Koulukiusattu, eikö kukaan puuttunut kiusaamiseesi?

Kiusaaminen oli henkistä, ei fyysistä ja kesti muutaman vuoden. Onneksi sen jälkeen menin muutenkin toiseen kouluun. En tiedä olivatko opettajat oikeasti aivan sokeita vai välinpitämättömiä. Tuntuu uskomattomalta, etteivät olisi huomanneet mitään.

Mikä hemmetti opettajiakin vaivaa kun he ei puutu kiusaamiseen!

eivät vanhemmat myöskään tienneet. Enkä kehdannut valittaa, kun tuntui, että olisi pidetty turhasta valittajana. Silloin kun kiusaamisesta puhuttiin vain fyysisenä kiusaamisena, ja eihän minulla ollut mustelmia. Vain henkisiä. Meni vuosia myöntää itselleenkään, että kyllä olin ollut kiusattu.

Yksi opettaja sanoi kiusaajille pojat ei saa kiusata ja se oli siinä. Se lause opettajalta pahensi tilannetta.

Vierailija:

eivät vanhemmat myöskään tienneet. Enkä kehdannut valittaa, kun tuntui, että olisi pidetty turhasta valittajana. Silloin kun kiusaamisesta puhuttiin vain fyysisenä kiusaamisena, ja eihän minulla ollut mustelmia. Vain henkisiä. Meni vuosia myöntää itselleenkään, että kyllä olin ollut kiusattu.

en kakkonen.

t. 3

Onneksi olin elänyt hyvän lapsuuden ennen kouluikää ja itsetunnollani oli vakaat perustat... Nyt aikuisena olen sinut itseni, ulkonäköni ja kiusatuksi joutumiseni suhteen.

Epäilin myös olisivatko vanhempani voineet tehdä mitään. Ja pelkäsin, että asia pahenee ja minut leimataan vielä ruikuttajaksi, jos valitan. Olin oppinut, että pitää olla reipas. Enkä tuolloin edes tajunnut, että tuokin on kiusaamista. Tuntui vain kamalan pahalta. Onneksi nykyään tunnistetaan, että kiusaamista on muukin kuin verille hakkaaminen.

Minun lastani on kiusattu ja nyt kiusaaja on rehtorin tarkkailussa ja koulusta erottamisuhan alla, jos tekee yhdenkin rikkeen vielä.

Ikuiset arvet jäivät kun 5-6 luokilla minua kiusattiin ulkonäköni takia, edelleenkin " häpeän" nenääni kiusaamisen takia.

Sitten kun siirryin yläasteelle, niin kiusaaminen loppui.



T: äiti 37v

Kiusaaminen alkoi ala-asteen 6. luokalla. Silloinen opettaja vaan sanoi että " ai täällä on tyttö jonka kanssa muut ei jostain syystä tykkää olla" ja katseli minua alta kulmain. Siis ihan tyyliin että tuossa tytössä on jotain vikaa kun muut sitä kiusaa.



Kiusaaminen pääsi räjähtämään tosi pahaksi, lähes koko koulun laajuiseksi juuri opettajan hiljaisen hyväksynnän takia. Yläasteella se jatkui osin varmaan siksi etten itse kertonut siitä kenellekään ja yritin olla kuin se ei muka haittaisi...



Ysiluokan alussa jotkut alempiluokkalaiset oli kertoneet kiusaamisestani opettajille, kertoneet miten laajaa se on jne. Tämän jälkeen kiusaamiseni loppui ja opettajat todella alkoivat antaa myötätuntoa ja olla huolissaan minusta. Että sainpa sitten sen viimeisen peruskoululuokan käydä rauhassa koulua... Lukioon meninkin sitten ihan eri paikkakunnalle ja siellä ei kukaan kiusannut.

" Yläasteella se jatkui osin varmaan siksi etten itse kertonut siitä kenellekään ja yritin olla kuin se ei muka haittaisi... " Ja toi, että tulee sellainen olo kuin itsessä olisi jotain vikaa.



Onneksi mulla homma ei ehtinyt menemään kuitenkaan kovin pahaksi ja seuraa oli rinnakkaisluokkalaisista ja suurimman osan aikaa oli kavereitakin. (Yksi muutti pois ja yksi kääntyi minua vastaan jne jossain vaiheessa.) Joten vaikeinta aikaa ei ollut kuin ehkä puoli vuotta.



Mutta lukiossa tuntui pitkään oudolta, että halusi minut ruokalassa viereensä istumaan...





t. 3

En välittänyt ala-asteella kiusaamisesta ja sanoin kiusaajille samalla mitalla takaisin. Kiusaaminen loppui parissa viikossa kokonaan. Myöhemmin aloin " seurustella" pojan kanssa, joka oli yksi näistä minua kiusanneista lapsista.

Kun ne tajusivat, ettei mua voi kiusata, niin eivät viitsineet vaivautua!

Minua kiusasivat ala-asteella luoka tytöt. Minut jätettiin ulos " ppireistä" , nimiteltiin ja vainoiltiin. 3. luokalla yrtitin kertoa luokanvalvojalleni. Hänen kommenttinsa oli: " Ei sa kannella" . Joo, just, laiskanpulskea ämmä ei halunnut tehdä mitään työlästä ja ikävää, kuten esim puhutella pimuja.

Kun sitten 6. luokan (minulle tuntemattomat) pojat huusivat säädyttömyyksiä minulle, sain kerrotuksi äidilleni, joka soitti reksille. Rehtori otti yhteyttä poikain vanhempiin, ja saivat kotona huutia. Sentään.

