Poikavauva tulossa. Miten päästä yli " pettymyksestä" ?
Otsikko on ehkä hieman provosoiva ja karun kuuloinen, mutta kuitenkin totta. En kehtaa näistä fiiliksistä kovin paljoa puhua, mutta päässäni pyörittelen asiaa kovasti.
Meillä on kolme lasta. Vanhin on poika ja sitten on kaksi tyttöä. Jotenkin toivoin kovasti vielä yhtä tyttöä sarjan jatkoksi.
Kuopus (ja meidän perheen viimeinen) on osoittautunut pojaksi.
Ultran jälkeen alkoi pienoinen ajatusten sekamelska päässä.... Miten osaan suhtautua pieneen poikaan... Olen jo nuorena toivonut kolmea tyttölasta. Se haave ei nyt toteudu.
Äidin ja pojan suhde on myös erilainen, kuin äidin ja tytön.
Älkää ymmärtäkö väärin. Rakastan varmasti tulevaa vauvaa yhtä paljon kuin rakastan kaikkia lapsiani ja vauva on toivottu.
Olisi vain kiva kuulla, onko muilla samoja ajatuksia.
Kommentit (44)
Kaikki riippuu paljon susta itsestään. Kyllä lapsi ottaa mallia vanhemmistaan ja heidän käyttäytymisestä. Ja mieti murkkuikää...ARGH! Yleensä tyttö on paljon hankalempi jos siihen asti on ollut pelkkä enkeli.
Jotenkin ehkä ymmärrän, mutta hei!!!!! Mulla on kolme poikaa ja oisin alunperin toivonu kahta tyttöä... Ja kokeilin vielä kolmannen kerran josko se tyttö oisi tullu, mutta ei!!!! Ja lapset olen tehnyt, joten en enää saa edes yhtä tyttöä!!!! JOTEN, älä napise turhista vaan ole tyytyväinen, että sulla on kumpaakin sukupuolta ja tasa määrä vielä!!!! Ugh!!!!
Mene hyvän sään ajoissa hoitoon, niin esimerkiksi terapiaan..voi lapsi reppanaa.
älä nyt vain vahingossakaan siirrä tuota kaikki-mulle-heti -ajatusmaailmaasi lapsillesi!!
Sanoisinko, että hanki terve mieli itsellesi. Ei tipu sympatiaa multa.
Älytöntä, että aikuinen elää jossain lapsuuden haavekuvissa vieläkin.
" ku mä aina oon haaveillu kolmesta tytöstä ja nyt mä en niitä saakaan niin aaaiiivan kauuuhheeeeetaaa" .
Mene hoitoon.
Neekerit nostaisivat varmaan mellakan tästä : D
Tiedän itsekin, että kuulostaa typerältä. Ja kirjoitettuna näyttää karummalta, kuin mitä tarkoitus oli.
Minkäs sitä ajatuksileen voi.... Kai nämä raskaushormonit sekoittaa pään :)
ap
tulevan lapsen sukupuoli. Osaatko muuten hävetä?
Minusta ihmiset, jotka näin ajattelevat ovat hyvin pinnallisia tai hyvin yksinkertaisia. Pistää vihaksi, pyydän anteeksi silti.
Ap, aika varmasti auttaa. Ja kun poikasi syntyy, et varmasti häntä vaihtaisi. :)
on se jännä juttu.
Toiset toivoo tyttöjä ja toiset poikia..
Itse olin aina teininä nähnyt itseni kymmenen vuoden päähän kolmen tai jopa neljän pojan äitinä.. ja arvaat varmaan - kolme tyttöä on nyt ..hih. Joka kerralla olen ollut sitä mieltä että siellä on poika ja kun tullut maailmaan niin aina pieni ihmetys -se onkin tyttö. oho. Viimeisin on nyt 2kk ja viimeiseksi ehkä jääkin, sillä lapsilukuna varmaan tämä on meille sopiva.. Kyllä siihen silti totut, näin kävi minullekin. Enkä vaihtaisi miljoonaankaan poikaan!! :)
Älä vaan nolaa itseäsi muiden kuullen esim. perhekerhossa tai muskarissa.
Kirjoitin tämän osittain siksi, että tiedän aiheen olevan monille arka paikka. Selailin vanhoja pinoja ja löysin sukupuoliasian aiheuttaneen monelle sekavia ajatuksia, jos on toivonut/ajatellut vauvan olevan eri sukupuolta. Monet kaverit ovat myös puhuneet aiheesta.
Eräskin kolmen lapsen äiti (lapset jo kouluikäisiä) oli juuri tunnustanut olevansa jotenkin katkera siitä, että ei koskaan saanut tytärtä. Ja tämänkin perheen pojat ovat kovasti rakastettuja lapsia.
