Ystäväni on TODELLA pettynyt kun odottaa taas poikalasta.
Toivoi jo esikoisestaan hartaasti tyttöä, oli poika. Nyt ultrassa paljastui (4D) lääkärin mukaan 100% varmasti että toinenkin lapsi on poika. Ystäväni on aivan maassa asian vuoksi. Miten auttaa häntä? Yritän sanoa että pikkupojat on niin ihania ja veljeksistä tulee hyvät kaverit mutta hän vaan nyyhkii ja sanoo että " niin on se poikakin ihan ok, mut kun aina oon toivonut tyttöö" ja niisk ja nyyh.
Kommentit (15)
t: kolmesta pojasta aina haaveillut.
Ei se tarkoita että hän rakastaisi poikaa yhtään sen vähemmän.
Poikalapsia vielä syntyy noin 52% joten isompi mahdollisuus saada poika suhteessa tyttöön.
Miksi lähtee leikkiin mukaan jos ei sitä kestä?
Nuket on tuollaisia ihmisiä varten ja eläimet niiden sukupuolen voi valita.
t: pojan ja tytön TEHNYT, kolmen äiti
Totuus on, että toiset vaan on niin älyttömän pinnallisia ja käsittämättömiä tässä asiassa, ettei niille mitkään vakuuttelut tai lohduttelut auta. Yleensä nämä ihmiset ovat elämässään saaneet kaiken helposti ja heitä kiukuttaa pohjimmiltaan se, että lasten saamisessa ei itse voikaan tehdä päätöksiä kaikesta. Harva heistä tajuaa, että ihan oikeasti jo se, että yksikin lapsi on terve, on tosi paljon!! Moni hokee kuin mantrana sitä, että pääasia muka olisi, että lapsi olisi edes perusterve, mutta silti kehtaa surra, jos sukupuoli onkin " väärä" :-/ Ihan pimeetä.
Välillä tuntuu, että näille sukupuolen perässä nyyhkiville ihmisille tekisi tosi hyvää, jos elämä heittäisi tielle vähän isompia vastoinkäymisiä. Tai edes kuusi poikaa/tyttöä putkeen ;) Toisaalta sellaisesta kärisivät eniten näiden viattomat lapset, jotka jo muutenkin tulevat elämässään kärsimään ihan tarpeeksi epätasapainoisista vanhemmistaan...
Provo tai ei, noita ap:n kuvailemia ihmisiä ON oikeasti olemassa. Itsekin tunnen muutaman, ikävä kyllä. He ovat muuten minusta ihan normaaleja ja mukavia ihmisiä, mutta tässä heidän ajatusmaailmansa on minusta vinksahtanut. Ja pahasti.
Tiedän kyllä että vauva vie aikanaan sydämeni, olen ollut joka kerta tietoon pojasta pettynyt, vaan molemmat isommat lapset on mitä ihanimpia äidin kullannuppuja. Silti vaan olen ihan tajuttoman pettynyt.
En kehtaa tästä miehelle mitään sanoa, koska toisaalta jos tilanne olisi toisin päin, meille tulossa kolmas tyttö, ja mies siihen pettynyt, loukkaantuisin verisesti...
Nyt olen ajatellut, että lapsista tulee varmasti olemaan mahtavaa, kun on kolme veljestä, olenhan itsekin aina ajatellut, että olisi ihanaa jos olisi ollut omaa sukupuolta oleva sisarus.
ja ehkä niissä sitten saa nauttia myös tytöistä! Elämää ei pitäisi ajatella niin lyhytnäköisesti.
Tai toinen vaihtoehto on esim. adoptio Kiinasta, sieltä kai saa takuuvarmasti tytön?
Ei se, että haaveilee olevansa pojan tai tytön äiti tee ihmisestä pinnallista. Ei se, että suree sen haaveen menettämistä myöskään. Paljon parempi, että ihminen on rehellinen tunteilleen, ja suree tuon asian pois, kuin yrittää olla hampaat irvessä täydellinen äiti, jolla ei koskaan ole mitään negatiivisia tunteita, varsinkaan suhteessa lapsiin.
Mä ainakin suren aikani tuota sukupuoliasiaa, ja kun vauva syntyy niin tärkeintä on se lapsi, ei enää sukupuoli. Mutta vatsassa ollessaan vauva on vielä monella tapaa epätodellinen, ja siitä ajattelee ja haaveilee monin tavoin.
