" Et sä ole mun äiti/isä, et sä voi mua määrätä." Mitä siihen vastataan? Miten toimitte te kokemusta omaavat?
Tuli tuosta adoptiotopicista mieleen. Meilläkin välillä hyvinkin tuttu lause vanhimman lapsen suusta ja varmaan monissa uusperheissä ja muissa perheissä, joissa ei-biologisia lapsia. Meillä vastaus on yleensä tyyliä " en olekaan, kyllä voin silti määrätä" , mutta ihan oikeasti käy välillä hermoon. Asiasta on keskusteltu useasti, puhuttu siitä, että biologisen siteen puuttuminen ei mitenkään vähennä meidän vastuuta ja sitä kautta määräysvaltaa.
Välillä tekisi mieli sanoa rumasti takaisin, mutta se ei taitaisi olla asiallista. Toinen on kuitenkin vielä lapsi ja me aikuisia ja sen tajuaa, että muutamalla ilkeällä sanalla voi satuttaa pahasti ja pirstoa paljon lapsen turvallisuudentunnetta, eikä se tietenkään ole missään olosuhteissa ok. Mutta entä, jos joskus oikeasti pinna palaa niin pahasti, että sanoo takaisin. Onko jolle kulle käynyt niin ja mitä on seurannut?
Kommentit (24)
tämä on minun koti ja minä olen aikuinen ja määrään täällä yhtälailla kun isäsi/äitisi joka asuu myös täällä. lapsien pitää totella aikuisia koska aikuiset ovat isoja ja viisaita ja tietää asiat paremmin.
missä sitten ollaankin. Tärkeintä mielestäni tuossa on se, että pysyttelee rauhallisena ja toteaa lapselle faktat: en ole äitisi, mutta aikuisena määrään tässä. Meillä ei miehen lapset kokeilleet tuota montaa kertaa. Johtui varmasti omasta asenteesta ja käytöksestä: oma asenteeni kun oli leppoisa tyyliin " juu, näinhän se on, mutta aikuisena nyt tässä määrään"
Eihän lapset saa kylässäkään tehdä mitä lystäävät, ja mummolassakin saattaa olla eri säännöt kuin kotona. Puhumattakaan siitä, että myös koulussa pitää totella opettajaa, vaikka hänkään ei ole lapsen äiti tai isä... Muistuttaisin myös siitä, että aikuisillakin on säännöt, joita heidän pitää noudattaa: ei saa ajaa ylinopeutta tai satuttaa ketään tahallaan, täytyy mennä ajoissa töihin, vaikka ei aamulla aina huvittaisikaan ja tehdä ruokaa/viedä roskat/pestä pyykit, vaikka ei jaksaisi.
Jokaisessa kodissa on omat säännöt ja tavat, joita siellä asuvien tulee kunnioittaa. Lisäksi kannattaa muistuttaa, että lapset ovat sinullekin rakkaita, vaikka et heidän oikea äitinsä olekaan...
Ja jos jankkaus jatkuisi, kysyisin, miksi sitten asut meidän kanssa kuin olisimme vanhempasi? Mikset asu sen " oikean" äitisi kanssa?
Sen verran sisuuntuisin. En toki ihan pienelle noin sanoisi mutta murkulle. Hyviä vastakysymyksiä muttei niin loukkaavia mitä ohjelman äiti oli vastannut.
Ei minusta ole oikein sanoa että " en olekaan äitisi mutta..." . Olenhan taatusti jos olen lapsen kasvattanut!
En olekaan äitisi, mutta tiedäthän kuitenkin että olen tämän perheen aikuinen, joka rakastaa sinua ja haluaa sinulle hyvää. Se että määrään kaikkia teitä kaikkia lapsia tässä perheessä, on yksi tapa välittää ja huolehtia siitä että asiat loppujen lopuksi menevät parhain päin.
Jotain tällaista:
" En olekaan biologinen äitisi, mutta olen se joka halusi ottaa sinut luokseen ja joka halusi sinua rakastaa. Minä olen myös se joka sinusta huolehtii (ruoka asunto, vaatteet jne), joka on sinusta vastuussa ja sinä asut minun kodissani. Se joka asuu täällä, joutuu noudattamaan tämän talon sääntöjä."
Murkulta voisi myös kysyä, että " Mikä minä sitten olen?"
Vierailija:
Ja jos jankkaus jatkuisi, kysyisin, miksi sitten asut meidän kanssa kuin olisimme vanhempasi? Mikset asu sen " oikean" äitisi kanssa?
Ja ihan yhtä loukkaavaa murkulle kuin se sen ohjelman lause. Ja mitä tekisit, jos hän ilmoittaisi haluavansa lähteä bioäitinsä luo?
Ja alkuperäisen kysymykseen, mitä tapahtuu jos suuttuu niin että lipsahtaa: No tapahtuu niin kuin hän itsekin esitti: lapsen entisestäänkin haparoiva perusturvallisuus räsähtää palasiksi. Joko hän saa entistä enemmän ongelmia tai hän patoaa kaiken sisäänsä ja esittää kilttiä kuten alkoholistien lapset, kunnes jonain päivänä räjähtää pahasti.
Niin että sitä ei vaan saa lipsahtaa. Sen sijaan murrosikäiselle VOI myös jo selittää ihan oikeasti, että tuo loukkaa ja minä en nyt jaksa enempää, yritetään huomenna uudestaan.
