Toivotko, että lapsesi menisi yliopistoon?
Elättelevätkö nykyvanhemmat toiveita lastensa tulevasta menestyksestä, urasta ja säihkeestä? Vai keskitytäänkö nykyään enemmän tähän päivään ja luotetaan, että elämä kantaa?
Kiinnostaa, vaikka oma vauva vielä kohdussa onkin.
Kommentit (7)
mutta olen ihan tyytyväinen, minkä ammatin ikinä valitsevatkaan. Toivon kuitenkin, että johonkin opinahjoon menevät peruskoulun jälkeen. Mutta amis on yhtä hyvä kuin yliopistokin, vaikka itse olenkin akateeminen.
Se on aika pysähtynyt paikka ja huonot määrärahat per opiskelija... toisaalta, kyllä siellä ajattelemaan opetetaan. Tai opetettiin vielä 90-luvulla, nyt taitaa olla enemmän maisteri- ja tohtoritehdasmallia :(
Haluaisin vain, että lapseni saisivat ja uskaltaisivat tehdä sitä, mitä oikeasti haluaisivat. Ja että eivät jäisi haahuilemaan päättämättöminä.
Eikä haittaa, vaikka siinä työssä pääsisi ihan kohtuuansioillekin. Koulutustaustalla ei niinkään ole väliä, mutta ammatti pitää kuitenkin lukea. Meillä lapsen isällä on yliopistotutkinto ja itselläni amk, joten toivon että opiskelu kiinnostaa.
Tyttö on vasta 6 kk, mutta kyllä näitä on jo tullut pohdittua :)
Haaveita tulevaisuudesta varmaan kaikilla vanhemmilla on lastensa suhteen, mutta tietysti lapselle on oikeus ja kohtuus, että vanhempi pystyy kohtaamaan sen todellisen lapsen niine oikeine tarpeineen ja luopumaan siitä haavelapsesta. Useimmilla vanhemmilla tämä onnistuu.
jolla työllistyisivät ja elelisivät. Ei välttämättä edellytä yliopistoa. Saavat mennä, jos haluavat ja edellytyksiä (takapuolilihaksia) riittää. Itse olen akateeminen, mies ei.
Toivon vain että lapsistani tulisi hyviä ihmisiä. Vastuuntuntoisia, rehellisiä, empaattisia ja ahkeria. Siinä kaikki, muu on extraa jonka he hankkivat itselleen jos osaavat ja haluavat.
Itselläni (ja miehellä on yliopistotutkinnot).
Enemmän olisin huolissani, jos lapsi olisi luuseri ja jättäytyisi yhteiskunnan elätiksi. En myöskään pitäisi, jos lapsestani tulisi merkonomi/tradenomi/ekonomi. Mielummin jotain ei niin riistävää.