Masentaa ja harmittaa miten anoppi sivuuttaa minut täysin lasteni äitinä.
Muuten on mukava nainen ja tulemme toimeen, mutta hän ei kunnioita minua äitinä lainkaan.
Jos tulee tilanne, että minun täytyy kieltää jotain lapsiltani, hän lähes kirjaimellisesti työntää minut sivuun. Lapseni ovat tottuneet siihen, että asiat selitetään ja perustellaan. Kun kiellän jotain ja alan perustella, anoppi puhuu niin lujaa päälle, että minun on pakko keskeyttää. On usein samaa mieltä kuin minä, mutta ei kertakaikkiaan voi antaa minun hoitaa tilannetta. Hän pelkää yli kaiken lasten itkua ja kiukkua. Lapset eivät edes ole mitään kiukuttelijoita, saattavat pari " protestivinkuisua" esittää. Anoppi ei tajua, että se jäisi siihen jos hän ei puuttuisi. Sillä sekunnilla kun kuopus päästä äänen suustaan, anoppi alottaa " tiedätkös kun hippi-hiiri kerran meni metsään..." . Voi apua! Antaisi sen lapsen ilmaista tunteensa ja minun selittää miten tilanne on. Tilanne olisi hetkessä ohi. Nyt tilanne on se, että lapset ei tiedä missä mennään ja itku jatkuu ihan suotta.
Pahinta on sukujuhlissa ja muualla ihmisten ilmoilla. Minut sivuutetaan täysin äitinä. Se loukkaa. Minusta on hienoa, että lapsilla on isovanhemmat, enkä ole lainkaan mustasukkainen lapsista anopille. Tiedän myös että isovanhemmilla on etuoikeus vähän lelli' kin lapsia. Mutta haluaisin silti, että minua äitinä arvostettaisiin...
Asiasta on puhuttu, mutta anopin käytös taitaa tulla niin selkärangasta, ettei hän edes itse sitä tajua. Luulin jo itseäni hulluksi, että kuvittelen kaiken, mutta nyt yksien juhlien jälkeen muutama ihminen on tullut minulle asiasta sanomaan.
Kommentit (14)
Miehesi tulisi ehdottomasti sanoa äidilleen, että sinä, hänen vaimonsa ja tärkein naisensa olet lastenne kasvattaja ja kun sinä sanot jotakin, anoppi on silloin hiljaa. vai oletko naimisissa mammanpojan kanssa?
Mullekin joku on sanonut että valitan turhaan anopista jonka mielestä en oikeasti osaa tehdä mitään oikein ja sitä koko ajan kuuluttaa kun astuu ovesta että väärät vaatteet/ruuat/lelut lapsella. Onko tässä tosiaan joku että kun on äiti ei saa omata negatiivisia tunteita. Jos työpaikalla joku koko ajan moittisi ja ojentaisi ja tekisi uudelleen mitä on juuri tehnyt niin siitä kyllä saisi pahoittaa mielensä...
Vierailija:
Sitten kun hän vierailee meillä, alkaa ohjeistaminen taas heti ovella. Ennen kuin on sisään ehtinyt astua, huutaa " pyykit pitää panna koneeseen" vaikkei edes tiedä onko meillä likaista pyykkiä tai ehkä kone käynnissä.
Ymmärrän kyllä miten ärsyttävää on kun opastetaan ihan päivänselvissa asioissa, äitini on samanlainen. Sain hiljattain kolmannen lapseni, ja äitini on koko ajan vieressä pitämässä kättään vauvan pään lähellä kun vauva on sylissäni, etten vain retkauta vauvan niskaa :o) Ja äidilläni on lapsia tasan yksi, joten kummaltakohan löytyy enemmän kokemusta vauvoista...
koska on ikänsä kuunnellut. Appiukko selittää lammasmaisesti jotakin " emon vaistoista" ...
Tietyissä tilanteissa sivuuttaa meidät vanhempina täysin. Puhuminen asiasta on kuin heittäisi vettä ankan selkään. Olemmekin vähentäneet yhdessäoloa. Saa nähdä millä verukkeella kieltäydymme ensi kesän mökkivierailuista. Lasten kannalta harmittaa, mutta rajat on ylitetty liian monta kertaa.
äitini kanssa.
Suhtautuu minuun kuin hän olisi lasteni äiti ja minä vain joku hoitaja.
Pahin on silloin kun kyläillään yhtä aikaa samassa paikassa
Kahvipöydässä satelee neuvoja: " katso ettei lapset sotke" , " pyyhi lasten kädet/kasvot/suu" , " älä anna koskea tavaroihin" ym. ym. Eikä kyse ole siitä etten huolehtisi lapsistani tai katsoisi heidän perään. Äitini vaan pitää päästä aina sanomaan ja neuvomaan.
