Mitä mieltä olette, olisiko meistä sijaisperheeksi?
huostaanotetuille lapsille tarvitaan yhä enemmän sijoitusperheitä. Minua asia on kiinnostanut jo useamman vuoden ajan, mutta kannattako, kun
- Olemme " kamalan" köyhiä, rahaa ei aina riitä kunnon ruokaankaan, autot ja talo ovat romuja, vaatteet yms. ostetaan kirpparilta.
- Mieheltä ei liikene aikaa omillekaan lapsille, hän on työnarkkari joka on aina poissa vähintäänkin henkisesti.
- Itsellä on jaksaminen välillä tiukassa omienkin kanssa (4 kpl, joista nuorin kohta 3v)
- Meillä ei ole hirmuisen säännöllinen elämä, varsinkaan ruokailujen suhteen. Unirytmit suht. ok
- Meillä on usein erittäin sotkuista.
- Sijoitettava lapsi joutuisi jakamaan huoneen kolmen muun kanssa, myöhemmin ehkä saataisiin järjestettyä hänelle ja meidän omalle nuorimmalle yhteinen huone.
- pelkään itse että biovanhemmat olisivat hankalia ja suoraan tai välillisesti vaikeuttaisivat perheemme elämää. Eli en tiedä miten yhteistyökykyinen olisin heidän suuntaansa.
Motiivini hoitoon ottamiselle olisi halu saada nuorimmalle (iltatähti) samanikäinen toveri perheeseen, halu tuntea tekeväni jotain hyvää ja hyödyllistä, eikä meidän konkurssissa se pieni rahallinen korvauskaan olisi pahasta.
Mieheni vastustaa ajatusta sanoen ettei jaksa elämää näinkään, saati että vielä lisää lapsia. Mutta luulen että lobbaamalla saisin hänet silti myöntymään, joskaan ei tietysti osallistumaan.
Kommentit (22)
Sijaisvanhemmuuden kriteerinä on ensinnäkin se, että vanhemmilla täytyy olla aikaa lapselle. Hänellä on myös oltava tarpeeksi voimia ja kiinnostusta lapsesta huolehtimiseen, vaikka lapsi ei olekaan biologisesti hänen omansa. Sijaisvanhemman olisi hyvä olla empaattinen ¿ eläytymiskykyinen ja ymmärtäväinen ¿ lapsellahan on taustallaan varmasti monelaisia kokemuksia, joita hän haluaa mahdollisesti myös purkaa jossakin vaiheessa. Yhteistyökykyisyys lapsen oman perheen kanssa ja muiden vastuullisten auttajatahojen välillä on myös luonnollisesti tärkeää.
Sijaisperheiksi etsitään ihan tavallisia perheitä ja sellaiselta teidän perheenne kuulostaa.
Jos nyt saisit miehesi harkitsemaan asiaa, niin tästä päätöksestä siihen, kun olisitte käyneet PRIDE-kurssin ja teidät olisi (ehkä) hyväksytty kurssin järjestäneen kunnan sijaisperheeksi, voi kulua vielä vuosi ennenkuin sijoitukseen tulee lapsi, joka tarvitsisi teidän perhettänne l. jos miehesi kääntyisi myötämieliseksi asialle voisi lapsi tulla n. kahden vuoden kuluttua ja silloin oma nuorimmaisenne olisi 5v. ja sijoitettava 0-4v.
On ihan tavallista, että sijaisvanhemmuus kiinnostaa ensin perheen äitiä ja isää suostutellaan mukaan - nämäkin isät ovat sitten useimmiten ihan täysillä mukana, kun lapsi perheeseen sijoitetaan.
Sillä ajatuksella, että saisit leikkikaverin nuorimmalle, että voisit ehkä paremmin keskittyä kotona tekemiisi töihin, ei kannata edes harkita sijaisvanhemmaksi ryhtymistä, sijoitukseen tuleva lapsi harvoin edes osaa leikkiä ja tarvitsee n. 1-2 vuoden ajan todella paljon aikuisen huomiota ja päinvastoin luultavasti on mustasukkainen perheen nuorimmalle lapselle, kiusaa tätä ja rikkoo hänen tavaroitaan yms. l. sinun työnteostasi kotona ei tule juuri mitään. Perheen nuorin lapsi voi myös olla mustasukkainen uudelle tulokkaalle, joka vie niin paljon vanhempien aikaa ja jonka käytös julkisilla paikoilla on niin häiritsevää, että perhe ei ehkä vuosiin käy kylässä, teatterissa, matkoilla jne.
