Kuinka suhtautuisin omiin vanhempiini kaiken jälkeen?
Minulla on itselläni kome lasta. Pienten lapsien myötä ja hyvän terapeutin ansioista mieleeni on noussut omasta lapsuudestani ikäviä muistoja. Omat vanhempani kuljettivat minua alle kouluikäisenä mukana kaljabaareissa, ja välillä äitini esim. laittoi minut isäni mukaan baariin vahtimaan montako olutta hän joi illan aikana.
Nykyään vanhempani ovat mallikelpoisia isovanhempia ja lapsilleni tärkeitä, mutta omat lapsuuden muistoni vaivaavat tavatessani vanhempiani.
Olen käynyt asiaa terapiassa lävitse, mutta omia lapsia katsellessani ihmettelen kuinka joku voi tehdä omille lapsilleen sen mitä vanhempani tekivät minulle.
Kommentit (11)
Äitini kanssa on aika mahdotonta keskutella ko. asioista. Hän on tyyppiä, joka alkaa heti itkemään ja ottaa asentaa, että häntä syytellään. Muistan myös, että lapsuudessani kun huomautin alkoholin käytöstä sain kuulla olevani aina hankala, vaikea tmv.. Heidän mielstään asiassa ei ollut väärää.
Oli kiva kuulla nro 2, että olisi vaikeuksia luottaa, näin juuri minusta tuntuu, vaikka olen varma, että nykyään eivät tekisi vastaavaa.
ap
he nykyisellä käytöksellään ansaitsevat ja hoitaa menneisyyden kivut muualla, kuten juuri terapeutin kanssa. Vanhempia ei kannata minun mielestäni sotkea terapiaan muulloin kuin silloin kun haluaa uusia traumaattiset kokemuksensa uudestaan :). Mun ratkaisu on tässä vaiheessa se, että pidän pientä henkistä etäisyytte heihin, mutta muuten suhtaudun neutraalisti. Ja itken itkuni heistä omissa oloissani. Se, että vanhemmat saisi tajuamaan murto-osaakaan siitä mitä puhun, vaatisi heille itselleen ensin kymmenen vuoden terapian.
eihän sun silti ole mikään velvote tai pakko jättää omia lapsia heille hoitoon. mä en ehkä kykenis jättämään, ainakaan yökylään tms pidempään..
Kiitos nro 4 viisaista sanoista. Olet varmaan täysin oikeassa, että heidän tulisi ensin itse käydä terapiassa, jotta ymmärtäisivät asian. Etäisyyttä olen pitänytkin, oma perheeni, siis ihana mieheni ja lapsemme asumme mm. toisella paikkakunnalla.
ap
Meillä vanhemmat myös joivat runsaasti ja alkoholinkäyttö aiheutti paljon turvattomuuden tunnetta. Monesti olen etsinyt heitä kapakoista ja aamulla jos ei äiti ollut kotona, niin sitten soitin sairaalat läpi ja etsin sieltä.
Nykyään vanhempani eivät juo paljon ja ovat ok. Asiasta ei ole koskaan keskusteltu, enkä jaksa otta asiaa puheeksi. Silti tiedän, että tämä asia on aiheuttanut minulle mm. itsetunto ongelmia ja sen, että en arvosta itseäni. Koen, että minun kuuluu ottaa kaikki paska vastaan, en ole oikeutettu parempaan jne.
Mutta sinun tilanteeseesi, joka on siis samanlainen kuin minun. Minä en ehkä osaa kokonaan antaa anteeksi tai osaa ymmärtää heidän käytöstään, mutta silti yritän käyttäytyä ihmisiksi. Olen heidän kanssaan jonkin verran tekemisissä ja käyttäydyn kunnioittavasti. Anna joka kerta sen verran anteeksi kuin pytsyn ja yritän olla ajattelemtta asiaa liikaa. Yritän käyttää energiani tähän päivään ja tähän hetkeen. Ja jos jotain olen oppinut, nin sen, että lapseni eivät joudu koskaan samaa kokemaan ja annan heille rakkautta välittämisen, käytöksen ja sanojen myötä. Teen siis toisin kuin mitä vanhempani ovat minulle tehneet.
