AUTTAKAA pistämään kuriin kaksivuotias
Nyt riitti! Meidän villi ja tempperamenttinen poika on aina ollut haasteellinen lapsi ja hänen kanssaan on ihan alusta asti ollut rankkaa. 1 vuoden iästä lähtien poika on ollut todella vaikea. Ensin oli raivokohtaukset jotka ovat nyt onneksi jääneet vähemmälle. Poika myös löi päätään lattiaan, puri ja löi.
Nyt raivokohtauksia ei kauheasti enää ole, mutta käytös on kaikinpuolin aivan kauheaa. kun olemme esimerkikis muskarissa, niin muut lapset istuvat nätisti äitejen sylissä...tämä meidän juoksee kuin päätön kana ympäriinsä eikä kuuntele eikä tottele mitään. Kotona tottelee kaikista huonoiten..jos on esimerkiksi koskemassa televisioon ja kiellän häntä, niin ei ole vielä kertaakaan jättänyt kiellon takia koskematta. Eli tekee suhteellisesti AINA mitä huvittaa.
Kuri on ollut kova, eli siitä ei voi olla kyse. Olemme kokeilleet erilaisia menetelmiä ja mikään ei ole tehonnut. On yritetty keskustelua, syliä ja jopa nippaamista. Mutta yhtä tyhjänkanssa kaikki. Nippaaminen on ehkä ainut asia millä lopettaa hetkeksi pahan teon, mutta palaa siihe uudestaan myöhemmin.
Hän on NIIN reaskas lapsi. Ei ole sekuntiakaan päivästä hiljaa, ei koskaan kävele vaan aina juoksee paikasta toiseen. kiipeilee huonekaluilla ja hyppii mm sohvalta alas. Minua pelottaa, että millainen häirikkö pojastani tulee koulussa. Jos minä en todellakaan saa häntä tämän paremmin kuriin....?
t. huolestunut äiti
Kommentit (27)
Ottakaa yhteys neuvolapsykologiin.
Meillä tuollanen 2vee myös. Tällä viikolla täyttää 3.
Esikoinen ei ole ikinä ollu tuollanen!
Tarkoitat varmaan niitä nappuloita? No noinhan pienet lapset tekee. Keinoina vieminen pois paikalta niin monta kertaa kuin on tarves (eli tosi monta) tai jäähy.
Vaihdoin nääs taktiikkaa.
Kun poika osoitti omaa tahtoaan otin myötätuntoisen ilmeen kasvoilleni ja kutsuin syliini. Halin ja hellin entistä enemmän. Hänen uhmansa on niin hauskuuttavaa katseltavaa, jo kerran esikoisen kanssa koettua. Turha menettää hermojaan. Ai tämäkö vaihe sinulla on menossa? Keksinpä asioita, joissa saat tehdä oman mielesi mukaan ja niiden asioiden suhteen, jotka minä määrään otan myötätuntoisen ilmeen, että harmi vaan et saa hyppiä sohvilla, asento, tottele... sinun tekee mieli tehdä niin, mutta nyt tehdään näin.
Mahtaako lapsella olla tylsää? saako hän tarpeeksi hellää huomiota? Onko teillä kaikki vaan EI, EI ja Ei?
Tunnen yhden tuon tyyppisen lapsen ja siinä tapauksessa äiti kyllä yrittää pitää kovaa kuria ja lapsi on selvästi turhautunut (purkautuu villiytenä, kiukkuamisena, pahan tekona..) Kaikki heillä on ei ja äiti (yrittää) vaatii lapselta asioita mitä oikeatsaan ei vielä voi ihan tuon ikäseltä vielä vaatia. No eipä tietenkään onnistu.. Menee sekin vähän käytös sun muut rokuliksi.
Lapsi ei saa niin täysipainoista läsnä oloa (ja nyt en tarkota pelkkää vierellä önöttämistä, vaan ihan oikeasti hiljentyä kuunetelemaan lapsen tarpeita ja lasta itseään) mitä kaipaa. Äiti näkee lapsensa hyvin negatiivisessa valossa, lapsi on hänen mielestään ongelma, vaikka (ja tätä äiti ei näe/halua nähdä) äiti onkin itse se ongelma. lapsi peilaa tunteillaan ja käytöksellään sitä mitä äiti ei lapsella tarjoa.
No, täytyy myöntää, että kyllä se joskus totteleekin ja ainakin tajuaa, milloin teki väärin.
Samoin kehoitan tutustumaan johonkin opukseen jossa kerrotaan tuon ikäisistä. Vaikuttaa että et tiedä lapsen maailmasta mitään. Tuon ikäiset eivät itsekään ymmärrä itseään, niin kova se uhma on.
mihinkään ja pomppii kuin pieni apina koko ajan ja kiipeilee. Mutta mä olen kyllä totta puhuen ollut lapsestani ylpeä.. Ja meillä saa pomppia sohvalla jne. Toki kaupassa ja kirjastossa kiellän juoksemasta.
Annatko lapsellesi huomiota vai onko teillä vuorovaikutus vain ei-sana?
Vierailija:
Toki kaupassa ja kirjastossa kiellän juoksemasta.
Mitä sitten tapahtuu, kun olet kieltänyt? Juokseeko se lapsi entistä kovemmin vai lopettaako se juoksemisen?
