Miten nukutat vauvan?

viimeisimmän kanssa meni niin, että hän halusi hereillä ollessaan olla koko ajan sylissä ja illalla pikkuvauvavaiheessa rinnalla koko illan. Kun sitten tuli nukkumaanmenon aika, hän oikein silminnähden nautti hikisen sylin jälkeen siitä oman pikkusänkynsä viileydestä ja nukahti tyytyväisesti huokaisten.



Muutenkin lapset ovat meillä nukkuneet alusta asti omissa sängyissään. Isommat tarvitsivat vauvavaiheessa enemmän silitystä jne., pienimmäinen ei ole halunnut mitään sellaista. Oikein näyttää eleillään, kuinka haluaa nyt sen nukkumisrauhan.



Kun saa hereillä ollessaan mahdollisimman paljon roikkua mukana äidin touhuissa (kannettu liinassa todella paljon), oma sänky saattaakin olla ihana paikka nukkumiseen.



Reippaita, sosiaalisia ja tasapainoisia ovat kaikki, vaikkei ole koskaan opetettu vieressä nukkumaan.

Toivon vaa et kun se kasvaa niin sitte muuttuu.

Itse olen sitä mieltä, että vauvan paras paikka on syli.

Anna vauvan nukahtaa syliin tai viereen ellei se jostain syystä itseäsi haittaa.

Käärin kapaloon ja tutti suuhun :)

Laitan sänkyyn ja odotan, että nukahtaa. Enkä suinkaan vieressä...

illalla annan tissiä, rapsuttelen ikenet hammasharjalla, laitan omaan sänkyynsä, muiskautan pusun poskelle ja kuiskaan nuku rauhassa rakkaani. Ja tuhina kuuluu. Menen pois huoneesta

Siinä sitten usein vielä nautiskelin hänestä nostaen hänet vähän ylemmäs rinnalle. Tuosta on paljon kuviakin. Nyt nuorin 7kk ja useimmiten nukkuu sisällä rinnalle. Jos herää sänkyyn siirrossa, sitten nukahtaa sänkyynsä. Ulkona nukahtaa vaunuihin, matkalla auton turvakaukaloon. Se ei kuitenkaan ole nukuttamista.



t. neljän äiti ja kyllä nukkuvat vauvat sylisä on ihania. Tietysti on ne hereillä olevat hymyilevätkin...

3-viikkoisella on oikeus nukahtaa syliin.

Perhepeti on ihmisen perusmalli



Unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö



http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml



Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.



Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin". Tämä tapa perustuu hänen mielestään puhtaasti aikuisen tarpeeseen: "Nisäkäspennun paikka on emon ihoa vasten". Emolla hän tarkoittaa niin isää kuin äitiäkin, tai muuta läheistä aikuista.



"Varhaislapsuudessa maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on kolme-, neljävuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan", kertoo Jukka Mäkelä kiinnittymistutkimukseen viitaten. Hän kumoaa myös väitteen siitä, etteivät perhepedissä nukkuvat lapset koskaan oppisi nukkumaan yksin: "Lapset siirtyvät omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen sitten, kun oman tunnemaailman hallinta on kunnossa. On lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä pidempään, mutta hekin siirtyvät ajallaan". Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.

Äidin ja lapsen erillään nukkuminen on uusi länsimainen tapa. Edelleenkin suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat äitiensä tai perheittensä kanssa yhdessä. Länsimaissa erillään nukkuminen yleistyi 1800-luvulla ja aluksi vain ylemmissä sosiaaliluokissa.



