Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onkohan aina riski, että miniä ei siedä anoppia? Omaa tulevaisuutta mietin.

Vierailija
11.02.2008 |

Itselläni ei ole anoppia, mutta ystävien anoppisuhteet saavat minut ymmälleni. Ymmärrän, että on ilkeitä anoppeja, jotka omalla käytöksellään tekevät miniän olon vaikeaksi.



Sitten on anoppeja, jotka eivät ole ilkeitä, mutta ovat eri aaltopituudella miniän kanssa eikä siksi tulla toimeen. Se on jotenkin surullista. Kun anoppi sitten saa kärsiä ja on paljon vähemmän tekemisissä lastenlasten kanssa kuin miniänsä äiti.



Mietin kahden pojan äitinä, että käykö minullekin niin. En voisi kuvitella, ettenkö ottaisi avosylin poikani valitsemaa kumppania vastaan, mutta mitä jos hän vaan ei pidä minusta!! Naiset kuitenkin yleensä hoitavat perheiden sosiaaliset suhteet enemmän kuin miehet. Mietinkö ihan typeriä asioita...

Kommentit (16)

Vierailija
1/16 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Osaispa olla niinkuin oma äitini, joka ei millään tavalla puutu lastensa elämään. Ei sillä, että sitä vapaaehtoisesti sitten sais kyläänkään.

Vierailija
2/16 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta lasten kanssa viihtyy hyvin. Enkä millään lailla rajoita heidän suhdettaan. Vaikka kyllä jo 4 päivän vierailun jälkeen tekisi mieli kysyä milloinka olet ajatellut kotiin lähteä. On meillä joskus viikonkin putkeen.....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/16 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja miten niin SINÄ otat hänet " avosylin VASTAAN" ?



Siis eihän miniä tule teidän perheeseen vaan omansa ja miehensä perheeseen, sinun poikasi perheeseen. Kun annat heille heidän oman elämänsä, sen enempää päsmäröimättä, hekin antavat sen sinulle - ainakin jos vielä kasvatat poikasi järkevästi niin että hän ottaa vaimonsa älyn ja luonteen perusteella eikä vaikka pelkän ulkonäön.



Niinpä te voitte varmasti elää sivistyneessä sukulaisuussuhteessa vaikkette sydänystäviä olisikaan.

Vierailija
4/16 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuppautuminen ei ainakaan asiaa helpommaksi tee. Täytyy sitten keskittyä elämän muihiin asioihin.

Vierailija
5/16 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

En kyllä riitaannu helposti, mutta huolehdin ja hössötän turhista.



Mutta turha näitä etukäteen on miettiä. Itse voi tietysti sitten tehdä parhaansa kun sen aika on (ja luottaa että on tullut kasvatettua omat lapset sen verran tasapainoisiksi, etteivät ihan sekopäitä puolisoikseenkaan huoli :)

Vierailija
6/16 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

ovat taitolaji ja koostuvat molemmista osapuolista.

Ikävä kyllä, että anoppi-miniä suhde on jo leimattu yleensä epäonnistuneeksi kaikilla tahoilla eli helposti ihmiset näkee sen hankalana vaikka se ei sitä Ihan Oikeasti oliskaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/16 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän suurin ongelma ole se minkä ap mainitsikin, että ollaan vaan niin eri aaltopituudella. Ja sellaisessa tilanteessa fiksu miniä kyllä pystyy luovimaan. Tarvitaan joustavuutta, ymmärrystä, sosiaalista älyä ja joskus pitkää pinnaakin ja huonoa kuuloa (ts. toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos). Kyllä se siitä!

Vierailija
8/16 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanonpa nyt oman mielipiteeni, miksei me anopin kanssa tulla toimeen.



Hän ei ole ikinä ottanut mua avosylin vastaan. Ei ikinä tervehdi kun mennään sinne (siis EI IKINÄ!!!), ei ikinä sano, " kiva nähdä, kiva kun tulitte" . Ei ikinä soita mulle. Ei ikinä kysy multa kuulumisia kun ollaan siellä. Ja silti marmattaa " kun niin vähän saa lapsenlapsia nähdä" . Helvetti, minä ala perhettäni roudaamaan sinne, kun ei kerran olla tervetulleita! Ja meille anoppi ei tule, välimatkaa 130km ja hän nuori ja ajokortti plus auto löytyy. Käydään harvoin, sillä miestäni ei oma äitinsä juuri jaksa kiinnostaa, juurikin noiden samojen asioiden takia... Kun ei kerran äiti/anoppi ole YHTÄÄN meidän tai lastenlastensa elämästä kiinnostunut (tai ainakin salaa sen älyttömän hyvin) niin olkoo sitten omissa oloissaan valittamassa, kun ei saa lapsia nähdä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/16 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokasessa ihmissuhteesssa se riski on. Oma anoppini on mukava ihminen joka tulee toimeen miniöiden kanssa, omasta äidistä ei voi sanoa samaa.

Vierailija
10/16 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Silti minusta anoppi voi ottaa miniän avosylin vastaan perheen ja suvun jäseneksi tai olla ottamatta. Se taitaa olla aika iso asia se vastaanotto. Se vaikuttaa miniään, vaikka hän eläisikin omaa elämäänsä miehensä kanssa.



Minun perhesuhteeni esimerkiksi ovat aikuisenakin vielä läheiset. Tapaamme vanhempieni luona kaikki sisarukset perheineen todella usein. Olisi raskasta, jos joku puoliso ei viihtyisikäänja kokisi perheemme seurassa olemisen vaikeaksi. Kärsisimme toki siitä kaikki. Vaikka meillä jokaisella onkin se oma elämä, lapsuuden perhe on silti rakas.