Ja uskokaa pois, että olemme täysin normaali keskiluokkainen perhe, jossa on rakastetut ja hyvin kasvatetut lapset ;)
ap
on tunteista, vauva on kuitenkin aina se oikea kun aikanaan syntyy ja tutustuu! Viimeisen synnytyksen jälkeen kesti kauan ennen kuin vauva tuntui meidän vauvalta, sukupuoli oli tiedossa mutta tyyppi olikin ihan vieras.
toivoin tavallaan toista tyttöä, rakenneultran jälkeen pääsi katkera itku kun näimme ruudulla pojan. pakkasin tyttövauvan vaatteita pois ja vollotin silmät päästäni. juttelin myös avoimesti kaikille kavereilleni, ja suurimmalla osalla heistä oli myös toiveita sukupuolen suhteen. ei se minun ystäväpiirissäni ole mikään tabu, kuitenkin kaikki rakastavat lapsiaan sukupuolesta riippumatta, minkäs sille voi mitä mieli haluaa. tyhmempää olisi teeskennellä ja laukoa kliseisiä " ei sillä väliä" -lauseita, jos oikeasti toivoo jompaa kumpaa. en ole teeskentelijä.
parin päivän sisällä asia oli kääntynyt jo mielessä sellaiseksi, että eihän tämä voisi mitenkään muuten mennäkään, kuin että meille tulee poika. tavallaan unelma, yksi kumpaakin! luulen, että sinunkin pitäisi nyt suorittaa joku " rituaali" , kute juuri tyttövauvan vaatteiden pois pakkaus, ja itkeä itkusi ja pettymyksesi ulos oikein antaumuksella ja kaikkien raskaushormonien säestyksellä :D sen jälkeen pääset orientoitumaan siihen ihanuuteen, että teille tulee kaksi kumpaakin! ja, vauvan synnyttyä, ajattelet hyvin nopeasti että ei tämä voinut mitenkään muuten mennäkään :)
Kiitos kirjoituksestasi. Olen samaa mieltä siinä, että eikö ole terveen merkki myöntää tunteensa ja ajatuksensa. Mielestäni lapsellisempaa on laukoa " abortoi pönttö" kommentteja, kuin myöntää rehellisesti oudot fiiliksensä.
Asia menee varmasti niin, että vauvan synnyttyä ei muuta enää osaa ajateellakaan kuin ihanaa nyyttiä.
Luulen, että pohjimmiltaan aika monella on jonkinlaiset ennakko-odotukset sukupuolen suhteen.
ap
Ihminen ei voi TUNTEILLEEN mitään. Apsta tulee hyvä äiti pojalle ja miksikö? Siksi koska hän osaa rehellisesti käsitellä tunteensa, päästä pettymyksestä juuri siksi yli ja olla rakastava äiti. Kun puolestaan nämä, joiden pitää elää tiettyjen normien mukaan esim. täysimetys, sukupuoli on sivuseikka, lasta ei voi laittaa päivähoitoon vaikka rahat on loppu, alateitse lapsi pitää maailmaan puskeman... jne, tuntevat loppujen lopuksi selittämätöntä ahdistusta kun eivät voi olla rehellisiä itselleen ja käsitellä tunteitaan.
Ap, minä olen samassa tilanteessa. Ultrassa olin vain hiljaa ja halusin pois sieltä. Minullakin on tytär, mutta olisin toivonut jatkossakin vain tyttöjä. Taidan tarvita aika paljon aikaa pettymyksestä selviämiseen. Ajattele, miten hyvä, että tiedämme asian etukäteen ja osaamme niellä pettymyksemme ennen kuin kohtaamme ihanan vauvan, johon rakastumme ja huomaamme, että juuri näin kaiken piti mennä. Olisi paljon kurjempi kohdata nämä tunteet samaan aikaan kuin vauva.
Minulla on tiettyjä huolia koskien poikaa. Ne ovat ehkä älyttömiä eivätkä ajankohtaisia ollenkaan. Tunnen silti tosi vaikeita tunteita.
Nämä ovat yllättävän tavallisia tunteita, eivätkä ne sulje pois kiitollisuutta omasta lapsesta. Ihmismieli on vain käsittämättömän kummallinen ja osaa tuntea samasta asiasta hyvää ja pahaa.
Mitä kipeämpi asia itselle on, sitä voimakkaammin sitä vastaan pitää hyökätä.
Ihan normaali olet, ap. :)
salaa noin lapsellisesti kuin sinä..minulla on kaikki lapset samaa sukupuolta ja kertaakaan odotusaikana en kysynyt etukäteen kumpi tulossa. Minusta tuonkaltaisesti ajattelevat lapselliset, kiittämättömät ja aina tahtonsa läpi saaneet ihmiset.
Miksi kysyit lapsen sukupuolen etukäteen? Miksi edes aloitit kiusaamaan itseäsi jo odotusaikana? Mihin ihan aikuisen oikeasti tarvitset juuri tyttölasta? Tarvitsetko enemmän sukupuolta vai lasta, mieti sitä?
kaksi on meidän lapsiluku ja haluaisin niin kovasti saada vielä toisen tytön...
Ekassa raskaudessa jotenkin kai toivoin poikaa, olin hieman pettynyt kun tulikin tyttö, mutta nyt tytön äitinä ja poikien touhuja katseltuani voin sanoa että haluan toisen tytön enkä ikinä poikaa. Tai jos pojan niin olis sitten homo tai jotenkin muuten nyhverö tai neitimäinen eikä perus poika:
Ne on " tuhmia" ja riehuu ja leikkii liian rajuja ja poikamaisia leikkejä :(