Erillään nukkuminen on ennen kaikkea sosiaalinen tapa, joka ei pohjaudu ihmisen biologisiin tarpeisiin. Muihin nisäkkäisiin verrattuna ihmisvauva on neurologisesti kypsymätön, ja siksi jatkuva läheisyys äidin kanssa päivin ja öin on tarpeen maksimoimaan eloonjäämisen ja hyvinvoinnin. Vauvan kevyempi uni, lyhyemmät unisyklit ja tiheämmät heräämiset palvelevat kaikki näitä tarpeita. Äidin läheisyys ja välitön tarpeidentyydytys niinikään turvaavat elämän alkutaivalta.



http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view…

Kirjaa lukiessa alkaa tosiaan vaikuttaa päättömältä se, millaisia ponnistuksia länsimaiset vanhemmat suorittavat yrittäessään saada vastasyntyneen tai pienen vauvan nukkumaan omassa sängyssään.



Jackson käy läpi tutkimuksia, joiden mukaan läheisyys on elintärkeää vastasyntyneelle vauvalle: iho, äidin läsnäolo ja kosketukset. Ilman näitä vauva kärsii, sen kehitys hidastuu. Tämä tiedetään, samoin se, että huutaessaan lapsi ei suinkaan harjoita keuhkojaan (kuten Viktorian ajan Englannissa väitettiin). Silti, Jackson esittää, jo synnytyssairaalassa aletaan etäännyttää lasta ja äitiä toisistaan. "Jos istut koko päivän vauva sylissäsi, sinun käsketään mennä lepäämään. Eräs äiti kertoo: 'Kätilö käski minun lopettaa yhden päivän ikäisen vauvani heijaaminen, kun vauvan oli vaikea nukkua. Hän sanoi: olet hemmotellut sen pilalle jo ennen kuin edes pääsette kotiin.'"



Jacksonin mukaan moni synnytyksenjälkeinen masennus tai äidin kriisi vältettäisiin, jos jo synnytyssairaalassa tuettaisiin äidin ja lapsen luonnollista läheisyyttä ja annettaisiin lapsen nukkua yhdessä äidin kanssa. Kun äidin ja lapsen side on vahva, molemmilla on helpompaa. Mutta Jacksonin parjaamassa sairaalasynnytyskulttuurissa äidin ja lapsen siteelle ei anneta tilaa muodostua.



Jackson kehottaa siis unohtamaan ulkopuolelta tulevat neuvot. Hän kirjoittaa: "Vauvat tarvitsevat meidän rakkauttamme ja lämpöämme päivin ja öin. Kun vanhemmat saavat olla rauhassa, useimmat heistä pystyvät näitä lapsilleen antamaan. Mitkään hyväätarkoittavat neuvot eivät saisi tulla väliin."

http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apjackson.html

Läheisyys ja ihokosketus on lapselle elintärkeää, ja Jacksonin siteeraaman asiantuntijan mukaan vauva tarvitsee äidin läheisyyttä vielä enemmän yöllä kuin päivällä; enemmän pimeässä kuin valoisan aikaan. Kosketuksen kautta vauva saa ensimmäiset havaintonsa maailmasta - pienen lapsen näköaisti on vielä rajoittunut. Kun vauva hakeutuu nukkumaan sängyn laitaa vasten, se ei suinkaan ajaudu sinne vahingossa: se hakee kosketusta, tuntumaa kehostaan. Kosketuksen kautta vauva hakee kaikkinaista tunnetta olemassaolosta. Rakastetuksi tulemisen tunnetta: "Voidaan sanoa, että jos vauvan vartalo on ilon ja mielihyvän lähde äidin sylissä, sama vartalo tulee olemaan ilon ja mielihyvän lähde vauvalle itselleen myöhemmin elämässä."



Kaikki vanhemmat tietävät, miten sairas lapsi rauhoittuu heijaamisesta, hyssyttelystä, kantamisesta. Mutta kosketus on elintärkeää myös terveelle lapselle.



Normaalit hoitotoimenpiteet ja pikasuukot eivät riitä täyttämään vauvan läheisyyden tarvetta - vauvan, joka vielä hetki sitten oli kokonaan kohdun ympäröimä. "Hellä kosketus on tärkeää kaikelle henkiselle hyvinvoinnille", Jackson siteeraa.