Ei ole yhtä loukkaavaa. Minusta ei voi olla loukkaavampaa kuin sanoa ettei olisi lasta halunnutkaan! Mieti nyt vähän! Kyllä lapselle voi hyvin esittää tuollaisen kysymyksen jos hän mitätöi minun 13 vuoden äitinä olon. En mitätöi hänen olemassaoloaan minun lapsenani jos kysyn asiaa johon hän ei periaatteessa voi vastata mutta joka saa hänet ajattelemaan.
Itse en pysty mitenkään olemaan aina noin fiksu, kun oma murkkuikäiseni on tosi ikävä.... Joskus (muutaman kerran) hän on sanonut, että on varmaan vaihtunut kättärillä kun hänellä ei voi olla noin kamalaa äitiä. Ja uskokaa tai älkää, olen kerran vastannut, että niin oletkin, toivottavasti, mullakaan ei voi olla noin kamalaa lasta!! Joo, nää on näitä loppuelämän kaduttavia lausahduksia.
Minä siis ymmärrän sitä adoptioäitiä vallan mainiosti, ja säälin kovasti, kun voin kuvitella hänen katumuksensa määrän. Ja ymmärrän, miten se on sattunut myös tähän lapseen, ihan samoin kuin omaani sattui minun lausahdukseni.
Mutta on se minusta myös inhimillistä, ei äiditkään ole mitään yli-ihmisiä jotka pystyvät nielemään kaiken.
Vaikka toisaalta tästä ketjusta päätellen kaikki muut äidit ovat kilttejä ja rauhallisia ja aina aikuisia.
hänet. Siksi tuo vastaus ei ole minullakaan ollut ikinä edes kielen päällä, vaikka aika lyhytpinnainen välillä olenkin. Ennemminkin se sammakko voisi minulla olla jotain sellaista, että jos haluat täällä asua, niin meidän sääntöjä on noudatettava. Satuttavaa sekin olisi ja toivon mukaan ei ikinä suusta ulos asti pääse.
Kun asiasta keskustellaan, niin on puhuttu nimenomaan vastuusta ja vallasta, siitä, että on meille rakas ja me haluamme hänelle parasta, meidän perheestä ja meidän perheen säännöistä, joita jokainen perheenjäsen noudattaa jne. Sitä ei ole mainittu, että tuo lause, joka asettaa nuo edellämainitut asiat kyseenalaisiksi on meitä kohtaan loukkaava, koska sinänsähän tuo " et ole minun äiti/isä" on ihan totta, mutta ehkä meidänkin oma alkaa olla jo niin iso, että totuudenmukaisuudestaan huolimatta tuon jankkaaminen voi olla loukkaavaa.
Vierailija:
Ja jos jankkaus jatkuisi, kysyisin, miksi sitten asut meidän kanssa kuin olisimme vanhempasi? Mikset asu sen " oikean" äitisi kanssa?
Fletch:
Sitä ei ole mainittu, että tuo lause, joka asettaa nuo edellämainitut asiat kyseenalaisiksi on meitä kohtaan loukkaava, koska sinänsähän tuo " et ole minun äiti/isä" on ihan totta, mutta ehkä meidänkin oma alkaa olla jo niin iso, että totuudenmukaisuudestaan huolimatta tuon jankkaaminen voi olla loukkaavaa.
jos lapsen kannalta ajattelee. Miksi korostaa lapselle, ettei biologinen vanhempi halua häntä. Aika heikoilla kantimilla on kasvattivanhemman vanhemmuus jos tuollaisiin keinoihin pitäisi turvata.
Pitää nyt taas vetää överiksi, huokaus. Heti on vanhemmuus heikoissa kantimissa jos joku on eri mieltä siitä, miten lapselle tulisi vastata antamalla ajattelemisen aihetta! On eri asia muistuttaa lasta siitä, miksi yhdessä ollaan, kuin toitottaa hänelle, ettei edes kasvattiäiti olisi halunnut häntä. Minusta se olisi todellakin kaikista pahin vastaus. Bioäiti on hylännyt ja kasvattiäitikin sanoo että en olisi sinua halunnut (en silti ole niin puusilmä että väitän Reetan äidin äitiyden olevan heikoissa kantimissa!).
Olettaen että äiti tai isä ei ole poliisi.
sen takia saan tehdä päätöksiä puolestasi ja noudatat sovittuja sääntöjä. Noin olen sanonut mieheni 8v tyttärelle.
nuoren kehitysvaiheeseen ja kohdistuu lähellä olevaan aikuiseen olipa tämä sitten biologinen tai uusvanhempi tms.
ilman, että siitä kovasti traumoja tulee?
totean tyynesti, että olenpas sun äitisi, mulla on paperit jolla sen voin todistaa. Tarpeeksi monta kertaa on puhuttu siitä, että on kaksi äitiä ja kaksi isää jne. ja tuollainen repliikki tulee ulos vain ja ainoastaan jos lapsi kokeilee a) miten ylös äiti kiipeää seinää pitkin tai b) sanooko se nyt varmasti vieläkin olevansa äitini.
Toki sitten illalla lasten mentyä nukkumaan voin tuntea epävarmuutta ja itkeä, ja miettiä mikä on vastuuni lapselle, sosiaalityöntekijöille ja bioäidille... :/ mutta tilanteessa pysyn rauhallisena. (Minä kyllä hermostunkin vain ja ainoastaan pienistä jutuista.)
Valta ja vastuu...