Minä tulen helposti ihmisten kanssa toimeen. Kukaan ei kuitenkaan ole kaikkien kanssa samalla aaltopituudella. Sitä tässä mietinkin.



Kiinnostavia mielipiteitä on tullut.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/16 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen itsekin huomannut, että anoppisuhde on usein hankala. Huomaan ystävissäni ja itsessänikin sen, että omalta äidiltä sietää asioita, joita ei varmasti sietäisi anopilta (esim. höösäämisen omassa keittiössä tms.) Onneksi minulla on tytär :-) Anoppina saat varmasti ainakin oikein tietoisesti varoa, ettet astu miniän varpaille tai reiviirille, eli perheen asioihin ei saa sekaantua. Se on surullista, että anopit saavt usein nähdä lapsenlapsiaan vähemmän kuin naisen vanhemmat. Meillä asia on päinvastoin, sillä miehen vanhemmat asuvat lähempänä ja tarjoutuvatkin enemmän avuksi. Toivotaan, että poikasi valitsevat fiksut ja hyvän itsetunnon omaavat puolisot!

Vierailija
12/16 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olen vuosia näytellyt anopille mukavaa. En minä häntä vihaa mutta en nyt mitenkään pidäkään hänestä. Ollaan niin erilaiset kaikin tavoin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/16 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulen itse anoppini kanssa paremmin toimeen kuin kukaan muu hänen perheensä jäsen. Omien lasten mielestä anoppini on vaikea ihminen, mutta minä ymmärrän häntä hyvin, olemme samalla aaltopituudella ja monessa asiassa hyvin samanlaiset. Meillä on jopa identtinen maku esim. astioiden ja huonekalujen suhteen. Samoin mieheni tulee loistavasti toimeen oman anoppinsa kanssa. Äitini vaikuttaa olevan hyvä anoppi, hänen miniänsä suorastaan nuoleskelevat häntä. Jos minä ja miniät olemme samaan aikaan paikalla, minun ei tarvitse kättäni nostaa äidin avuksi, kun miniät kiiruhtavat hoitamaan kaiken.

Vierailija
14/16 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirjoitin " käydään harvoin, koska miestäni ei oma äitinsä jaksa kiinnostaa..." Eli koska mies ei halua mennä vanhempiensa luo, enkä minäkään halua, niin harvoin mennään. Ja AINA kun mennään, on aloite mun puolelta, mies ei ole vielä ikinä meidän 11-vuotisen yhteiselon aikana kysynyt, että hei, mennäänkö mun vanhemmille kylään. Se olen juurikin minä, joka sitä ehdotan. Mutta koska anoppi on mitä on, niin harvoin jaksan tsempata ja pilata viikonloppuani siellä.



t. 11

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/16 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aihe kirpaisee niin läheltä...



Eli minustakin se vastaanotto on tärkeä. Kyllä se vaikuttaa ihan varmasti miniän ja anopin väleihin, jos toinen on kun myrkyn niellyt joka kerta kun tapaavat. Ja muistakaa sekin, että oman aikuisen lapsen asioista kiinnostuminen ei ole sekaantumista. Lapselle voi soittaa silloin tällöin, voi kysellä kuulumisia, voi pyytää kylään tai kysyä sopiiko itse tulla kylään, voi kysellä lapsista ja tarjota apua.



Se, että heittäytyy täysin passiiviseksi " kun en halua sekaantua" on ihan hullua. Näin siis olen kuullut anopin kertovan muille sukulaisille. Että hän ei soittele eikä utele pojaltaan mitään eikä sekaannu meidän elämään... Antaa meidän kuulemma elää omaa elämäämme. Kiva kiva, mutta tosiaan turha silloin itkeä, että miksei saa lämmintä suhdetta lapsen lapsiin. No ei kai saa, jos ei sitä itse aktiivisesti yritä luoda. Ei se isovanhemmuus ole mikään ilmoitusluonteinen asia. Sama juttu tietysti minän ja anopin suhde. Ei se ole mikään suhde vain sen takia, että on naitu sukuun. Sitä pitäisi yrittää luoda ja tässä tilanteessa se on minusta nimen omaan sen anopin tehtävä luoda pohja, jolle rakentaa.



t. 11

Vierailija
16/16 |
11.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anopille on vaikeaa luovuttaa " poikansa elämän tärkeimmän naisen paikka" (ainakin oman anoppini kyseessä ollessa). Miniä taas saattaa olla vähän turhankin kiinni omassa reviirissään ja oikeuksissaan, eikä osaa ottaa äidin kiinnostusta aikuisen poikansa perheeseen samalla tavoin luonnollisena kuin oman äitinsä kiinnostusta tyttärensä perheeseen. Useinhan tyttärillä on varsinkin perheenperustamisvaiheessa läheisemmät välit omaan äitiinsä kuin anoppiin koskaan.



On kuitenkin niitäkin, jotka kokevat anopin läheisemmäksi kuin äitinsä! Minun äitini on esimerkiksi anoppinakin sellainen, johon veljeni avovaimo on voinut turvautua. Myös minun mieheni pitää hyvin vilpittömästi äidistäni, vaikkei voikaan sietää isääni. Äitini on huolehtivainen, mutta tasapuolisesti - siis huolehtii myös miniöistä ja vävyistä " omina lapsinaan" . Toisaalta myös antaa tilaa, käyttäytyy " normaalin ihmisen tavoin" .



En kuitenkaan ole sitä mieltä, että anopin olisi esim. tarvis soitella minälleen " mitä kuuluu" -puheluita ollakseen kiinnostunut. Eiköhän nuo asiat hoideta sen oman lapsen välityksellä. Minusta ainakin olisi kiusallista, jos anoppini soittelisi minulle henkilökohtaisia puheluita. Eikä minunkaan äitini koskaan soita miehelleni, vaan minulle!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme viisi