Jacksonin mukaan vanhempien olisi tärkeää tarkkailla lasta, niin että he näkevät, milloin lapsi viihtyy itsekseen ja tuntee olonsa hyväksi itsekseen nukkuessaan. Läheisyyttä kaivataan, jos lapsi itkee, sätkii jalkojaan turhautuneena, on levoton tai ei kykene rentoutumaan.

Ihmiskunnan historiassa on varmasti hyvin, hyvin harvinaista, että pienet lapset nukkuvat yksinään. Tänäkin päivänä ajatus vauvojen omista sängyistä, saati omista huoneista, on luultavasti ihmisten enemmistölle outo. Itselleni se on vähän kammottavakin.



Vaikka ihmisen ja lapsenkin nukkumista on tutkittu jonkin verran, vasta 70-luvulla tieteellinen tutkimus kiinnostui siitä, mitä lapsen uneen ja terveyteen vaikuttaa missä hän nukkuu ja seurassako vai yksin. Tutkimukset ovat antaneet viitteitä, että ihmislapsi, joka syntyy niin keskeneräisenä, tarvitsee nukkumaseuraa oppiakseen parhaalla mahdollisella tavalla säätelemään hengitystään ja siirtymistä unen eri vaiheista toisiin.





Miksi?



Se on tapa joka ihmiselle sopii, evoluution tai luojan suunnittelema ja miljoonien vuosien testissä hyväksi havaittu.

Lapselle on normaalia herätä useita kertoja yössä, useimmiten hän voi nukahtaa itsekseen uudestaan, kun on havainnut ettei ole yksin.

Imetys on huomattavasti vaivattomampaa.

Lapseen sitoutuminen muodostuu vahvemmaksi, helpommin. Vieressä nukkumista voi käyttää myöhemmälläkin iällä kriisiaikoina tapana lähentyä lasta uudestaan, korjata jännitteitä ja vuorovaikutuksen ongelmia lapsen ja vanhemman suhteessa.

Lapsen tarpeisiin voi vastata nopeammin, hänen hätänsä havaitsee helpommin, hänen yksilöllisen yörytminsä oppii tuntemaan paremmin.

Vaivatonta, vauva voi nukkua missä vain missä sinäkin ilman matkasänkyjä yms.

Koska se on niin ihanaa, kaunista ja mukavaa. http://www.lapsiperhe.net/kantoliinat/perhepeti.html

tai vaunuihin, eikä saanut hyssytellä tai työnnellä, muuten pysyi hereillä. Syliin tai rinnalle ei nukkunut koskaan :( Vauvasta lähtien söi, päästi tissistä irti ja nukahti vasta, kun olin nostanut omaan sänkyyn. Helpompihan se olisi siihen viereen ollut nukahtaa, ei olisi itse tarvinnut sängystä nousta.



Nyt isompanakaan, 4 v, ei halua vieressä nukkua tai nukutettavan, vaikka äiti ja isä niin haluaisivat, ainokainen kun on. Omaan sänkyyn pyrkii aina! Lapsen luonteesta varmaan kiinni....

Jos aikuinen nukkuu toisen ihmisen kanssa, miksi oletetaan, että vastasyntynyt, joka ei edes välttämättä vielä ymmärrä olevansa äidistään erillinen olento, haluaisi nukkua yksin?



Sääli, että esimerkiksi lastenlääkärit ja neuvoloiden terveydenhoitajat eivät useinkaan kerro muista kuin totutuista yöjärjestelyistä lapsiperheissä. Yksipuolinen informaatio tyrmää ne perheet, joissa toimitaan tai haluttaisiin toimia hieman eri tavalla. Kaikki eivät jaksa ja uskalla toimia vastoin "virallisia ohjeita". Aina löytyy naapurin täti, anoppi tai työkaveri joka nakertaa luottamusta omiin ratkaisuihin vetoamalla siihen että "kun lastenlääkärikin niin suositteli".



