Minä en arvosta sektiolla lapsensa saanutta äitiä yhtä korkealle kuin alakautta synnyttäneen äidin

Mutta näillä mennään ;)

.

No on sulla jutut, kyseletkö esim puistossa kumpaa kautta on ihminen synnyttänyt ja sitten päätät että " jaahas, sektioäiti, enpä juttele enempää tuon kanssa" Hohhoijaa, hyppää täti voltti!

Sääli sun alakautta syntyneitä lapsias, kun äiti matkii ja noudattaa pilkuntarkkoja kaavoja, koska sillä ei ole tippaakaan mielikuvitusta.

Olet nähnyt aaveellä ketjuja, jotka saavat korkeat lukija- ja vastausluvut, koska ihmiset nousevat varpailleen.

Mutta ootko pällinaama kuullut, että tää on jo IIIIKIVAANHAAAAA

aloitus.

HAH HAH HAAAA!!!

Mun tuttu meinas kuolla sektioon ja samoin lapsi. Onneksi selvis rankasta synnytyksestä!

siis jo liiankin liki. Entäs sillois? Voi kettu, että teillä joillakin on niin typerät jutut. Kasva joku kymmenen vuotta ja haistele elämää. Tule sitten kommentoimaan, jookos... Elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin synnytystapa. Esimerkiksi juuri se rinnalle nostettu ELÄVÄ lapsi.

Tiedoksi muuten, että tunnesiteeseen tuo nyt ei vaikuta millään tavoin. Lapsen saa rinnalleen seksioäitikin ihan samoin. Kuolemantunteista et tiedä mitään, sektioäidillä on usein todellinen kuoleman tunne joko vauvan tai äidin, ikävä kyllä.

T. 4x sektioäiti, jonka lapset ovat olleet hyvin rakkaita alusta pitäen kaikki.

Ap: n muita aloituksia ei kukaan koskaan lue tai niihn vastaa. Siksi tekee tällläisen naurettavan yrityksen. Noloa!

Ja kyllä, voit uskoa, että kuolemanpelko oli todellinen. Sekä oman, että lapsen hengen puolesta.



Onneksi sektio säästi meidän molempien hengen.

vaikka synnytinkin alakautta, en saanut lasta heti rinnalle, koska napanuora kaulan ympärillä ja joutuivat heti ottamaan tehohoitoon lapsen jotta saatiin itku kuuluville. Joten se siitä rinnalla olemisesta ja kuoleman pelon voittamisesta. Kyllä seuraava lapsi synnytetään sektiolla, ettei tarvi pitempään pelätä selviääkö lapsi synnytyksestä vai ei.

Ap on tehnyt aloituksen juuri siitä syystä, mikä tässä on mainittukin: Että joku huomaisi hänenkin aloituksensa.

Väitän tasan tarkkaan että suhteeni tähän kuopukseen on äärettömän lämmin jasymbioosissa elimme kauan.

Maitoa alkoi tulla hyvin ja lapsi söi hyvin vaikka syntyi kuukautta ennenaikojaan.

Mun esikoisen syntymä on hyvä esimerkki tästä: lantioni on liian ahdas, yritettiin alatiesynnytystä ja lopulta päädyttiin hätäsektioon. Olisko siinä sitten pitänyt kieltäytyä, jotta pääsee pätemään " oikeana äitinä" ? Aika pöljä mielipide sinulla.

ja ihan täyttä potaskaa. Itse olen synnyttänyt sekä alakautta, joilloin lapsi syntyi elottomana ja sen jälkeen itse vaaditulla pelkosektiolla ja ihan samanlainen tunneside ensisekunnista lähtien on ollut molempiin lapsiin.

Vammaisen lapsen äitinä minäkään en arvosta terveiden lasten äitejä yhtä korkealle kuin erityislapsen saaneita. Sellaista kipeää ja kaunista tunnesidettä mikä syntyy vammaiseen lapseen, varsinkin jos lapsen hengissä säilyminenkin synnytyksen jälkeen on epävarmaa, ei koskaan voi syntyä terveeseen lapseen. Oikea leijonaemo tunne, vahvempi kuin mikään muu! Terveen lapsen saatuaan sitä on vain onnellinen, vammaisen lapsen jälkeen niin paljon muutakin.



Ja tottakai sen huomaa kun juttelee muiden erityislasten äitien aknssa. He osaavat ajatella asioita syvemmältä, eivät järkyty pienistä ja ymmärtävät sinua kun kerrot mitä kaikkea teillä on tekillä. Heille ei tarvi vääntää kaikkea rautalangasta niin kuin monille terveiden äideille.

Ymmärrän tavallaan mitä tarkoitat. Terveen lapsen äitinä sitä huolestuu mitättömistäkin pikku kuumeista ja yövalvomisista. Vammaisen lapsen kanssa on varmasti jokainen päivä rankka:(

Perussairauteni takia tiesin jo raskausaikana, että vaikeaa tulee olemaan lopussa, joten olin todella iloinen, että sektioon päädyttiin molemmilla kerroilla.



Läheisyyttä, rakkautta ja turvaa tytöt ovat saaneet ja saavat aina kun haluavat.

Sori vaan!

Tiesitkö että Suomessa sektiot tehdään lääketieteellisin perustein. Jos lääkäri on sitä mieltä että vauvan turvallisuuden takia on parempi leikata, niin silloin se on parempi ratkaisu. Kaikilla äideillä ei alatiesynnytys onnistu. Esim. minun ensimmäinen lapseni oli perätilassa, eikä mahtunut laskeutumaan synnytyskanavassa. Supistelut olivaat kestäneet 8 tuntia. Lääkäri teki päätöksen kiireellisestä sektiosta. Olisin ollut hullu jos siinä tilanteessa olisin vaatinut alatiesynnytystä. Odotan nyt toista lasta ja annan lääkärin tehdä päätöksen synnytystavasta. Niin jokainen järkevä äiti tekee.

Jos sulla oli kuolemanpelko alakautta synnyttäessä, niin ei se tarkoita, että kaikilla muilla olisi. Mulla ei ollut ainakaan ollut mitään sellaista. Sen tietysti ymmärrän, että vahvat tunteet tekee lapsesta rakkaan, mutta se hormonihöyryinen tunnepurkaus tulee kyllä eri lailla eri ihmisillä. Mulla se vahvin tunneryöppy tuli muutama päivä synnytyksen jälkeen kun oli vahva baby blues, yhdistän sen imetyshormoneihin ja imetys oli muutekin se vahvin juttu. Jollain toisella sitten toisella tavalla.