Ujojen lasten äidit! Miten suhtaudutte jos ei-ujot aikuiset lietsoo ja leimaa lasta ujoksi tällä tavoin:
esim 1: Menette juhliin joissa on todella paljon ihmisiä, paljon lapselle vieraahkoja tätiä, setiä, lapsia. Lapsesi ujostelee takanasi ja tädit ja sedät suuntaa kaikki huomion lapseensa ja lässyttää että " Voi voi, ujostuttaako Nicoa nyt noin, voi voi ei meitä tarvitse pelävä *naurua päälle*" " No onpa hän ujo!"
esim 2: Leikkipuistossa ujostuttaa ihmismäärä. Tuttava " Mikäs sitä Nicoa vaivaa, tuu vaan Nico tänne leikkimään. Noh *naurua* ei sun nyt mua tarvii ujostella, tuu nyt tänne vaan *lähestyy Nicoa joka perääntyy äidin selän taakse*. " Onpas se tosi ujo! Meidän Marja-Tuulikki on kyllä aina lähtenyt heti reippaasti leikkimään muiden kanssa."
Kommentit (18)
Itse en erityisemmin ihaile rämäpäitä ja suulaita lapsia. Oma lapseni oli ennen tosi ujo, ja nyt taas selittää ihan oudoillekin mitä vaan kaupassa yms.. En tiedä, jotenkin ujo lapsi on minusta " järkevämmän" oloinen. Oma lapsi on silti rakas ja ihana, oli millainen oli. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.
t. itsekin ujo, ujon ja rohkean äiti -ja voi kuinka muistan vieläkin kun äitini sanoi minulle aina lapsena että täytyy olla reippaampi
Pojan kielikerhossa on 5-vuotias poika, joka on käynyt siellä jo viime lukukauden, eli paikka, opettaja ja muut lapset on tuttuja. Silti tämä poika vaan nyhjää nurkassa, ei puhu kenellekään, ei katso keneenkään päin, jos yleensäkin suostuu kerhoon menemään (joka toinen kerta parkuu ja kiljuu niin, että isä ottaa pojan mukaansa ja sanoo että ei ole pakko mennä kerhoon, äiti jättää lapsensa sinne huudosta ja itkusta huolimatta).
Ns. normaali ujous, siis se, että lapsi hieman tutkailee uutta tilannetta, funtsii ja miettii, ja sitten toteaa että ei hätää ja menee mukaan menoon, on ihan eri asia. Eikös kaikki lapset ole enemmän tai vähemmän sellaisia?
Fiksuus ja sen sellainen ei kyllä kulje millään tavalla käsi kädessä ujouden kanssa.
Kyse ei välttämättä ole älykkyyseroissa vaan luonne-erossa. Koulussa pitää osata olla hiljaa paikallaan, jotta siellä pärjää. Itse en pidä lapsen ujoutta kovin huononan ominaisuutena, koska koulussa pärjääminenkin on todella tärkeää. Tiedän monia eteviä lapsia, jotka joutuneet tarkkailuluokalle suulautensa takia. Siitä heidän alamäkensä on sitten alkanut. Ujot lapset pääsevät yleensä ujoudestaan eroon vanhemmiten..
on ollut ujouskausia. Eli vieraita ihmisiä ujostellaan, mennään selän taakse. En ole kuitenkaan sen kummemmin reagoinut tai olen ehkä vain sanonut, että nyt meidän xxx ujostuttaa.
Ujo taas voi olla niin ujo, ettei saa suutaan auki luokassa, jolloin opettaja olettaa että hän ei osaa, koska ei kerran viittaa eikä vastaa.
Ujous on huonompi juttu myös työelämässä: jos ujostelee, ei saa sanottua sanottavaansa työhaastattelussa, jää paikka saamatta. Ja monessa ammatissa joutuu kohtaamaan muita ihmisiä joka ikinen päivä, heidän kanssaan on kommunikoitava, ja se ei kovin ujolta onnistu.