Yläasteella luokka oli onneksi ihan eri kuin ala-asteella. Rinnakkaisluoka ääliö teki 7. luokan alusta minulle helvetin. Huuteli ja nimitteli. Itse oli varmaan " huonosta kodista" ja surkea luuseri koulussa, minä olin hyvä koulussa. Opo ja pojan luokanvalvoja saivat juipin ojennukseen. Minulta ei hänelle myötätuntoa herunut.

(niin sinut kuin nyt voi olla) kiusaamisen kanssa. Olen ihan mielelläni tekemisissä ex-luokkakavereiden kanssa aina toisinaan. Tosin niistä, jotka mua ihan henk koht kiusasivat, ainakin 2 on rapanistejä.



Vuosia itse asiassa luulin, ettei sillä kiusaamisella ole ollut mitään kauaskantoisia jälkiä. Kunnes kerran aloin siitä puhua psykan luona (kävin muutaman kerran synnytyksen jälkeen kunnan psykologilla). Mulle tuli aivan järkytyksenä se, että kun aloin puhua tästä kiusaamisesta (jotain aivan ylimalkaista), tunsin kun minua alkoi huimata, silmissä musteni. Puhe tuntui muuttuvan puuroiseksi, sain hädin tuskin muodostettua sanoja. Käteni ja jalkani tärisivät kuin horkassa ja olin purskahtamaisillani itkuun. Tätä kesti pari minuuttia.



Jatkoin puhetta kuitenkin ihan normaalisti, sillä yleensä tuollaiset olotilat tuntuvat itsestä paljon pahemmilta kuin miltä ne näyttävät. Parin hankalan lauseen jälkeen olo helpotti ja pystyin jatkamaan suhteellisen neutraalisti aiheesta.



Tuon tapauksen jälkeen tulin " sinuiksi" enemmän tämän kiusaamisen kanssa. Eli tavallaan hyväksyin sen tapahtuneeksi, ja hyväksyin, että sillä on vaikutuksensa. Enää en järkyty niin pahasti, jos aiheesta puhutaan.

" Sehän onkin ainut tapa lopettaa kiusaaminen, sanoa vastaan. Yleensä kiusattua ihan yleisestikin kehotetaan " olemaan niinkuin ei oliskaan" , mikä on ehkä pahinta mitä voi tehdä!"



kun kiusaajat ovat tarpeeksi fiksuja. Eli minut systemaattisesti jätettiin pois porukasta. Kukaan ei sanonut mitään, mutta selkä käännettiin jatkuvasti " vahingossa" eteeni tai muuten järjestettiin niin, että olin ulkona ja osoitettiin, ettei minua haluttu mukaan. Lisäksi verbaalinen kiusaaminen oli usein käänteistä, eli ei suoraan sanottu mitään ilkeää, vaan paremminkin " kehuttiin" , mutta josta ymmärsi hyvin, että se oli tarkoitettu nimenomaan nälvimiseksi. Ja muuta vastaavaa systemaattista mutta yleensä aika ovelaa. Eivät minun taitoni riittäneet asian ratkaisemiseen. Varsinkin kun välillä porukka käyttäytyi ihan normaalisti, sitä aina toivoi, että tilanne paranisi itsekseen, mutta se tulikin pahempana uudestaan.



Jos olisin tuosta mennyt sanomaan, niin epäilen vahvasti, että minun olisi väitetty kuvittelevan tai valittavan turhasta.

ei ole mitään mihin sanoa vastaan. Tai kiusataan kuten minun tytärtäni, että ärsytetään niin että hän sanoo vastaan ja mennään sitten kantelemaan opettajalla, että tyttäreni sanoi " niin ja niin" .

Pahin vuosi oli 7. luokka. Ysiluokalla tilanne oli jo suht normaali.



Minua mm. nimiteltiin ja tönittiin.



Kerroin asiasta äidille, joka ei kai tehnyt mitään. Hän vain sanoi, että mene puhumaan asiasta tukioppilaalle tai muulle vastaavalle. En muista, että äitini olisi koskaan kysynyt miten koulussa menee ja onko tilanne parempi. Hän vain mitään sanomatta aina kirjoitti poissaolotodistuksiin nimmareita, kun olin muka kuumeessa tai mahataudissa.

Olen edelleen katkera äidilleni asiasta.



Siskoni oli ysiluokalla kun minä olin seiskalla. Siskoni myös tiesi tilanteeni, mutta hän ei halunnut välitunneilla hengailla kanssani.

Myöhemmin hän on pyytänyt satoja kertoja anteeksi käyttäytymistään.



En osannut puolustautua nälvimiseen. En osaa vielä aikuisenakaan sanoa vastaan, jos esim asiakas alkaa jotain narisemaan.

Vierailija:

ei ole mitään mihin sanoa vastaan. Tai kiusataan kuten minun tytärtäni, että ärsytetään niin että hän sanoo vastaan ja mennään sitten kantelemaan opettajalla, että tyttäreni sanoi " niin ja niin" .

että lopeta toi.

Tai kun kannellaan, niin sanoa sille opelle, ettei se noin mee.

t. kiusattu, joka vuosien jälkeen oppi pitämään puoliaan, sanomaan vastaan ja etsimään kaverinsa. helppoa se ei olllut.

kuka se primus motor on. Jos tämä on oikein harjaantunut, iskut tulevat ihan puskasta.



21

Oli pienehkö kyläkoulu ja kaikki kiusaamisestani kyllä tiesivät.

Viimeisenä kevätjuhlapäivänä ope kyynelsilmin toivotti parempaa jatkoa.



Eipä kyllä paljoa kiinnosta nähdä yhtään ihmistä noilta vuosilta. Vaikka vuosia todella paljon mennyt, ikinä en pysty unohtamaan kaikkea.

Kiusatuksi jouduin kai siksi kun olin hiljainen ja todella ujo.