Mummolaan kun mennään niin heti ovella kuuluu käsky " vaippa pitää vaihtaa" ihan tuosta vaan vaikkei hän tiedä milloin on viimeksi vaihdettu. Ja käskyjä ja neuvoja tulee koko vierailun ajan.
Sitten kun hän vierailee meillä, alkaa ohjeistaminen taas heti ovella. Ennen kuin on sisään ehtinyt astua, huutaa " pyykit pitää panna koneeseen" vaikkei edes tiedä onko meillä likaista pyykkiä tai ehkä kone käynnissä.
Noista asioista kun hänen kanssaan olen yrittänyt keskustella, sanoo hän vain " minusta ainakin olisi ollut mukava jos joku olisi auttanut kun itse olin nuori äiti" eikä ollenkaan ymmärrä miksi en käskyttämisestään pidä. Kuvittelee ilmeisesti auttavansa =o
Pakko myöntää että emme ymmärrä toisiamme, koskaan emme ole ymmärtäneet. Eikä tunne ole yksipuolinen :(
Ihana mummo hän kaikesta huolimatta on lapsille.
On vielä lapseton, ei edes yhtään omaa lasta, kuten anopilla tai omalla äidillä täytyy olla.
Sotkeutuu joka paikkaan, tietää kaiken ja vyöryy yli, jos vähänkään silmä välttää.
Kun hän alkaa puhua päällesi, ilmoita HETI että " Maija, selitän nyt lapselle miksi asia on kiellettyä, odota että saan selvitettyä asian ja kerro vasta sitten Hippi-hiirestä"
tai
" Maija, älä keskeytä nyt kun selitän lapselle miksi kielsin tekemästä X" ja toista tätä tarvittaessa vaikka miten monta kertaa ja kun olet saanut selvitettyä asian lapselle, siirry seuraavaan aiheeseen " Nyt mummu voi kertoa sinulle hiiritarinan" .
ja saa minut näin tuntemaan itseni aivan surkeaksi. Näkee vaaratilanteita koko ajan ja opastaa lapsia ja pitää tilannetta " hanskassa" . Olen itsekin mielestäni tarkka äiti. Kyläpaikoissa en anna lasten riehua ja koskea joka paikkaan, pyyhin naamat ja kädet ja pidän koko ajan silmällä. Ei ole siitä kyse, että anoppi puuttuisi koska minä en...
Tässä kun tultiin juhliin ja oli laittanut mielestäni tytön tukan kauniisti, anoppi veti tytön heti syrjään, aukaisi letit ja alkoi kammata... Huoh.
ap
Viikko sitten näin hänet viimeksi ja vieläkin kiukuttaa ja toivon ettei vähään aikaan tarvisi nähdä. Enkä edes oikein tiedä miksi hiilestyn tästä niin kovasti, mies sanoo että etkö voi vaan sanoa joojoo niin se pysyy tyytyväisenä mutta multa palaa käpy alta aikayksikön. Anoppi on muuten mukava ihminen ja tahtoisin tulla hänen kanssaaan toimeen, mutta en vaan jaksa ja pysty.
mutta kun appivanhempani ovat niiiin " kulissi-ihmisiä" . He eivät ikinä riitele, kenenkään kanssa. Mieheni kertoo ettei ole IKINÄ kuullut heidän edes kinastelevan. Niin, hehän eivät kestä edes pienen lapsen kiukkua (normaali tunteenilmaisu)... Itse olen tottunut ilmaisemaan mielipiteeni, en niinkään riitelemään (vaikka senkin osaan:)). Joskus jos miehen kanssa olen jostain eri mieltä, anoppi menee aivan hämilleen ja vaihtaa HETI puheenaihetta. Emme me miehen kanssa ikinä muiden aikana riitele, mutta joskus käymme pientä väittelyä jostain aivan teoreettisesti asiasta, eikä kumpikaan ole hiukkaakaan ärtynyt. Anoppi ei kestä sitä, pälyilee ympärilleen ja alkaa kailottaa jostain muusta...
Anopille EI oikein voi sanoa mistään. Ei edes rivien välissä. Se on hankalaa. Kerran vuosia sitten kun seurustelin miehen kanssa olimme porukalla autossa. Keskusteltiin vanhusten hoidosta ja anoppini oli sitä mieltä että vanhusten paikka on vanhainkodissa. Sanoin aivan neutristi oman mielipiteeni, että NYT ajattelen, etten voisi omia vanhempiani laittaa vanhainkotiin, mutta että aika näyttää mikä tilanne on. Anoppi tokaisi, että voitaisiinko vaihtaa keskustelunaihetta ja oli hiljaa koko loppumatkan...
Että näin.
ap
ja että sulla ylipäätään ON lapsia.
Eli esim. Englannin kuningattarella ei saa eikä voi olla mitään ongelmia, onhan se sentään ***vetti vieköön Englannin kuningatar!
ei sais ikinä harmitella koskaan mitään lapsiin liittyvää.
Älä täällä pura lapsettomuuttas (?) muihin.