Eikä se, että toivoo tiettyä sukupuolta tarkoita sitä, että ei olisi elämässä vaikeuksia ollut. TOi on aina yhtä naurettava argumentti joka asiaan. Osaat kai sinäkin kiittää luojaasi joka suupalasta ja vaatekappaleesta ja eletystä hetkestä, jos et, niin etpä tiedä elämästä mitään...
Vierailija:
Totuus on, että toiset vaan on niin älyttömän pinnallisia ja käsittämättömiä tässä asiassa, ettei niille mitkään vakuuttelut tai lohduttelut auta. Yleensä nämä ihmiset ovat elämässään saaneet kaiken helposti ja heitä kiukuttaa pohjimmiltaan se, että lasten saamisessa ei itse voikaan tehdä päätöksiä kaikesta. Harva heistä tajuaa, että ihan oikeasti jo se, että yksikin lapsi on terve, on tosi paljon!! Moni hokee kuin mantrana sitä, että pääasia muka olisi, että lapsi olisi edes perusterve, mutta silti kehtaa surra, jos sukupuoli onkin " väärä" :-/ Ihan pimeetä.Välillä tuntuu, että näille sukupuolen perässä nyyhkiville ihmisille tekisi tosi hyvää, jos elämä heittäisi tielle vähän isompia vastoinkäymisiä. Tai edes kuusi poikaa/tyttöä putkeen ;) Toisaalta sellaisesta kärisivät eniten näiden viattomat lapset, jotka jo muutenkin tulevat elämässään kärsimään ihan tarpeeksi epätasapainoisista vanhemmistaan...
Provo tai ei, noita ap:n kuvailemia ihmisiä ON oikeasti olemassa. Itsekin tunnen muutaman, ikävä kyllä. He ovat muuten minusta ihan normaaleja ja mukavia ihmisiä, mutta tässä heidän ajatusmaailmansa on minusta vinksahtanut. Ja pahasti.
Vierailija:
Poikalapsia vielä syntyy noin 52% joten isompi mahdollisuus saada poika suhteessa tyttöön.
Miksi lähtee leikkiin mukaan jos ei sitä kestä?
Nuket on tuollaisia ihmisiä varten ja eläimet niiden sukupuolen voi valita.
Moni nyt lapsentekoiässä oleva aikuinen kuuluu kuitenkin sukupolveen joka on tottunut saamaan mitä haluaa ja kun niin ei käykään lasten sukupuolten suhteen niin seurauksena on pettymys.
Minullakin kaksi ensimmäistä olivat poikia. Toisen pojan odotusaikana kävin läpi sitä, että en ehkä koskaan tule saamaan tyttölasta ja jos niin käy, niin mitä se minulle merkitsee. Lopputulos oli se, etää se ei merkitse kovinkaan paljon, joten se oli nopeasti käsitelty ja odotus sujui mukavasti loppuun.
Kolmannen odotusaika oli jännää. Voisiko nyt tulla tyttö? Jos tuleekin poika, niin onko se " kauheaa" ? Päädyin siihen, että poika ei olisi kauhistus ja sukupuolesta ei ole mitään väliä. Omasta mielestäni odotinkin poikaa. Vaan tyttöhän sieltä sitten tulikin.
Tytön syntymä oli upa kokemus, aivan yhtä upea olisi varmasti ollut pojankin syntymä. Eniten näissä sukupuolijutuissa ärsyttää se, että etenkin vanhemmat ihmiset hokevat, että on se hyvä, että nyt tuli tyttö niin ei tarvi enempää lapsia tehdä... Kiesus sentään! Mitäpäs jos me ollaan aina haaveiltu suuresta perheestä ja ainakin viidestä lapsesta...
Se, että minusta on oikeasti pinnallista ja ajattelematonta painottaa lapsihaaveissaan voimakkaasti sukupuolta, ei tarkoita, etteikö muut asenteet voisi ilmentää pinnallisuutta. MUTTA vaikka joku ei älyäisi olla riittävän kiitollinen päivittäisestä luksuksesta, kuten katosta päänsä päällä, harvoinpa se on kovin kummoinen ongelma syntymättömille lapsille. Sen olen nähnyt, että ihan oikeasti sukupuoliasian saadessa ylivallan vanhempien (yleensä äidin, joskus isänkin) mielessä saattaa vanhempien asenneongelmasta tulla lapselle isokin ongelma. Kaikki eivät ikävä kyllä osaa nollata tilannetta edes sitten, kun ovat saaneet sen terveen, " vääränmerkkisen" lapsen elämäänsä :-/ Hienoa, että moni sentään osaa.