Eivät kaikki kaksivuotiaat ole noin vilkkaita, ap, olet oikeassa. Hakisitko apua jostain, esim. neuvolan kautta? Hyvä, että mietit asiaa. Mitä aiemmin asiaan paneutuu, sitä parempia tuloksia tulee? Tietenkin luonne saa olla mikä on, mutta ryhmässä pitää oppia toimimaan. Tietenkin kaksivuotias on vielä pieni, kuri kuulostaa vähän kovalta sanalta.. Mutta olet oikeassa, pitäisi kaksivuotiaan jo jotain kieltoja totella.
Hänellä on ikäkauteen kuuluva uhma, jonka NORMAALIIN ilmenemiseen kuuluu tehdä kaikki päinvastoin, kun auktoriteetti sanoo. Toisaalta tuon ikäisen ei voi velvoittaa noudattamaan kovin tarkoin ohjeita. Herran tähden sentään KAKSI vuotias lapsi, ja sanot, että kuri on ollut kova!!!!!!!!!!!!!!!!!! Lapsi raasu! Kyllä nyt on vanhempien aika katsoa peilistä syyllistä lapsen ehkä huonoonkin, rasittavaan käytökseen!
Se on kuule niin, että aika aikaansa kutakin. Pikkulapsi vaihe on raskas, ei siitä mihinkään pääse. Mutta liian ankaralla kurilla siitä tulee vielä raskaampi.
Anna lapsellesi mieluummin syliä, haleja, yhteisiä iloisia hetkiä, kuin sitä kuria, niin jo huomaat pian muutoksen lapsessasi - ja itsesssäsi.
Mutta niinhän täällä aina menee, että sellaiset vastaavat, joilla ei ole asiasta mitään kokemusta, ja laittavat sitten kaiken äidin syyksi.
Eihän se mitenkään ole äidin aiheuttamaa, jos lapsi on luonnostaan vilkas. Se että elämä sitten on pian pelkkää kieltoa on vain seuraus siitä lapsen vilkkaudesta. Niin se meillä menisi melkein jokaisella, jos tuollainen lapsi osuisi omalle kohdalle.
Eikä kyse siis ollut myös mistään uhmasta, kuten varmaan kaikki lukutaitoiset huomasivat. Ap:hän sanoi, että lapsi on ollut aina tuollainen.
Meillä samanlaiseen tapaukseen auttoi:
- lapseen suhtautumisen muuttaminen myönteiseksi
- omien toimintatapojen muuttaminen: kivan ja ylipäänsä tekemisen keksiminen ennen kuin tekee pahojaan, tämä ei ole sallittua, mutta tämä on (ei-kierteen purkaminen) jne. Meillä esimerkiksi kotitöihin osallistuminen oli menestys.
- aika ja sen antaminen: monet lapset ovat pahimmillan kun heitä huomioi liian vähän. Vaativa lapsi saattaa joskus olla vain enemmän vanhempaa tarvitseva lapsi.
- hyvän käytöksen palkitseminen
-puhuminen! Jo 1,5-vuotias ymmärtää lähes kaiken konkreettisesta puheesta. Miksi jotain ei saa tehdä? Mitä sitä seuraa jos tekee?
- Ulkoilua ja liikuntaa paljon, melkein tärkein. Etenkin jos ainoa lapsi niin tekemistä pitää olla ja paljon.
- Meillä auttoi myös päiväkoti, johon lapsi meni 2,5-vuotiaana. Hän oli ryhmänsä vilkkain, mutta alkuvaikeuksien jälkeen alkoi viihtymään erinomaisesti. Suurimpana syynä tähän kaverit, joita ei kotihoidossa saatu mistään.
Edelleen on vikas lapsi meilläkin, ei perusluonne miksikään muutu. Mutta paljon helpompaa on kun pari vuotta vierähti eteenpäin.
Ekaa kiellettiin liiaksikkin, vaan eihän ne kiellot juuri auttaneet. Viimeisimmän kanssa ollaan oltu jo paljon viisaampia. Tuntuu todella pahalle nyt muistella, kuinka tiukasti koitettiin esikoiselle pitää niistä ei-jutuista kiinni. Ressukalle, 2vuotiaalle...
No, vanhetessa viisastuu. Harmi vaan, että esikoinen ei enää koskaan ole se vilkas 2v. Viksi ja filmaattinen nuori herra kyllä hänestäkin on tullut.
Tuskin kukaan tässä ilkeksissään puhuu, vaan haluaa ihan konkreettisilla esimerkeillä auttaa ap:tä tilanteessa ja ohjata. Ei todellakaan pilkata. ap:hän tässä apua pyysi ja sitä tässä annetaan.
Omassa esimerkissäni kerroin eräästä äidistä, jonka lapsi oli hyvin ap:n kuvailema ja kerroin myös miksi lapsi noin käyttäytyi. 17 puolestaan kertoi erittäin hyvin miten ap:n kuvailemaa käytöstä saa kitkettyä pois.
7
Et selvästikään hallitse tilannetta ja lopputulos voi olla molemminpuolinen tunnevamma. Yritä ottaa vähän rennommin. Voin kokemuksesta kertoa, että esikoisen vilkkaus ja uhma tuntuvat todella raskaalta. Toiseen lapseen osaa suhtautua ihan eri tavalla.
Jos minä en todellakaan saa häntä tämän paremmin kuriin....?
Kuka 2 vee nyt kuuntelee jos kielletään koskemasta johonkin.