Voisitko enää rakastaa lastasi, jos hän surmaisi sisaruksensa?
Kommentit (18)
Lionel Shrieverin kirja " poikani Kevin."
ja riippuu paljon vanhempien psyykkisestä tilanteesta miten he asiaan reagoivat. Itse epäilen, että saattaisin " tulla hulluksi" vähäksi aikaa. Silloin tuskin reagoisin asiaan normaalilla tavalla olipa reaktioni mikä tahansa. Hulluuttakin voidaan hoitaa avohoidossa, joten voisin tavata lapseni surmaajan. Luulen että se on asia mikä voisi olla myös portti paranemiseen.
Ainakin tällä hetkellä on mahdotonta ajatella, että äidinrakkaus loppuisi mihinkään tekoon. Jos joku lapsista eksyisi kaidalta tieltä, syyttäisin varmasti eniten itseäni. Ja tuollaisessa tragediassa syytös olisi 100% varma, vaikka se ei saisikaan tehtyä tekemättömäksi :(
Ei voi muuta kuin rukoilla, että jäljelle jäänyt perhe pystyy jatkamaan jotenkin elämäänsä.
ja kylläpäs vähän tunnette ihmismielen luonnetta!
Mä rakastaisin lastani vaikka olisi mitä tehnyt ja olen varma siitä!!
Miksi ihminen pitäisi luokitella pahaksi vain yhden teon, mustan hetken perusteella ja tuomita hänet koko loppuiäksi?
Haluaisitko itse että sinua noin kohdeltaisiiin?
Rakkaus ei ole teoista kiinni. Luulen, että rakkaus lisääntyisi tuon teon jälkeen, vaikka sitä en hyväksyisikään. Kyllähän sitä äitinä syyttäisi varmasti itseään enemmän kuin lastaan. Näin se vain on.
Koska ihmistä pitää rakastaa eniten silloin kun hän ansaitsee sitä vähiten.
Millaisia vanhempia te oikein olette jotka voisitte hylätä oman lihanne ja verenne yhden hairahduksen takia? Ettekö tajua että te olette itse sen lapsenne tehneet, se mitä hän tekee on osittain teidän itsenne tekemistä. senkö te haluatte kieltää?
Etenkin, jos lapseni ei osoittaisi katumusta.
Minusta äidin tehtävä on rakastaa ja haluta lapsensa parasta, oli lapsi millainen tahansa!
Niinkuin joku sanoi en usko että sitä voi tietää ennenkun joutuu itse tilanteeseen. Toivottavasti ei tule koskaan eteen mitään vastaavaa.
olen myös luvannut henkilökohtaisesti päästää päiviltä sen ihmisen joka erehtyisi raiskaamaan tai tappamaan mun lapsen.
luulen että se rakastaminen on tärkeämpi lupaus.
luultavasti menettäisin mielenterveyteni tällaisessa tilanteessa.
Mutta se miten reagoisin riippuisi varmaan paljon syistä miksi lapseni on tapannut sisaruksensa.
Varmasti kävisin läpi kaikki mitä olen saattanut kasvattajan tehdä väärin. jos kyse olisi kuitenkin esim. jostain sairaudesta, niin olisin varmaan vihainen miksi asiaa ei pystytty näkemään etukäteen ja estämään. Vaikka syy olisi ollut mikä niin en usko että pystyisin lakkaamaan rakastamasta ja juuri siksi asia varmana olisi vaikempi käsitellä kuin että joku tuntematon olisi tappanut lapseni.
Vierailija:
olen myös luvannut henkilökohtaisesti päästää päiviltä sen ihmisen joka erehtyisi raiskaamaan tai tappamaan mun lapsen.luulen että se rakastaminen on tärkeämpi lupaus.
luultavasti menettäisin mielenterveyteni tällaisessa tilanteessa.
Vierailija:
olen myös luvannut henkilökohtaisesti päästää päiviltä sen ihmisen joka erehtyisi raiskaamaan tai tappamaan mun lapsen.
On mahdottomuus tietää miten sellaisessa tilanteessa reagoisi. On tosi idealistista sanoa, että tottakai rakastaisin. Sitä tunteiden mylläkkää ei voi kukaan ulkopuolinen ymmärtää.
En usko, että äiti ikinä lakkaa rakastamasta lastaan. Rakkaus jatkuu aina jollakin tasolla.
En varmastikaan voisi antaa anteeksi. En myöskään tiedä voisinko lakata rakastamasta. Todella vaikea paikka.
Viha ja pettymys olisi suunnattomia. Tappaja olisi silmissäni jokin saatanan ruumiillistuma, ja häpeäisin itseänikin kun olisin sellaisen synnyttänyt ja kasvattanut. Kamala paikka, ja että tuollaisessa tilanteessa nytkin yksi äiti ja isä kamppailee.
Kukaan ei voi tietää reaktioitaan ja tunteitaan noin kamalassa tilanteessa.
Surisin kumpaakin menetystä yhtä paljon.