Siinä olet oikeassa, että on terveempää myöntää asenneongelmansa itselleen rehellisesti ja prosessoida sitä ennemmin kuin yrittää esittää hampaat irvessä, että asia ei yhtään vaivaisi mieltä. Eikä tällä asialla ole mitään tekemistä täydellisen äitiyden kanssa! Kukapa meistä olisi täydellinen, vai väitätkö itse olevasi? Minä en ainakaan. Tiedän olevani riittävän hyvä äiti, ja paras mahdollinen meidän lapsillemme kaikkine epätäydellisyyksinenikin.
Edelleen olen sitä mieltä, että jos oikeasti murehtii isoon ääneen sitä, että odottaa toista poikalasta, ei se ole ihan tervettä. Silloin kannattaa pysähtyä miettimään, mitä oikein lapsiltaan odottaa. Sama pähkäily ei itse asiassa tee pahaa muutenkaan, jos haluaa kasvaa ihmisenä ja samalla ehkä äitinäkin. Itsekin olen taatusti asennevammainen ties millä tavalla, muiden asennevammat vain on helpompi nähdä ;)
Mä toivoin esikoisesta poikaa, tytön sain. Ja myönnän että hetken olin pettynyt vaikka vauva oli vierellä. Mutta jos multa olis tultu muutaman tunnin kuluttua kysymään että, miten on, vaihdatko poikaan? en varmasti olis suostunut.
Toisestakin toivoin poikaa, se saatiin. Mutta jo kokemuksesta tiesin että, vaikka saisin tytön, rakastaisin häntä ihan silmittömästi.
ja olen tytöistä kaikista ollut tosi onnellinen. Neljättä odottaessa en suostunut enää edes miettimään mahdollisuutta että olisikin poika. Minä olisin tyytynyt kolmeen, mieheni halusi vielä yhden. Nyt mieheni haluaisi vielä yhden ja aina välillä mietin, että haluaisiko hän vielä yhden vauvan/lapsen vai sen pojan?
Jotenkin ajattelen, että siinä missä me naiset ehkä alitajuntaisesti tovomme sitä tyttöä, jonka kanssa ehkä sitten vanhempana on läheisempi ja eritavalla osaa nauttia " tyttöjen" jutusta, niin ehkäpä se mieskin kaipaa sitä futis ja pleikka kaveria. Ei meidän tyttöjä " poikien" jutut kiinnosta.
Ja joo, olen vähän pettynyt. Ehkä eniten mieheni vuoksi, hän kun haluaisi pojan. Meidän vanhin tyttö syntyi keskosena ja hänelle jäi siitä lieviä ongelmia. Osaan siis arvostaa tervettä lasta.
Silti kokisin että neljässä lapsessa " kuuluisi" jo olla molempia sukupuolia. Että ehkä minä ja mieheni emme kykene yhdessä saamaan kuin toista sukupuolta. Olenko nyt pinnallinen? Vai vain pohdiskelija?
Kun vauva syntyy, olen häneen niin tyytyväinen kuin vain voi olla, tiedän sen jo nyt. Olen ostanut ja pessyt isompien vanhoja ihania pikku vaatteita odottamaan. Olen siis innostunut tulevasta tytöstäni. Eräs kirjoitti hyvin, että vauva on vielä masussa ollessaan epätodellinen ja siksi pohdinnat ottaa valtaa.
Kyllä suomalaiselle poikalapselle ottaja varmasti löytyy, joka ei valita sukupuolesta.
Ja et sit voi vaik yrittää uutta raskautta ja toivoa taas, et tulis tyttö tällä kertaa, niin saataisiin enemmän noita lapsia lapsettomuudesta kärsiville ihmisille.
Mä en oikeesti tajuu, kuin joku kehtaa vollottaa tollasesta asiasta. Kyllä kai jokainen tietää, että jompaa kumpaa sukupuolta se lapsi on ja sitä ei voi itse päättää. Häpeisi koko nainen.