Ärsyttääkö muita, että jotkut olettaa pariskunnan tekevän KAIKEN yhdessä

En siksi, että olisin halunnut olla mieheni kanssa 24/7.. Eikä sen takia, ettemme voisi kulkea missään ilman toisiamme. Vaan niin jumalattoman typerästä syystä, ettei meitä enää pyydetty mukaan illanistujaisiin tms, kun kaverit olettivat, että me haluamme olla vain ME. " Aateltiin että ettette te kuitenkaan tuu kun haluatte olla keskenään."



Äh. Onneksi meillä on nyt sellainen ystäväpiiri, jossa voidaan nähdä pariskunnittain, naisten tai miesten kesken, tai niin että jos mä näen miehen kavereita kaupungilla, voin pistäytyä heidän kanssaan kahvilla. Tai niin, että pariskuntien yhteiseen illanviettoon voi mennä vain mieheni, jos meille ei saada lastenvahtia. Harvinaisen näppärää, kun ihmisiin suhtaudutaan ihmisinä, eikä jonkin klikin jäseninä! :)

suhteemme alkuaikoina reissuhommissa. Eli pitkiä aikoja ulkomailla ja välissä viikonlopun tai muuten pari päivää kotona. Eli mä en tarvii miestäni joka asiaan... me harrastetaan ihan erikseen ja meillä on ihan omia kavereitakin. Tosin on meillä yhtesiäkin ystäviä ja kyllä me molemmat toistemme kaverit tunnetaan...

Mua vaivasi aikoinaan se, että mun kaverit ei ymmärtäneet sitä, että jos mun mies tulee viiden viikon ulkomaankeikan välissä kolmeksi päiväksi kotiin, niin mä en todellakaan lähde silloin kaljalle töiden jälkeen. Ne kolme päivää me oltiin kyllä vain keskenämme... johtuen siis tuosta miehen reissuluonteisesta työstä. Mä olisin voinut lähteä sinne kaljalle sen viiden viikon aikana kaikkina muina iltoina, paitsi niinä kolmena, jolloin mieheni (siis silloin poikaystävä) oli kotona. Sitten mulle saarnattiin, kuinka mä olen niin kiinni miehessäni... voi lehmä.

Mutta siis, nyt kun tilanne on " normalisoitunut" eli mieheni on jättänyt reissuhommat ja on nyt " pysyvästi" Suomessa, niin kyllä me tehdään asioita erikseen. Mä käyn iltaisin monestikin yksin lenkillä... mies hoitaa lapsen. Mies käy meidän raksalla ilman mua (no ei me sinne voida yhdessä mennä, kun on pieni lapsi), mä käyn omien kavereideni kanssa kaljalla / kahvilla ja mies omiensa... Kummallakaan ole mitään tarvetta lähteä toisen mukaan.

Tottakai mä oletan, jos meidät jonnekin kutsutaan, että kutsu koskee koko pesuetta, ellei toisin mainita... Jos mun kaveri soittaa ja kysyy, voinko MINÄ lähteä hänen kanssaan kahville, niin minä lähden, emme me.

Vaikka tulenkin ihan hyvin toimeen kaikkien kavereideni kumppanien kanssa, niin kyllä se aina vähän latistaa tunnelmaa ja hillitsee menoa, kun jotain muualla asuvaa kaveriani tavatessa paikalla on aina joku minulle lähes täysin tuntematon henkilö, josta tiedän tyyliin etunimen, ammatin, iän ja harrastukset.



Ei siinä voi edes muistella vanhoja kun sitten se kumppani tuntisi itsensä ulkopuoliseksi tai sitten jutut olisivat sellaisia, mitkä pitää sensuroida kumppanin korvilta. Esim. kerran lipsautin vanhalle kaverille puhuessamme yhdestä tyypistä, että etkös sä tapaillutkin sen kanssa vähän aikaa silloin nuorena. Kaveri meni vaikeaksi ja kiisti kaiken, miesystävä kohotteli kulmakarvojaan ja tunnelma muuttui hauskasta kiusalliseksi. Kai se kaveri sitten ole sanonut miesystävälleen, että ei ole koskaan tapaillut ketään muuta, tai se meisystävä ei pidä kyseisestä tyypistä tms.



Muutenkin keskustelu on käytävä aika neutraalilla vyöhykkeellä, mitään syvällistä, aatteisiin, vakaumuksiin tai mielipiteisiin liittyvää ei voi kovin selvästi tuoda esille, kun ikinä ei tiedä kenet sattuu suututtamaan. Ja jos symbioosikumppani vetää herneet nenään, niin sittenhän ne kaverin tapaamiset loppuvat kokonaan.

Siis sua ärsyttää se, että muut kuvittelee TEIDÄN haluavan tehdä kaiken yhdessä vai se, että pariskunnat (muut kuin te) tekevät kaiken yhdessä???



Älä ainakaan mun puolestani stressaa tai ärsyynny. Me todellakin teemme lähes kaiken yhdessä. Mun " oma" harrastukseni on kuntoilu (sali+jumpat).