Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Itsetuhoiset ajatukset keskenmenon jälkeen. tuntuu, että en enää jaksa tätä.

Vierailija
03.02.2008 |

Suuri osa kavereista odottaa, itsellä meni kesken ja uutta ei ole enää mahdollista saada. Yksi lapsi on ennestään, mutta se ei vaan tunnu riittävän tämän kaiken paskan jälkeen. En ehkä jaksa nousta tästä enää.:(

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 |
03.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pakko jaksaa, ei ole muita vaihtoehtoja. Äiti ei saa tehdä itsemurhaa. Keskenmeno on ihan hirveä asia, suru ja tuska raastavia, mutta yli pääsee päivä kerrallaan, joskus tunti kerrallaan.

Jaksamisia!

Vierailija
2/17 |
03.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hae ammattiaapua, jos tuntuu, ettet jaksa. Minäkin sain oman keskenmenoni jälkeen ammattiapua ja se todella oli korvaamattoman tärkeää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/17 |
03.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen itkenyt silmät kuiviksi.

Vierailija
4/17 |
03.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei maksanut mitään. Myös kriisikeskuksista saa apua. Soita esim. lapsesi neuvolaan, sieltä osaavat auttaa eteenpäin.

T. 2 ja 3 (omasta keskenmenostani nyt kaksi vuotta, elämä on jatkunut, muttei suru unohdu koskaan kokonaan, luulen)

Vierailija
5/17 |
03.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse jää helposti surunsa ja ahdistuksensa vangiksi, ajatukset kiertävät vaan samaa kehää eikä ulospääsyä näy. Ja keskenmeno on hirvittävä menetys. Oliko raskautesi miten pitkällä? Mitä tarkoitit, kun kirjoitit, ettet voi enää tulla raskaaksi?



T. 2 ja 3 jne..

Vierailija
6/17 |
03.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

SOS-auto tulee tarvittaessa luoksesi (ainakin pääkaupunkiseudulla?) ympäri vuorokauden, 040 503 2199



Kriisikeskus netissä: www. tukinet. net



Ota ihmeessä yhteyttä mahdollisimman pian, auttavat sinua sitten eteenpäin. Sinulla ei varmaan ole voimia itse ottaa selvää kaikista avunsaantikanavista. Niitä on varmasti. Yritä kestää, ihan tunti kerrallaan. Lapsesi vuoksi...



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/17 |
03.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinä on ehtinyt jo monta viikkoa tehdä tilaa sieluun ja sydämeen sille uudelle untuvikolle. Ainoa pieni, hauras lohtu on, että vauva oli ehkä kovin sairas, kun ei jaksanut elää ja kehittyä eteenpäin.

Itse koin keskemenon neljännellä kuulla, mutta vauva oli kuollut jo 9:n viikon ikäisenä kohtuun. Aavistin, ettei vauvalla ollut kaikki hyvin, kun eivät saaneet neuvolassa sykettä kuuluviin. Pitivät minua hysteerisenä äitinä, mutta sain ajan ultraan ja siellä sitten nähtiin, ettei sydän enää sykkinyt. En ole eläissäni nähnyt surullisempaa näkyä, kuin sen pienen, hennon, elottoman ihmisenalun ultran monitorissa.



Yritä jaksaa huomiseen aamuun ja sitten soita apua itsellesi, ehdottomasti.



T. 2 ja 3 jne..

Vierailija
8/17 |
03.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keskusteluapua saa psykiatriselta sairaanhoitajalta. Juttusille pääsee esim. terveyskeskuksen omalääkärin kautta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/17 |
04.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Soititko tänään apua?

Kyselee

2 ja 3 jne..

Vierailija
10/17 |
04.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

2, 3 jne minullekin kävi samantapaisesti. Neuvolassa ei kuulunut sydänääniä, menin ultraan enkä muista enää loppuja siitä... taisin joutua kotiin päiväksi ja sain tulla seuraavana takaisin ja sain valita joko kaavinnan tai synnytyksen. Pikkuinen oli elänyt noin 12 viikkoiseksi. Kalenteria selaamalla muistin, että niinä päivinä oli vatsaa väännellyt. Koin itseni niin hauraaksi ja haavoittuvaiseksi. Vaikka meillä on ennen ja jälkeen syntyneitä lapsia, tämänkin pikkuinen oli olemassa hetken. Tätä on niin vaikea käsitellä mitenkään. Ostin yhden esineen muistuttamaan tästä pienestä enkelivauvasta. Kuinka sinä käsittelet menetystänne?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/17 |
04.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, kuulostat todellakin jo siltä että tarvit apuja. Onkohan tämä jo 4. avaus asiasta?

