hän ei puhu yleensäkään mitään oma-aloitteisesti ja vastaa yhdellä sanalla. On ollut todella vaikea täyttää edes tuota 20 minuutin matkaamme puheella - enkä tietystikään muutaman kerran jälkeen enää yrittänytkään. Siinä istua törötimme hiljaa ja kuuntelimme radiota. Vaikka mielestäni toisten seurassa voi olla ja pitää osatakin olla myös hiljaa, oli tuossa kuitenkin jo jotain luonnotonta. Minun on sosiaalisena ja puheliaana ihmisenä vaikea ymmärtää, miten juttelu tutun ihmisen kanssa voi olla niin vaikeaa tuolle pojalle. Hän on aina ollut tosi hiljainen. Kyllä hän tietysti varmasti omien kavereidensa kanssa puhuu, mutta silti toivoisin että murrosikä ja aikuisuminen päästäisivät pojan tuosta hiljaisuuden muurista yli.

kuten meidän 4-vuotias todistaa. Hän on hirveän ujo, mutta todella kiinnostunut muista ihmisistä ja aidosti haluaa keskustella heidän kanssaan. Tuloksena on sitten se, että ensin piiloutuu hameenhelman taakse 10 minuutiksi, mutta jos toinen ottaa lunkisti ja ihan luonnollisella tavalla sisällyttää lasta keskusteluun, niin sitten tyttö jo uskaltautuu suunsa avaamaan, ja sieltähän tulee sitten kaikki " mitä teille kuuluu" -luokan kohteliaat tiedustelut sekä järkeviä omakohtaisia kommentteja puheena oleviin aiheisiin. Ai että olen ylpeä lapsestani, ja ai että ärsyttää aikuiset jotka vetää herneen nenäänsä jos lapsi ei viidessä sekunnissa lämpeä ventovieraalle ihmiselle.

6-vuotias ei tervehdi vaikka olisi tutumpikin ihminen hänelle, ei yleensä osaa käytöstapoja (tervehtiminen, kiittäminen, pyytää kauniisti esim saisinko mehua ym..), jos on hänelle vieraita ihmisiä niin menee mököttämään omaan huoneeseen eikä saa muiden ihmisten seuraan millään, saattaa siis alkaa ihan itkemään jos sanoo et tule nyt seurustelemaan muiden kanssa. Jos häneltä alkaa kyselemään asioita saattaa olla vastaamatta tai vaihtaa aihetta.

Ei ole oma lapsi niin hirveän hankalaa alkaa " muuttamaan" lasta, käy vaan joka toisena viikonloppuna. Mutta on todella ärsyttäviä piirteitä tässä lapsessa =(

Meillä myös ujo mutta sosiaalinen lapsi. Ymmärrän häntä todella hyvin, koska olen itse samanlainen.

Vierailija:

6-vuotias ei tervehdi vaikka olisi tutumpikin ihminen hänelle, ei yleensä osaa käytöstapoja (tervehtiminen, kiittäminen, pyytää kauniisti esim saisinko mehua ym..), jos on hänelle vieraita ihmisiä niin menee mököttämään omaan huoneeseen eikä saa muiden ihmisten seuraan millään, saattaa siis alkaa ihan itkemään jos sanoo et tule nyt seurustelemaan muiden kanssa. Jos häneltä alkaa kyselemään asioita saattaa olla vastaamatta tai vaihtaa aihetta.

Ei ole oma lapsi niin hirveän hankalaa alkaa " muuttamaan" lasta, käy vaan joka toisena viikonloppuna. Mutta on todella ärsyttäviä piirteitä tässä lapsessa =(

Tollasta lasta pitää rohkaista erityisen paljon.

Monesti miehen kans ollaan mietitty et minkähänlaista mahtaa olla kotona. Ollaan pyritty siihen että meillä käy vieraita ja käydään itse kylässä ihan senkin takia että tottuu muihin ihmisiin. Ollaan yritetty rohkaista ja muistuttaa niistä käyttäytymistavoista.

Lapsen äiti on hemmotellut häntä aina, aina on saanut kaiken mitä haluaa, et oiskohan tällä sit tekemistä asian kanssa?! en tiiä... hankalaa on!

menevät keskustelemaan tätien huiveista, omista tavaroistaan, siitä mitä näkevät ikkunassa tai mitä ikinä. Ne tekee sitä koko ajan, koska kuvittelevat, että kaikki heistä pitää. Tosi rumasti moni on heille vastannut, mutta ei ole siperia vielä opettanut.



Oikeasti me emme elä Suomessa sellaisessa kulttuurissa, missä lapset saisivat puhutella aikuisia. Lapsia ei pidä siis opettaa keskustelemaan vaan vastaamaan ainoastaan niihin kysymyksiin, joita aikuinen aikuisen aloitteesta heille esittää.