Tunne-elämän häiriöiden ja kiintymyssuhdehäiriöiden lisäksi sijoitukseen tulevilla lapsilla on usein äidin raskudenaikaisesta alkoholinkäytöstä johtuvia neurologisia häiriöitä, jotka aiheuttavat ylivilkkautta, keskittymishäiriöitä, vaikeuttavat puheenoppimista, lukemaan oppimista jne.
Tämän kirjoitti kolmen lapsen sijaisäiti reilun kymmenen vuoden kokemuksella ja kymmenien muiden sijaisvanhempien kokemuksista oppineena.
Toki olen varautunut siihen, että keskittyisin aluksi ihan uuden lapsen sopeuttamiseen. Tiedänhän ennestään miten jo uuden normaalin päivähoitolasen tai itse synnyttämäni vauvan sovittaminen perhekuvioihin vaatii aikaa. Saati sitten jos on jotain traumaattista takana. Työni on onneksi sellaista yrittäjän työtä, jota olen aina tehnyt " silloin kun sattuu joutamaan" . Oikeastaan vain joulunalus on kiireistä ja hommia riittäisi, muun vuoden pystyy olemaan vaikka ihan laakereillaan.
Toiveissa on ettei tuosta omasta iltatähdestä tulisi kovin itsekästä yksilöä, olisi hyvä jos olisi joku jonka kanssa täytyy ihan oikeasti jakaa kaikki. Onkohan oma huone kuitenkin kriteerinä vasta vähän isomman sijoituksessa? Minulla on jo ihan perusteissaan sellainen filosofia, että alle yläkouluikäiset voivat yksinkertaisesti paremmin kun jakavat huoneen. Se hillitsee pelkoja ja yksinäisyyden tunnetta sekä opettaa yhteistyöhön. Meillä on oikeastaan 5 makuuhuonetta, joista vain 3 on makuuhuonekäytössä (yksi aikuisten työhuone, yksi lasten oleskeluhuone, eli ainakin yksi huone voitaisiin tarvittaessa vielä irrottaa lasten makuuhuonekäyttöön). Sitä paitsi kun joku 1-3 -vuotiaana meille kenties sijoitettava tulisi kouluikään, vanhimmasta päästä lapset alkaisivat jo lähteä maailmalle.
Mies on sitten ehkä " heikoin lenkki" , mutta ei minusta ihan mahdoton silti.
ap
Omaa huonetta ei ainakaan meidän sijoittajakunnat ole vaatineet, kun lapset ovat tulleet meille 0-4 -vuotiaina - omaa huonetta edellyttävät viimeistään murrosiässä. Nuorin meille sijoitetuista tuli 3-vuotiaana ja ilmoitti heti kättelyssä, että hän ei sitten nuku yksin - edelleenkin hän nukkuu makuuhuoneemme viereisessä huoneessaan ovi auki ja on kohta 6-vuotias.
Sijaisvanhemmuutta harkitessa kannattaa varautua pahimpaan l. lapseen joka vaatii paljon, jota on kuljetettava terapioissa kerran-pari viikossa, jolla on paljon sukulaisia joihin on pidettävä yhteyttä ja hankalat biovanhemmat = sijaisperhe tekee aina kaiken väärin ja sijoituskin on alunperin tehty ilman syytä, kun kaikki ei olekaan ihan niin huonosti kuin mihin on varautunut, niin silloin osaa olla tyytyväinen siihen miten asiat ovat.
PS. Meillä kului ensimmäisestä sijaisvanhemmuuskeskustelusta puolison kanssa ensimmäisen sijoitetun tuloon n. kuusi vuotta.
Ei ole oikein niitä lapsia kohtaan että heidät heitetään perheeseen missä toinen on vastahakoinen ja taloudelliset puitteetkaan ei ole kunnossa. Sijoituslapsia ei saa ottaa rahan takia.
Tämä mielestäni pakollista. Ja muutenkin suosittelen suomi24.fi:n sijaisvanhemmuus- tai biovanhemmat- palstaa. Näet minkälaisia on ne biovanhemmat.
