Stressava raskaus ja synnytyksen jälkeinen masennus!Kuinka suuris riski on lapsella sairaistua masennukseen,skitsofrenian?
Kommentit (17)
olen tuo nro 2 ja heitin tuon vitsinä kun eihän tuollaisia todennäköisyyksiä kukaan voi sinulle kertoa, olen nähnyt saman kysymyksen tällä palstalla nyt monen monituisia kertoja. minä uskon vahvasti siihen että vaikka vauvana tai pikkulapsena tai muuten elämässä on vaikeita vaiheita niin niistä voi " eheytyä" eikä ne nyt koko loppuelämää " pilaa" . onko sulla jokin muu syy pelätä lapsesi sairastumista skitsofreniaan ? taipumus skitsofreniaan voi olla perityvää, mutta yleensä sairaus tarvitsee jotain lauetakseen. en olisi huolissani jos taustalla on pelkkä stressi ja synnytyksen jälkeinen masennus.
Ei ole taipumusta meillä,mutta raskaus oli stressaava ja nyt masentaa miten se voi vaikutta!
mun mielestä nyt stressaat ihan turhia. meillä on suvussa skitsofreniaa, alkoholismia ja vaikka sun mitä eikä mun murehtimisella ainakaan parane eikö!
t:se nro 2
Masennustakin on erilaista joten se vaikuttaa lapseen eri tavoin (ja lapsiakin on monenlaisia), useasti äiti pystyy kuitenkin olemaan riittävän hyvä äiti lapselleen ja kykenee riittävään vuorovaikutukseen, vaikkei täydellinen olekaan.
" riittävä" vuorovaikutus ? millainen äidin tulee olla ettei lapsesta tule ihan pähkähullua ? äitejäkin on niin monenlaisia enkä jaksa äitien syyllistämistä.
pystyy luottamaan siihen, että äiti on pääsääntöisesti (ei siis välttämättä aina) saatavilla kun häntä tarvitaan: kun lapsi itkee, hän tietää, että äiti todennäköisesti suhtautuu häneen lämpimästi ja lohduttaa. Siten lapsi uskaltaa näyttää tunteensa - pahasti laiminlyödyt vauvathan esimerkiksi muuttuvat apaattisiksi, voivat olla tyytyväisinä vaikka vuorokauden omassa sängyssään kun ovat tottuneet, ettei kukaan tule, vaikka kuinka itkisi. Turvallisessa kiintymyssuhteessa lapsella on siis varmuus, että äiti auttaa ja suhtautuu häneen pääsääntöisesti myönteisesti - toki kaikki äidit ovat varmaan välillä poissaolevia ja ärtyneitäkin?
Käsittääkseni vuorovaikutuksen ongelmat, joista lähes väistämättä seuraa vaurioita lapsen kehitykselle ovat aika rankat olosuhteen vaativia - lapsi ei ole pystynyt muodostamaan kiintymyssuhdetta ollenkaan tai sitten kiintymysobjekti häviää lapsen elämästä pitkiksikin ajoiksi ensimmäisen ikävuoden aikana.
No, minä olen maallikko, joka olen lukaissut muutaman kirjan aiheesta, en ole siis mikään lapsipsykologia tai hoitoalan ammattilainen.
nyt on masennus,oireet ovat pelko ja syylisyden tunne...
pakoon pommeja ja pelätty henkensä edestä.
Silti niistä on kasvanut ihan tasapainoisia aikuisia.
Millainen lapsesi on? Onko hän tavattoman vaikeahoitoinen, ei pysty rauhoittumaan kanssasi ja vain itkee ilman että siihen auttaa mikään (ei koliikki-itkua kuitenkaan)?
Johtuuko ap nykyinen ahdistuksesi juuri siitä, että pelkäät raskausajan jotenkin vaurioittaneen lastasi?
Pystyn jossain määrin samaistumaan tilanteeseesi jos näin on, sillä minullakin oli viimeinen raskauskolmannes hankala lähes kaksi kuukautta kestäneen raskausmyrkytyksen vuoksi. Sitä ennenkin oli stressiä mm. alkavasta keskenmenosta jne. SYnnytyksen jälkeen usein mietin, mitähän kamalia seurauksia lapselle tästä kaikesta on.
No, aika tavalliselta lähes nelivuotiaalta tuo vaikuttaa.
Voisitko puhua tuntemuksistasi neuvolassa? VOisi hyvä purkaa jonkun kanssa huolia ja siten päästä niistä eroon jotta voit keskittyä vain tähän nykyhetkeen niin täysipainoisesti kuin mahdollista?
Kyllä se on näin!Stressan stressistä!Vauva on yllätävän rauhallinen ei ole kolikkia eikä mitään aina tytyväinen,mutta mua siltti pelotta!Onko sinulla sähköposti olisi kiva vaihta ajatuksia?:)
Stressin vaikutus kun näkyy juuri esim. temperamentissa ja tunteiden säätelyssä - toki haastava temperamentti on myös yksilöllinen piirre eikä välttämättä kerro, että lapsi olisi jotenkin " vioittunut" .
Toivottavasti voimme jatkaa vielä keskustelua.
sairastuin synnytyksenjälkeiseen masennukseen.
Sain hoitoa ja psykiatrini (ihana ihminen) kertoi, ettei ole mitään syytä pelätä lapsen kärsineen vaikka olisin ollut kuinka sairaana jos vaan perheessä on ollut vaikka isä, joka on voinut antaa rakkautta ja hoitoa lapselle. Meillä oli lapsen isä ja äitini, jotka hoitivat vauvaa vuoroin ja vuorotta, jotta saisin nukkua ja toipua. Tottakai myös itse hoidin ja rakastin lastani, mutta tilanne ei ole sama kuin terveenä.
Lapsi sai niin paljon rakkautta osakseen, ettei äidin oma itsensäsyyllistäminen ollut perusteltavissa enää mitenkään.
Lapsi on nyt ja on aina ollut maailman ihanin lapsi, ei vähäisintäkään merkkiä mistään kärsimyksestä, päinvastoin.
Elämä ei aina ole niin mustavalkoista, kuin sen pelkää olevan;)
adriana85@suomi24.fi Kirjoitakaa minulle,olisi tosi kiva keskustella teidän kanssa jotka ovat samassa tilannessa:)
Koko päivä on ollut kiirettä vastan huomenna sähköpostiin:)))
ei se ap ihan noin mene. Raskauden aikana kokenut stressi voi lähinnä ilmetä vauvassa huutona, hän on ns ei niin helppo tapaus. Sitten synn jälkeinen masennus on eri asia, siihen vaikuttaa paljon. Lähinnä se että kuinka hyvin olet pystynyt olemaan vauvan lähellä aina, ottaa syliin, koskea, antaa rakkautta jne - SE on se tärkein, ja mitä enemmän olet ollut hänen lähellä sitä paremmin hän voi. Toinen seikka on se että kauan se masennus kesti. Lapsen kehitykseen ja vuorovaikutukseen (miten toimia ihmisten kanssa) ja hyvinvointiin on tärkeimmät 3 ekat vuodet. Jos vuosi siitä mennyt sumussa niin todennäköisesti lapsikin voi huonosti. Jos taas on muutamasta viikosta kyse ei ole niin suuri vaaraa olemassa. t kätilö