Samassa huoneessa tai isossa koko-perheen-pedissä nukkuminen ei ole epänormaalia, ei edes epämukavaa, jos tilaa on riittävästi. Monissa perheissä lapsilla on omat sängyt, jopa omat huoneet, silmänlumeeksi, koska "niin kuuluu olla", ja tosiasiassa lapset nukutetaan vieressä. Vanhemmat kantavat syyllisyyttä ja tuntevat häpeää, jos salaisuus paljastuu. Aikuiset ihmiset voivat olla hyvin julmia puheissaan, myös puhuessaan lapsille: "Et kai sinä nyt enää äidin vieressä nuku, iso poika/tyttö!". Päälle "hyväntahtoista" naurua.



Meredith F. Smallin kirjassa Our babies, ourselves. How Biology and Culture Shape the Way We Parent kerrotaan mielenkiintoisella tavalla ja runsain esimerkein miten eri tavalla eri kulttuureissa suhtaudutaan vauva-aikaan.



Vauvojen nukuttaminen yksin omassa huoneessa on tapana vain länsimaisissa teollistuneissa yhteiskunnissa pohjois-Amerikassa ja osassa Eurooppaa.Kaikissa muissa kulttuureissa kautta maailman, myös ei-kehitysmaissa kuten Japanissa, lapset nukkuvat joko vanhempiensa tai sisarustensa kanssa.



Maahanmuuttajilla, jotka tulevat kulttuureista, joissa lapset nukutetaan viereen, tapa säilyy uudessakin kotimaassa. Se on viimeisimpiä säilyneitä tapoja ennen mukautumista valtakulttuuriin. Amerikan afrikkalais-amerikkalaisesta väestönosasta noin 70 % nukuttaa lapsiaan vieressä, valkoisilla luku on 55 %. Englannin aasialaiset vanhemmat nukkuvat lasten kanssa, vaikka virallinen terveydenhuoltojärjestelmä ei käytäntöä tue eikä hyväksy.



Siinä missä amerikkalainen tai suomalainen äiti pelkää, että lapsen nukuttaminen vieressä on jotenkin lapsen psyykettä vahingoittavaa ja tekee hänestä epäitsenäisen, guatemalalainen maya-äiti tai itä-Kentuckylainen isoäiti (Appalakeilla ja Kentuckyn itäosissa on säilynyt tapa nukuttaa lapset vieressä) paheksuvat miten kukaan voi antaa vauvansa nukkua yksin ja ihmettelevät kuinka on mahdollista ylläpitää kiinteitä perhesuhteita samalla kun loitontaa lapsia itsestään.



Käsitykset unesta ja vastasyntyneistä poikkeavat radikaalisti eri kulttuureissa. Länsimaissa ajatellaan, että jo ihan pientä vauvaa on syytä koulia jotta hänestä kasvaisi itsenäinen ja reipas. Esimerkiksi maya-kulttuurissa vauvaa ei kasvateta itsenäisyyteen, koska ajatellaan, että vauvasta on vain huolehdittava, eikä häntä sen kummemmin tarvitse opettaa ennen kuin hän oppii kommunikoimaan. Länsimaissa uni koetaan yksityisenä rauhoittumisen tilana, mayoille ja japanilaisille yksinnukkuminen on koettelemus. Länsimaissa perheiden yhteisnukkumista pidetään outona ja jopa syntisenä, kun taas muissa kulttuureissa länsimaista tapaa nukuttaa lapset yksin pidetään vanhempien vastuuttomuutena ja jopa eräänlaisena laiminlyönnin muotona.

Pikku hiljaa siitä aloin siirtää unisena sänkyyn ja sinne ovat oppineet nukahtamaan itsekseen.

Huutaa en koskaan antanut, mutta kun vauva jäi tyytyväisenä sänkyyn ja nukahti sitten omia aikojaan, en mennyt häiritsemäänkään. Aiheutinko siis traumoja lapselleni kun annoin hänen pienestä pitäen nukahtaa itse?



Nyt 1-vuotias saa maitopullon, hyssyttelen hetken sylissä, pussaan otsalle ja laitan sänkyyn. Edelleen nukahtaa itse omassa rauhassaan.