Muila periaate: synnyin ilman kuvia ihollani, niin myös kuolen.
Itsellä ei ole ollut koskaan mitään hinkua tatskoihin, vaikka kaikki aina ihmettelevät, että minä jos joku olisin perustatska-tyyppi.
(olen artisti).
Minua ei vain koskaan ole kiinnostanut kuvein hakkaaminen ihooni. Tosiaan synnyin ilman ja niin haluan lähteä. Arpia on matkalla tullut, mutta niitä ei voi itse valita.
Kommentit (6)
Muiden tatuointeja vastaan en ole millään lailla, mutta en halua itseeni ylimääräistä rei´itystä tai kuvitusta. Korviksiakaan ei ole koskaan ollutkaan. (Sisarillani jo ekaluokalla otetut, minä en halunnut. Heillä nykyään myös lävistyksiä. )
Lävistyskammoisena en usko ikinä laitattavani reikiä mihinkään päin kehoani, mutta jos joskus löytäisin tai piirtäisin kuvan, joka _todella_ sekä ilmentäisi persoonallisuuttani, olisi uniikki ja sellainen jota todellakin jaksaisin ja haluaisin kantaa loppuikäni, niin ehkä voisin tatuointia harkita. Epäilen silti vahvasti.
Ainoa mikä välillä " häiritsee" ja harmittaa muiden puolesta, on se, kun yksi tai pari tatuointia ei riitä. Niiden hankkimiseen vaikuttaa syntyvän jonkinmoinen " riippuvuus" , sillä tosi monella se menee jossain vaiheessa yli. Tai kukin itse harkitkoon, mutta minusta 1-2 kuvaa on jo maksimi, että näyttää siistiltä ja kivalta, etenkin jos ne eivät mitenkään soinnu toisiinsa. Joko niistä pitäisi muodostua harkittu kokonaisuus tai sitten pitäisi tyytyä siihen mikä on, on minun mielipiteeni. Mutta edelleen korostan, että ei minua sen kummemmin muiden tekemiset liikuta, mietin vain toisinaan sellaisen tapauksen nähdessäni, mikä moiseen on oikein ollut innoituksena.
nyt minulla on niitä.. Tatskoja on 19 kpl.
Joskus harkitsin kun kaikki muutkin niitä hankkivat. Nyt olen jo harvinaisuus kun minulla ei ole yhtään kuvaa. Ja ah niin ylpeä luonnollisesta ihostani.
Häh hää. En tätä tosin mainosta muille. Salaa vain säälin heitä jotka ovat ottaneet niitä rumia koiran päitä, delffiinejä, perhosia, kiinalaisia merkkejä ja mitälie tribaaleja. Ja kun ne muuttuvat vielä sellaisiksi homeen vihreiksi ajan kanssa, iyyh! ;)))
mutta silti toivon, että ei tarvitsisi kuolla samassa asussa.
Itselleni en halua tatuointeja missään nimessä. En ole sellainen ihminen, joka haluaisi tatuoinnin. Ihailen joskus erikoisia ja persoonallisia tatuointeja muilla naisilla, miehillä en yleensä pidä tatuoinneista tai korkeintaan hyvin pienistä (ja merkityksekkäistä) jossain ei kovin näkyvässä paikassa tai sitten jollain tavalla loistavasti kroppaan sopivista ja sitä korostavista tatuoinneista (yhdellä entisellä vakipanolla oli selässä tribaalintapainen selkärankaa koristamassa, toi hyvin lihakset esiin ja oli aika hieno, en tosin haluaisi vastaavaa aviomiehelleni. Minulla on miehiin kohdistuva ei-seksuaalinen huora ja madonna kompleksi. ;))
Sen sijaan aavistuksen minuakin huvittavat ja säälittävätkin ihmiset, joilla joku massatatuointi oikein näkyvällä paikalla.
eikä niitä olekaan. Mutta ei mulla mitään periaatetta ole. En koe tarvitsevani mitään periaatetta asiaan, joka ei vaan satu kiinnostamaan. Ei mua kiinnosta myöskään esim. pesäpallo, mutta ei mulla siitäkään ole mitään periaatetta etten sitä pelaa. En vaan pelaa kun ei huvita.