Minä tiedän monia ujoja ja hiljaisia lapsia, jotka ovat erityiskoulussa koska ovat liian sulkeutuneita..... mutta en yhtään tavallista lasta, joka sattuu vaan olemaan puhelias ja rohkea, ja olisi siksi joutunut erityisluokalle. Adhd:t ja sen sellaiset, käytöshäiriöiset, on ihan eri asia, kuin sellaiset lapset joita suurin osa on: sanavalmiita, reippaita, puheliaita välitunnilla ja vapaa-aikana, mutta koulussa osaavat olla hiljaa kun opettaja puhuu.
Vierailija:
Kyse ei välttämättä ole älykkyyseroissa vaan luonne-erossa. Koulussa pitää osata olla hiljaa paikallaan, jotta siellä pärjää. Itse en pidä lapsen ujoutta kovin huononan ominaisuutena, koska koulussa pärjääminenkin on todella tärkeää. Tiedän monia eteviä lapsia, jotka joutuneet tarkkailuluokalle suulautensa takia. Siitä heidän alamäkensä on sitten alkanut. Ujot lapset pääsevät yleensä ujoudestaan eroon vanhemmiten..
Perheessä on kaksi lasta (alle 10-v), molemmat ovat niin ujoja, että meinaavat purskahtaa itkuun jos heille puhuu.
Huh huh, mahtaa olla ongelmia koulussa jne. Monta vuotta ovat kuitenkin säännöllisesti parin kuukauden välein käyneet meillä asiakkaina.
Hieman voisivat vanhemmatkin rohkaista lapsiaan.
Hiljaiset hissukat ja rauhalliset lapset päätyivät lukioon. Näin se yleensä menee. Eri asia olivat sitten tosi ujot, jotka eivät uskaltaneet mitään. Minusta lievästi ujosteleva lapsi on mukava.
Sosiaalisesti rohkea taas on se joka on myös vilkas ja keskittyminen, itsehillintä ja paikallaan olo on olleet niitä hänen heikkoja kohtiaan.
Minä uskon että jokaisella lapsella on heikot kohtansa, kuten aikuisillakin. Osa vanhemmista vaan väittää omansa olevan täydellinen.
Ja mitä tulee siihen ettei muka lapsena ujot pärjäisi aikuisina: kyllä se ujous yleensä viimeistään parikymppisenä alkaa karista. Itsekin olin lapsena tosi ujo mutta en todellakaan ole sitä enää. Minua on kehuttu sosiaaliseksi ja hyvin kaikkien kanssa toimeen tulevaksi.
Olen muutenkin huomannut että monet ujot on samalla myös herkkiä lukemaan muita ihmisiä ja empaattisia muita kohtaan ja nämä piirteet yleensä vaan korostuu kunhan ikää tulee lisää ja suurin ujous karisee pois.
Ujoja ihmisiä ylipäätään ei hyväksytä, vaikka se on ominaisuus jolle lapsi ei itse voi oikein mitään.
Yleensä ihmisiä jotka ovat jatkuvasti äänessä ja kaikessa mukana pidetään sosiaalisina ja ns. parempina ihmisinä. Olen onnellinen että omat lapseni ovat vilkkaita ja rohkeita ettei heidän tarvitse kärsiä ujoudesta.
Itse kuulun suulaisiin ja räväköihin, ja olin koulussa aina nätisti paikallani ja osallistuin opetukseen aktiivisesti.
Oma lapseni taas on ujo ja sille ei voi mitään. Toisaalta eipä ole kivaa olla aina tälläinen suupaltti, kun usein ihmiset kunnioittaa enemmän harkitsevaa ja ujohkoa kuin tälläistä " suuna päänä" -tapausta. Yritän olla liikoja tunkematta nenääni joka paikkaan, mutta se välillä aina lipsahtaa. Höpötän liikaa omia asioitanikin ja sekin ottaa päähän jälkikäteen.