Vierailija:

Monesti miehen kans ollaan mietitty et minkähänlaista mahtaa olla kotona. Ollaan pyritty siihen että meillä käy vieraita ja käydään itse kylässä ihan senkin takia että tottuu muihin ihmisiin. Ollaan yritetty rohkaista ja muistuttaa niistä käyttäytymistavoista.

Lapsen äiti on hemmotellut häntä aina, aina on saanut kaiken mitä haluaa, et oiskohan tällä sit tekemistä asian kanssa?! en tiiä... hankalaa on!

Rohkaisette ja muistutatte käytöstavoista, toisin sanoen painostatte ja moititte lasta, joka kokee vieraiden kanssa kanssakäymisen niin pelottavana ja stressaavana että itkee kun siihen yritetään pakottaa. Sellaista lapsta nimenomaan EI pidä viedä pakolla usein kylään ja kutsua usein vieraita, vaan TOTUTTAA VÄHITELLEN ja kädestä pitäen ohjaamalla ihmisten kanssa olemiseen. Kun lapsi on luonteeltaan ujo ja vetäytyvä, arvaamattomat vieraat aiheuttavat tosiaan hirveää stressiä ja sitä vain phentaa, jos kotiväkikin (ja isänä ja äitipuolena te olette kotiväkeä, vaikkei hän teillä aina asuisikaan) vain hokee kuinka tärkeää olisi " käyttäytyä hyvin" . Lopettakaa moinen! HETI!

Sen sijaan teidän pitää tarkkaan selostaa, mitä vierailuilla tapahtuu, mitä sitten tehdään ja koska tullaan pois (JA siitä pitää pitää kiinni, eikä vetkuttaa niitä loputtomiin, kun ne kerran ovat toiselle kovaa työtä) ja sitten itse avittaa toista siinä olemisessa ja " keskustelemisessa" ja välillä vähän kehua pojalle itselleen (ei ehkä kaikkien muiden kuullen, vaan jossain vähän syrjemmällä) että " hyvin jaksat, vielä vähän" ja " tuo oli hyvin hoidettu tilanne" .

Terveisin lievästi autistisen lapsen äiti, joka on todella joutunut opettelemaan näitä ja joka NÄKEE sen stressin jota vieraat lapselle aiheuttavat.

Minulla on noin 4 vuotta vanha lapsi, jolle keskustelu tuottaa vaikeuksia. Tavallisessa kotielämässä ja tuttujen ihmisten kanssa kaikki sujuu, mutta mutta... Vieraille suostuu puhumaan aivan sattumalta, yleensä kun saa tilaisuuden sivusta osallistua keskusteluun, eli ei ole huomion keskipisteenä. Tämän toivon ajan kanssa helpottavan. Mutta toinen ongelma on kaikki tunnekuohutilanteet. Lapsi lukkiutuu aivan täysin, kun pitäisi puhua tunteista tai joistain vaikeista asioista, eikä hän saa sanaa suustaan. Ei siinä houkuttelu, lahjonta, uhkailu tai kiristys auta.

4-vuotias on pieni, tilanne varmasti korjautuu itsestäänkin. Ja tosiaan, kannustuksella ja -vähän-kerrallanyrittämisellä se varmaan paranee.



Tuotunnekuohujuttu taitaa myös olla monille pienen lapsen vanhemmille tuttu juttu. Meille se on tietysti myös erityisen suuri ongelma, kun lapsi on autistinen, vaikkakin jo isompi. Meillä tunteita ei voi käsitellä silloin kun kuohu on päällä. Ensin täytyy odottaa, että se menee ohi ja sitten vasta keskustella siitä, mitä tuli tunnettua ja miten se " olisi pitänyt ja seuraavalla kerralla ehkä onnistuisi" ilmaista.

Mutta tuon tunteiden ilmaisun pelkään tuottavan ongelmia. Koska kärsin siitä itse, edelleen. :) Minulla ei vain ole mitään kokemusta siitä, kuinka yleistä se on lapsilla. Huomaan, että lapsi reagoi katsetta väistämällä jopa filmeissä oleviin halauksiin tai muihin " tunteenpurkauksiin" . Ja tämä ongelma tulee kiitoksissa ja hyvästelyissä jne. Tuntuu kuitenkin siltä, ettei yleensä lapsille tuota vaikeuksia sanoa kiitos tai hei hei...

En tiedä minkä ikäisiä ap tarkoitti, mutta minusta on ihan luonnollista, että alle kouluikäiset ujostelevat ja vasta opettelevat sosiaalisen elämän tapoja. Sen sijaan jo reilusti toisella kymmenellä olevien pitäisi osata jo keskustella ja vastailla kysymyksiin. Ei nyt tarvitse uppo-outojen kanssa sosiaaliserata, mutta kummien, sukulaisten ja perheystävien.



Jos lapsi on ujo, niin ei tietenkään tarvitse olla keskustelunvetäjänä isossa seurassa, mutta ihan kahden keskenkin olisi syytä osata vastailla kysymyksiin jne.