Vuodatusta
Mulla on hyvä aviomies, joka on (ollut) hyvä isä pojalleen. Vuoden alussa hän aloitti parin vuoden tauon jälkeen rakkaan urheiluharrastuksensa, joka vie viikossa aikaa kolmena iltana 2-2,5 h ja vielä 1-2 päivänä viikonloppuna saman verran.
Mä suostuin tähän itse, mutta nyt olen alkanut katumaan. Olen itse raskaana ja väsymys on ollut tässä alussa kova. On tosi vaikea jaksaa tehdä kotihommat ja olla läsnä 5-v esikoiselle. Seksiä ei jaksa edes ajatellakaan, eikä paljon muutenkaan kiinnosta, koska mieheltä ei hellyyttä juurikaan enää tipu. Kostoa? Tiedä häntä. Vauva syntyy syyskuussa ja puhuin, että onneksi kausi loppuu ennen sitä, niin mies sanoi, että ei hän ole suostunut vaan yhteen kauteen!! Eli jatkossa minä olisin kahden lapsen kanssa aina keskenään.
Meillä on yhteinen yritys ja työtä tehdään siis yhdessä päivittäin. Häntä ei enää työntekokaan kiinnosta, olisi varmaan mieluiten työttömänä ja harrastaisi. Kauheata myöntää kuuden vuoden jälkeen, että mieheni on sellainen, joka ei viihdy samassa työpaikassa pitkään ja yleensäkin työn kuin työnteko ei suju mieluusti. Työmoraali on lähes olematon. Mutta sellaisia ovat hänen äitinsä ja sisaruksensakin. Joten ei ole omenat kauas puusta pudonnut..
En tiedä mitä tehdä. Ero tuntuu mahdottomalta yrityksen ja talon ja erityisesti lapsen (lasten) takia. Pitäisikö vaan tyytyä platoniseen suhteeseen? Voi että ärsyttää!
Mä niin toivoisin, että mulle sanottas, että mä liiottelen..