Vierailija:
ja mitä teen; sanon, että poika tässä ensin vähän ihmettelee ja katselee, kun on niin paljon uutta nähtävää - että mikäs kiire tässä on.samalla yritän myös kiinnittää lapsen huomion johonkin mukavaan juttuun (esim. upea täytekakku, nam!), pois tunkeilevasta aikuisesta, ja pian myös lähteä tilanteesta ja mennä esim. jonkun lapselle tutun luokse.
Nuo ap:n esimerkit ovat kyllä raivostuttavan tuttuja, lasten vaarikin jaksaa yhä edelleen välillä päivitellä nelivuotiaan ujoutta, vaikka asiassa on kyllä yritetty häntä valistaa. Mutta ei mene tajuntaan, ei, että antaisi lapsen rauhassa olla ja katsella.
Ujoa lasta ei niin vain " rohkaista" , ja 12/13 sekoittaa ujouden (hitaastilämpiävyyden) luonteenpiirteenä vierastuskausiin. Jokaisella lapsella tulee hetkellisiä ujouskausia, mutta sinun on turha ottaa kunniaa siitä että olet onnistunut karsimaan " ujouden" lapsistasi pois. Ne hitaastilämpiävät lapset kun ovat hitaastilämpiäviä vauvasta asti, ei kausittain.
Minua itseänikin harmittaa kun esikoiseni on niin vaikeaa mennä uusiin tilanteisiin, puhua vieraille ihmisille jne., mutta siihen ei auta muu kuin aika. Lapsen ei tarvitsisi _kärsiä_ siitä että on ujo, mutta nuo päivittelijät ja ärsyyntyjät tekevät ujoudesta niin ihmeellisen asian että lapsi kokee olevansa erilainen ja outo. Lapselle tulisi antaa aikaa ja työkaluja oppia pärjäämään erilaisissa tilanteissa. Moni lapsena ujo on kyllä oppinut aikuisena tulemaan toimeen ujoutensa kanssa, myös minä. Se vain on todella vaikeaa jos lapsen itsetunto painetaan maahan heti pienestä, yleensä juuri ulkopuolisten ihmisten toimesta.
siis a-kohdassa vieraahkot juhlavieraat suuntaa katseensa lapseeSI, ei lapsiinsa!
ap
Niillähän yritetään rohkaista lasta mukaan.
Ujonhan pitäis antaa rauhassa totutella uuteen tilanteeseen ja missään nimessä ei saa keskittää huomiota häneen, vaan pitää hänen antaa rauhassa olla sivustaseuraaja jonkin aikaa.
Mutta mennäänpä ottamaan kakkua (tai tanssimaan tai mitä vaan millä huomio kiinnitetään ihan toisaalle).
Meillä on toinen lapsi tosi ujo, mutta sukulaiset ja kaikki leikkipuistossakin jättävät hänet nykyisin rauhassa sinne selän taakse seurailemaan, eivätkä ala lässyttää. Toinen lapsemme on reipas, ja halukkaat lässyttäjät saavat tarpeeksi vastiketta hänestä, ja ujompikin saattaa innostua mukaan hetken tilannetta seurailtuaan. :)
Eli neuvoksi, tehkää toinen lapsi ujolle kaveriksi... ;)
Näin meneekin aina. 10-20 minuuttia tarkkailee ja ujostelee ja sitten jo juokseekin lörpöttelemään kuulumisiaan.
ensinnäkin, kyllä tuo ärsyttää.
ja mitä teen; sanon, että poika tässä ensin vähän ihmettelee ja katselee, kun on niin paljon uutta nähtävää - että mikäs kiire tässä on.
samalla yritän myös kiinnittää lapsen huomion johonkin mukavaan juttuun (esim. upea täytekakku, nam!), pois tunkeilevasta aikuisesta, ja pian myös lähteä tilanteesta ja mennä esim. jonkun lapselle tutun luokse.