Vanhempani ovat eronneet ollessani lapsi. Nyt aikuisiällä
äitini on alkanut yhtäkkiä haukkua isääni ja sättiä häntä menneistä asioista, siis minulle. Mitä voisin tehdä asialle, koska se joka kerta pahoittaa mieleni. Olen pyytänyt, että minua ei kuormitettaisi tällä asialla, mutta se ei auta. Jostain syystä saan kuulla pahaa isästäni joka kerran kun jutellaan, eli viikoittain.
Kommentit (8)
On jopa kehunut isääni ja yrittänyt luoda hyvää mielikuvaa hänestä. Tiedän itsekin hänen heikkoutensa, ei niitä tarvitse minulle koko ajan hokea.
Asia sysää minut joka kerran masennuksen mustiin syövereihin ja itken salaa jokaisen keskustelun jälkeen. En halua joutua kuuntelemaan näitä asioita. En halua, että minun isääni haukutaan luuseriksi ja mitättömäksi ja onnettomaksi hylkiöksi ja miksi milloinkin :´( Hän on kaikesta huolimatta minun oma isäni.
surullinen ap
Ilmeisesti ei löydy kokemusta, empatiaa tai sitten on oma lehmä pahemman kerran ojassa.
Joka on asian kokenut, tietää mistä puhutaan. Ymmärtää sydämellä eikä jeesustele.
Tosi säälittävää käytöstä kyllä äidiltäsi.
Voisitko sanoa ihan suoraan äidillesi, että et halua kuulla isästäsi niitä mitä puhuu?
ehkä hänkin haluaisi puhua jonkun kanssa joka tuntee isän. miten aikuisena voi hajota tollaisesta keskustelusta, kykenethän ajattelemaan kuitenkin vanhempasi aikuisina ihmisinä.. vai pelkäätkö olevasi samanlainen kuin isäsi etkä kestä totuutta?
Harva nauttii siitä, että muut jatkuvasti haukkuvat heille rakkaita ihmisiä, vaikka heillä omasta mielestään olisi pointtikin.
Onko teille haukuttu omaa isäänne? Tiedättekö mistä puhun?
Mielestäni minun silmiäni ei tarvitse haukkumalla yrittää " avata" . Olen fiksu aikuinen nainen, joka näkee vallan hyvin isäni heikkoudet ja olen nähnyt ne ja keskustellutkin niistä asiallisessa sävyssä jo 15 vuotta sitten. Aggressiivinen sävy keskustelussa ei muutenkaan ole mielestäni rakentavaa, enkä ymmärrä mikä tavoite keskustelulla on ylipäätään. Miksi minun pitäisi yrittää ymmärtää äitini katkeruutta? Mitä voin vastata siihen? Olenko itse tehnyt valinnan siitä, että hän on mennyt isäni kanssa naimisiin ja tehnyt väärän valinan? Olenko valinnut syntyä, olenko vastuussa vääryyksistä joita hän on kokenut? Saanko rakastaa ihmistä, jota äitini avoimesti vihaa? Se ei nimittäin meidän keskusteluissamme enää mahdollistu.
ap
älä heittäydy uhriksi heti. sano äitille miltä asia sinusta tuntuu ja puhukaa asia halki.
Minä ainakaan en lapsille puhu mitään heidän isästään tai ovat jo nuoria aikuisia, koska minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa hänestä. Toivottavasti ei käy samoin kuin äidillesi, että katkeroidun ja alan haukkua vuosien/vuosikymmenien päästä lapsille isää. Kyllä nuo tietävät ilmankin millainen mies ja isä heidän isänsä on.