Mua ärsyttää kaikki ihmiset joille vauvauutiset ovat kuin isku selkään.
ärsyttää kun oma paha olo on nii karsea ettei pysty edes esittämään iloista.. tuovat oikein hyytävää ilmaa kaikkiin ihaniin vauvauutisiin.
Kommentit (10)
Muista silloin että lapsettomuus on jatkuvien surujen ketju. Se ei ole yksi surutyö, vaan se on aina uutta surua, ennenkuin vanhan on ehtinyt surra pois.
t. eräs jolla riittää ymmärrys sille, ettei vauvansa menettä nyt ystäväni ole kertaakaan pystynyt näkemään vauvaani
Ei vauva voi olla kenellekään maailman ainut asia, joka täytyy saada keinoja kaihtamatta.
Ja kuten tossa aiemmin joku totesi: Miten se on muilta pois, miksi omasta vauvasta ei saisi iloita, vaan tulisi vajota syvään suruun, ettei loukkaisi lapsettomia?
Vierailija:
Muista silloin että lapsettomuus on jatkuvien surujen ketju. Se ei ole yksi surutyö, vaan se on aina uutta surua, ennenkuin vanhan on ehtinyt surra pois.t. eräs jolla riittää ymmärrys sille, ettei vauvansa menettä nyt ystäväni ole kertaakaan pystynyt näkemään vauvaani
Oikesti!! Jokaiselle meistä tulee suruja ja murheita. Eihän kukaan jolta on äiti kuollut ole katkera niille joilla on äiti vielä hengissä! Tai muutenkaan. Kyllä se lapsettomuus ja lapsen kuolema on varmasti kova paikka, mutta elämä on. Ja jos joku asia nousee elämää suuremmaksi niin ne päälääkärit on oikeasti sitä varten. Ei ole tervettä että koko elämä pyörii vuosikausia lapsettomuuden ympärillä.
Tietenkin silloin kun hoidot on menossa ei päähän juuri muuta mahdu, mutta ei kai niitä hoitojakaan koko aikaa tehdä!?
Kyllähän niitä lapsettomuushoitoja voidaan tehdä vuosia ja taas vuosia...
Ei se suru ja katkeruus tarkoita sitä, että tahtoisi toiselta onnen pois, vaan sitä, että kokee elämän olevan epäoikeudenmukaista. Mitä se onkin.
Periaatteessa siis ymmärrän, että vauvauutiset voi ottaa lujille. Mutta jokainen on vastuussa itsestään ja jos toisten onni alkaa tuntua loukkauksena itseä kohtaan, tai omakohtaiselta menetykseltä, niin sitten menen nopeasti psykologille.
Minä tunnen muiden vauvauutisia kuullessani sellaista haikeuden sekaista iloa ja onnea.
kun sain esikoiseni. Eivät vain enää ikinä tulleet - kutsuista huolimatta - ja yhteydenpito jäätyi. Toinen ei sanonut mitään, toinen vihjaili ja ilkeili aikansa ja hävisi sitten.
Sitten kun sain kuopuksen, hävisi pari ystävää lisää.
Uskomatonta mutta totta!
Vierailija:
Kyllähän niitä lapsettomuushoitoja voidaan tehdä vuosia ja taas vuosia...
Kyllä minä sitten ymmärrän jos koko ajan pukataan ylimääräisiä hormooneja, että päässä pömisee! Mutta jos ei pää sitä kestä niin sitte voi jättää hoidot käymättä ja alkaa ihanaksi tädiksi. Joo tiedän se ei korvaa omaa lasta, mutta elämä on.
ja varmasti ovat rankkoja, mutta silti...
Itselläni lapsettomuustausta, endometrioosi ja toinen vakava sairaus, joka lykkäsi lastenhankintaa, ja kun vihdoin sain adoptiolapseni, niin kyllä kuulkaa loukkasi, että ystäväni (lapsettomuustaustainen hänkin) vittuili avoimesti. Ja toinen perui puoli vuotta käyntiään, eikä koskaan lopulta tullut katsomaan esikoistani.
Ja aikuisia, fiksuja ihmisiä, joita olin pitänyt pitänyt ihan empaattisinakin.
Ihan kuin minun raskaus olisi häneltä pois. Miksi minä en saisi iloita onnestani? En kuitenkin hiero sitä hänen naamaansa ja lauo typeryyksiä tyyliin " no kyllä se vielä teiltäkin onnistuu" .