Onko se tosiaan aina niin, että äidillä ja tyttärellä on erilainen ja läheisempi suhde kuin äidillä ja pojalla?
Olen alkanut sitä nyt miettimään tämän palstan innoittamana. Kun niin usein haikaillaan niiden tyttärien perään ja ollaan pettyneitä pojista.
Itsellä on kuten jo varmaan arvasittekin kaksi poikaa ja mietinkin nyt että jäänkö nyt sit oikeesti jostain paitsi ta vähemmälle kun ei ole tyttöä? AIkaisemmin en ole asiaa tullut ajatelleeksi mutta tosiaan tuntuu että tällä palstalla aina jauhetaan tosta miten ne tyttäret on sitä mitä kaikki haluaa. Noin pääsääntöisesti ainakin.
Kommentit (19)
Tuo on aika ilmeinen ja yleinen haitta.
Mutta kun katsoo joitain miehiä ja äitejään niin tulee mieleen, että samanlaista PALVOMISTA ei kyllä näe usein tyttärien taholta. Että äiti voi tehdä mitä vain ja käyttäytyä miten huonosti vain, mutta pojan mielestä se on silti aina jalustalla.
Mulla on ihan yhtä läheiset välit poikaani ja tyttöihini. Pojalla sen sijaan on paljon läheisemmät välit minuun kuin isäänsä. Ja poika on sentään jo 20-vuotias. Itse olin lapsena ja nuorena isän tyttö, mutta lasten saannin myötä lämpenivät välit äidin kanssa.
Itselläni on 2 poikaa ja nyt odotamme kolmatta lastamme.
Syy siihen miksi itse pohdin tätä, on se että olen itse todella läheinen äitini kanssa. Tosin, niin olen isänikin kanssa vaikka isäni on ollut viikonloppuisä minulle 2v iästä asti.
Molempien vanhempieni kanssa välit hyvin avoimet js rakkaat. Äitini kanssa soittelen päivittäin ja äitini käy meillä usein ja samoin me heidän luonaan vaikka asuukin 200km päässä. Äitini jumaloi meidän poikia... Käymme myös säännöllisesti isäni luona ja hekin tykkäävät kovasti pojistamme.
Minulla ei ole läheistä kokemusta äiti-poika suhteesta sillä olen ainut lapsi. Läheisin kokemus on anopin ja mieheni äiti-lapsi suhde.
Heillä on hyvät ja läheiset välit mutta heillä ei ole lähellekään samanlaista avoimuutta ja tiiviyttä kuin minulla vanhempiini. Tämän vuoksi asia askarruttaa välillä kun ei ole kauheasti kokemusta...
Minä halusin kovasti poikaa, ja sainkin. Toinen lapsemme on tyttö, hänkin on tervetullut ja toivottu. Pojan kanssa minulla on kuitenkin selvästi läheisemmät välit, olemme samanhenkisiä ja luonteeltamme samanlaisia, ymmärrämme toisiamme.
" 4 v esikoinen tykkää meikata" ja " kuopus ei ole ollenkaan kiinnostunut meikeistä" . Huh, luultavasti kuopuksesi on jotain 3 v ja ei ole kiinnostunut meikeistä.
Hirveitä stereotypioita täällä tuntuu olevan.
Balettei vs. taistelulajit - sulkevatko toisensa jotenkin pois? (itse ole harrastanut molempia)
Pinkki vs. perusvärit - huh huh.
et välttämättä pääse samalla tavoin osallistumaan.
en halua alkaa säätämään kuukautisten, poikaystävien yms takia. shoppailuseuraa saisi paremmin tytöstä, sitä joskus kaipailen.
Suhde lapseen on sellainen, minkälaiseksi sen rakentaa sukupuolesta riippumatta. Jos kokee, että poikaan on vaikea rakentaa suhdetta, on todennäköisesti jo hyvin vahva ennakkoasenne, joka ohjaa toimintaa.
mä olen aika läheinen anoppini kanssa ja hän osallistuu enemmän kuin oma äitini, joten ei voi yleistää!
Itse olin poikatyttö ja olen yhä. Esikoinen on pinkki-prinsessa-kimalle-morsian -linjoilla. Minä en osaa meikata. Esikoinen vinkuu säännöllisesti omia meikkejä (4v!). Minä tykkään taistelulajeista. Esikoinen tykkää baletista. Jne.
Toki rakastan lastani ja hän on tuonut elämääni paljon sellaisia arvostuksen kohteita, joita en olisi ikinä löytänyt. Balettikin on tosi rankka laji, ja pinkki on oikeastaan kiva väri :) Silti olen jollain tavalla läheisempi kuopuksen kanssa, joka tykkää autoista ja legoista ja junista ja kirkkaista väreistä, eikä ole yhtään kiinnostunut meikkaamaan. Ja tyttöjä ovat molemmat. Toisaalta esikoinen ja minä ollaan molemmat angstisia pohdiskelijoita, mikä lähentää meitä :)
Äiti-tytärsuhteet näyttävät olevan täynnä jännitteitä, ärsyyntymistä puolin ja toisin jne.
äidistä ja tyttärestä. Meillä ei ole koskaan, ei edes silloin kun olin lapsi, ollut mitään läheistä suhdetta äitini kanssa.
Hän on vain vähän töissä ja odottanut lapsenlapsia pitkään. Omalla äidilläni taas on työ ja suht uusi miesystävä eli paljon enemmän omaa elämää ja vähemmän aikaa ja kiinnostusta olla meidän lapsemme kanssa.
joten en allekirjoita tuota väitettä. Veljeni oli aina läheisempi äidimme kanssa, on edelleen. Olen taas aina ollut sitä mieltä, että äidin ja tyttären suhde on todella monimutkainen ja sitä mieltä ovat monet ystävänikin...
Mistä sitä tietää onko sitä ikinä lapsenlapsia tai elääkö edes silloin jos niitä joskus on. Ja mistä sitä tietää jos haluankin matkustella ja nähdä maailmaa sen sijaan että hoitaisin jatkuvasti lapsen lapsiani ;-). Lisäksi meidän pojat on huomattavasti enemmän tekemissä mieheni vanhempien kanssa kuin omieni että en usko että se on sukupuolesta kiinni. Itsestä enemmänkin. Anoppi soittelee usein ja pyytää poikia hoitoon yms. oma äitini ei. Ja niinpä anoppi hoitelee paljon enemmän poikia ja viettää aikaa heidän kanssaan.
ap
Tosiasiassa sukupuoli ei kuitenkaan kerro lapsen luonteesta mitään eikä ole mikään tae yhteisille kiinnostuksen kohteille. Ja kyllähän lapsen kanssa yhteisiäkin asioita löytää jos haluaa, olipa hän kumpaa sukupuolta tahansa. Meidän poika on kiinnostunut täysin eri asioista kuin minä, mutta silti koen että suhteemme on läheinen. Toivottavasti myös tulevaisuudessa.
heillä ei näytä syntyvän tarvetta katsoa kumpi on kovempi kana.
Sen sijaan lastenlasten kanssa selvästi äidit vie lapset omalle äidilleen hoitoon ja syrjii anoppia, eli poikien äideille huonompi juttu.