Älä siis murehdi liikaa vanhoja, se voi joskus viedä aivan liikaa energiaa. tenkin kun sen energian käyttö ei välttämättä tuo sinulle yhtään sen parempaa oloa.
Yritä unohtaa ja antaa anteeksi ja ole vanhempiesi kansa sen verran tekemisissä kun se sinusta hyvältä tuntuu.
Jaksamista.
Isälläni oli alkoholiongelma. joka oirehti viikonloppuisin. Äiti saattoi silti lähteä esim. työpaikan järjestämälle viikonloppureissulle, vaikka varmasti tiesi, että isä retkahtaisi sillä aikaa. Itse en suurin surminkaan jättäisi lapsiani kenellekään, johon en voisi luottaa 100 %!
Onneksi vanhempani ovat kuitenkin olleet hyvät isovanhemmat lapsilleni, ja isän juominen on pysynyt kurissa kun lapset ovat olleet mummolassa (jos retkahdus olisi tullut, lapset olisi haettu heti pois eikä heitä olisi enää mummolaan jätetty).
Minäkin olen kärsinyt pahoista itsetunto-ongelmista ja olen sitä mieltä, että se johtuu turvattomuuden kokemuksita lapsuudessa.
Isäni on alkoholisti ja monesti itkin lapsena äidilleni, että hänen pitäisi erota isästä. He ovat edelleen yhdessä ja isäni juo kausittain. En voi mitenkään ymmärtää sitä, että äitini pakotti minut ja siskoni asumaan siinä helvetissä koko lapsuuden ja nuoruuden.
Olen välillä ollut jo valmis laittamaan välit poikki vanhempiini, mutta nyt tilanne on hieman neutraalimpi. Asioista ei kylläkään heidän kanssaan voi puhua, koska he vaihtavat puheenaihetta tai lyövät asian leikiksi.
Täällä vastauksissa oli viisaita sanoja, ne auttavat jaksamaan eteenpäin. Vanhempani eivät varmaan ikinä pysty ymmärtämään, mitä he ovat tehneet omille lapsillee käytöksellään.
Joskus kysyin äidiltäni (varmaan aika syyttävään sävyyn), miksi hän ei eronnut isästä ja antanut meille parempaa lapsuutta, ja kotia ilman juoppoa isää. Äiti oli aivan toista mieltä: hänen mielestään meillä oli hyvä = taloudellisesti turvattu lapsuus. Hän sanoi jotenkin näin: "No mitä se teidän elämä olisi sitten ollut, ei olisi ollut varaa ostaa kaikkea mitä saitte jne..."
Miten joku voi ajatella, että raha on tärkeämpää kuin lasten henkinen hyvinvointi?
Nyt olen jo 36-vuotias ja jotenkin saanut iän myötä itsetuntoni kuntoon. Aika kauan siinä meni.
En minä ainakaan laita lastani katsomaan juopottelua, niin kuin itse olen saanut katsella. Ennen taisi olla ihan tavallista että juotiin ja poltettiin ja lapset pyöri jaloissa.
Yritän käyttäytä yhtä viisaasti kuin nro 7. Toivon, että pystyn siihen. Omien lasten turvallinen arki vain muistuttaa usein omasta toisenlaisesta lapsuudesta. Välillä kun esim. lähdemme lasten kanssa vaikka hiihtämään, niin tulee mieleen, että vastaavasti omien vanhempien kanssa puettiin päälle ja lähdettiin baariin.
Myös minulle vanhempien alkoholin käyttö on aiheuttanut omien tarpeiden laiminlyömistä (kuten nro 7 kirjoitti, minulle vain kaikki paska). Terapiaankin menin aikoinani alunperin työuupumuksen vuoksi.
Jos vanhempieni kaljoittelussa on jotain hyvää ollut, niin se, että olen ymmärtänyt turvallisen lapsuuden merkityksen omille lapsilleni.
Kiitos vastauksista
ap
en ehkä kykenis luottamaan niin että jättäisin omat heille hoitoon..