Vierailija
12/17 |
04.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meilläkin oli lapsia ennestään ja onneksi saimme myös uuden vauvan tämän menetetyn jälkeen. Vuosipäivä tai ylipäänsä joulun alusaika tuntuu edelleen haikealta, me menetimme siis tämän pienen joulun alla. Sinä vuonna joulu tuntui olevan kalenterissa ihan väärässä kohtaa, joulutunnelmaa ei ollut olemassakaan.



Minulle varattiin yös kaavinta-aika, mutta vauva " syntyi" meille kotiin seuraavana päivänä, jonka jälkeen sitten menimme sairaalaan, jonne jouduin jäämään pariksi päiväksi.



T.2 ja 3 jne..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/17 |
04.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän vauva syntyi myös joulun alla, ehkä viikkoa ennen silloin raskautta oli kestänyt ehkä nelisen kuukautta tai enemmän. Laskettuaika oli toukokuussa. Meilläkin on muistona enkeli. En tiedä muisteleeko kukaan muu enää tuota vauvaamme kuin minä. En ole puhunut siitä nyt, on kuitenkin niin surullinen asia. Lasketun ajan kohdalla olin kuitenkin jo uudelleen raskaana ja sitten meille syntyi ihana tyttö, joka jo kävellä tepsuttelee. Puhutteko te perheessänne enekelivauvastanne? Kerrotko tutuille? Itselläni on jotenkin selainen tunne, että se on niin kaihoisa asia ja rakas muisto, etten edes monelle halua siitä puhua.

Vierailija
14/17 |
04.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mieheni kanssa muistelemma menetettyä vielä silloin tällöin ihan yhdessäkin ja erikseen varmasti vielä useammin. Silloin heti emme kertoneet kuin ihan läheisillemme, mutta sitten kun aloin odottaa uutta vauvaa ja kerrottiin hänestä, mainitsin joillekin ystävillemme, että meille oli tulossa jo aiemmin vauva, muttemme saaneet häntä pitää.



Eikö ole merkillistä, miten järkyttävä asia keskenmeno on? Miten hirvittävä menetys?



T. 2, 3..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/17 |
04.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

On todella koskettava asia. Välillä tunnen jotakin syvän surun ja kaihon tunnetta ja ihmettelen, kävikö meille tosiaan näin? En olisi uskonut, että keskenmeno voi tuntua näin pahalta, kun meillä kuitenkin on muitakin lapsia. Sitä yhtä vaan ei saatu pitää. Tämä ketju vaan yks kaks taas palautti tapahtumat mieleeni. Se on vaan hyväksyttävä, että niin kävi. Ehkä olen liikaa sulkenut asiaa mielestäni, enkä käsitellyt ja puhunut riittävästi. Autoit minua tässä asiassa eteen päin. Kiitos paljon tästä keskustelusta. Mukavaa kevättä sinulle!

Vierailija
16/17 |
04.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosiaan tuo tunne, että minulle, meille oikeasti kävi näin, että meidän elämäntarinaamme tulee aina kuulumaan tämä hirvittävä, kipeä asia, emme saa sitä pyyhittyä pois ikinä, tuntui ja tuntuu yhäkin toisinaan niin haikealta.



Minua auttoi tosiaan ekana keväänä eniten se, että kävin juttelemassa sairaalassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Aluksi melkein elin sen ajatuksen voimin, että pian pääsen taas sinne juttelemaan. Vaikka myös mieheni kanssa juttelimme asiasta, vieraan ihmisen kanssa puhuminen auttoi toisella tapaa.



Hyvää kevättä myös sinulle, oli lohdullista vaihtaa ajatuksia!



T. 2, 3 jne..

Vierailija
17/17 |
04.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

että ihan samanlaisia tuntemuksia on minullakin, kuin tuossa vikassa viestissäsi. Sekin nousee välillä mieleen, kuinka lopullinen asia se todella on. Ja ettemme koskaan saa tietää kuka, millainen ihminen oli syntymässä. En tiedä sukupuolta vaikka sairaalassa halusimmekin hänet nähdä. Joskus olen ollut kiukkuinenkin tästä tapahtumasta. Ihmettelen, mikä tämän tapauksen tarkoitus oli? Miksi meitä näin piti tölväistä ja sitten tunnen sääliä tuota pientä kohtaan. Anteeksi, niin syviä ja synkkiä ajatuksia. Olen kai yrittänyt pitää ajatukset sisälläni ja vähätellä tunteitani. Onneksi on nuo muut tenavat tuossa. Arki pysyy työntäyteisenä ja on niitä syliteltäviä.

Kauniita unia, ja kiitos vielä kerran!!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kahdeksan kolme