mä on kuullut että ne jotka valittavat eniten synnytyksen kulkuun tai siihen liittyviin
asioihin ovat ne missä lopputulos on ihan hyvä kun taas ne keneltä ois aiheellista ehkä valittaa eivät sano mitään. Eikö tämä ole kummallista, merkki jostain vai?
Kommentit (14)
Kaikista kipeimmät käpertyvät ja ovat aivan hiljaa.
Minä en huutanut tai kironnut, en edes ponnistusvaiheessa. Olin kipeä, mutta en mitenkään sen enempää kuin kukaan muukaan synnyttäjä. En vain kokenut huutamisen auttavan.
Annanko nimet ja puhelinnumerot?
-4
Vierailija:
Annanko nimet ja puhelinnumerot?-4
Vain toisen sanominen. Ja kun saat vastauksia voit viisastella, että enhän minä ole tätä mieltä... Voi jeesus.
Varmasti on niin, että jos voimia riittää huutamiseen, ei ole hengen hätää. Itse voin kuitenkin sanoa, että niissä synnytyksissä, joissa lapsi jäi lantioon jumiin, huusin välillä kuin eläin, kun taas ainoassa " normaalissa" synnytyksessäni korkeintaan ähkin. Ja miksi: koska noissa vaikeissa synnytyksissä minuun sattui niin paljon että olin vain puoliksi tajuissani, ja koska helpommassa synnytyksessä sattui, mutta olin koko ajan henkisesti läsnä ja pystyin hillitsemään itseni.
Harva synnyttäjä kai tahallaan metelöi (ja tarkoitan nyt tuskanhuutoja, en valittamista, vaikeaksi heittäytymistä ja kätilön sättimistä).
Enpä ole jälkeenpäinkään paljon synnytyksestä " meuhkannut" .
Heidän mukaansa on aihetta huoleen, jos äiti käpertyy täysin ja tulee apaattiseksi. Silloin hän on usein niin kipeä, ettei pysty edes pyytämään apua.
- 4
ja kestän kipua tosi huonosti. kipu saa mut oksentelemaan ja joskus pyörtymään.
taisin synnärilläkin olla välillä taju ainakin osittain pois. en huutanut vaan olin ihan hiljaa. mitä nyt kipulääkitystä pyysin välillä.
Joten tässä keskustelussa oli harvinaisen vähän aihetta. Sori.
4, joka on kokenut sekä kivuliaan että vähemmän kivuliaan synnytyksen ja sekä huutanut että ollut hiljaa.
Taju oli mennä ja kätilökin kuulema näytti pelästyneeltä miehen mukaan. Noh, supistukset olivatkin liian kovia ja vauva joutui ahdinkoon ja hätäsektioon jouduttiin. Eli sikäli voisin uskoa sen, että kaikkein kovimman tuskan ollessa käsillä sitä ei voi edes huutaa.
että 90-prosenttisesti valittajat terveydenhuollossa ovat nimenomaan niitä joilla asiat ovat menneet mahdollisimman hyvin ja joilla on kaikkein vähiten aihetta valittaa.
Kysymys on ainakin osittain siitä että nämä henkilöt ovat usein ihan ensimmäisiä kertoja elämässään esim. sairaalassa ja epäilevät kaikkea ja kaikkia sekä jännittävät kauheasti. He kuuntelevat korvat höröllä jokaikistä huokausta ja ovat ihan vainoharhaisia henkilökunnan äänensävyjen ja ilmeiden suhteen. Samalla heiltä usein menee täysin ohi se varsinainen tärkeä ja oleellinen info, he pystyvät vastaanottamaan vain yksityiskohtia. Ja sitten he valittavat kun eivät osaa suhteuttaa ongelmaansa todellisuuteen eivätkä muista mitä oikeasti on tehty ja sanottu.
Myös sairastuminen ja sairaalaan joutuminen on ensikertalaiselle usein sellainen shokki että tulee kuviteltua että koko maailma pyörii oman itsen ympärillä ja sitten kun ei pyörikään, joutuu ehkä odottamaan, ei ole koko ajan joku ympärillä hääräämässä jne. niin puretaan pettymys valittamalla. Enemmän sairastaneet ja sairaaloissa käyneet tietävät että sairaalasta löytyy pilvin pimein ihmisiä jotka ovat vielä sairaampia kuin he ja että henkilökunnan aika nyt vain on rajallinen eikä se silti tarkoita sitä että he saisivat huonoa hoitoa. Käytännössä sairaalahenkilökunta ehtii kyllä tehdä kaiken välttämättömän ja tarpeellisen, mutta sellaiseen psyykkiseen tukeen, kuunteluun ja kädestäpitoon aika ei välttämättä riitä. Tämän potilas usein oppii vasta kokemuksen ja iän kautta.
Ja sitten ovat tietysti ne " ammattivalittajat" jotka valittavat kaikesta vaikka mitä tekisi ja minkälaiselle mutkalle kääntyisi. Usein jo heidän asenteensa ja ulosantinsa johtaa siihen että kaikki ovat ihan varpaillaan ja joka ikinen asia yritetään tehdä niin ettei vain tulisi valittamisen aihetta, mutta silti he keksivät sen jostain.
hätää tai ainakaan suurempaa sellaista.