T: teen perhekartoituksia sijaishuollossa
Ennemmin kuullostaa siltä että teidän lapsista olisi joillekin sijaislapsiksi. Sori vaan.
Yleensä bio-lapsen toivotaan olevan vähintään kolmevuotias. Sijoitettavalle lapselle pitää pääsääntöisesti olla oma huone, tai ainakin tila missä voi olla yksinkin, kolmen lapsen huone tuota tuskin täyttää.
Köyhä voi olla mutta muuten raha-asiat eli luottotiedot kunnossa. Miehen pitää olla yhtä kybällä touhussa mukana kuin naisen.
Sijoitettavat lapset kun ovat yleensä kokeneet niin pahoja laiminlyöntejä ettei heidän kanssaan eläminen ole helppoa sellaisellekkaan joka omien lastensa kanssa pärjää hyvin.
voisi hylätä taas ties monennenko kerran.
a) mies ei edes halua
b) mies ei jaksa
c) mies ei ole paikalla
d) nainen ei jaksa omia lapsiaankaan
e) kukaan ei jaksa hoitaa perheen arkea nykyiselläänkään
f) kyseiset sijaislapset ja heidän vanhempansa tulevat vaikeista elämäntilanteista ja koettelevat jaksamista monin verroin enemmän kuin omat (toivottavasti) turvallisen lapsuuden saaneet
Vähän ajattelinkin ettei meikäläiset ehkä kelpaa...
Tosin halutessani pystyn kyllä antamaan perheestämme vähän valoisammankin kuvan, listasin nyt tohon vaan kaikki mahdolliset " epäkohdat" ;)
Mielestäni meillä ei ole lapsilla turvatonta, eivätkä he kaipaa lastensuojelua. Ja sanoin etten VÄLILLÄ jaksa omiakaan lapsiani. Jaksan jos saan tarpeeksi omaakin aikaa, mutta jos pitkään jatkuu 24/7 passissa olo niin alkaa kyllä kyrsiä. Ja kiireaikoina kuten joulun alla ei enää pysy kaikki lasten asiat mielessä kun on omissa töissäkin (joita teen kotona samalla kun hoidan lapsiani, joista vain yksi on alle kouluikäinen) niin älyttömästi miettimistä. Miehestä kun tosiaan on liian harvoin apua. Yleensä auttaa vasta sen jälkeen kun olen räjähtänyt hänelle. Mitä tapahtuu pari-kolme kertaa vuodessa (huomautuksena niille jotka päättelevät että meillä koko ajan riidellään).
Ja pääasiallinen motiivini olisi siis todellakin saada vielä yksi lapsi. Haluaisin kotiin leikkikaverin tuolle nuorimmalle. Toimin joskus perhepäivähoitajana, mutta nykyään omien lasten harrastuskuljetukset alkavat niin aikaisin etten voisi yhdistää niitä PPH:na toimimiseen. Kokonaan omassa hoidossa oleva lapsi sen sijaan kulkisi mukana siinä missä muutkin. Raha on välttämätön paha.
ap, joka ei vielä suostu luopumaan tästä unelmasta (eikä usko että kukaan voisi enää olla vaikeampi lapsi kuin oma esikoinen, josta on nyt kasvanut fiksu yläasteelainen)
- Olimme liian korkeasti koulutettuja (toisella yliopistotutkinto, toinen ylioppilas, " ikuinen opiskelija"
- Rahasta ei ole puutetta ollut
- Talo on kymmenen vuotta vanha, kaksi muutaman vuoden vanhaa autoa.
- Molemmat olemme koti-ihmisiä, ei työnarkomaaneja, vaikka töissä käymmekin.
- Jaksamme molemmat psyykkisesti hyvin.
- PÄivärytmi on suhteellisen säännöllistä
- Lapsi olisi saanut oman huoneen
- Meillä oli siistiä aina, kun sossut kävivät kotona
- Tiesimme, että biovanhempien kanssa voi tulla ongelmia, se mielestämme kuuluu lähes asiaan.
Eli teillä on varmasti hyvät mahdollisuudet päästä sijaisvanhemmiksi, ainut iso MUTTA tuossa kirjoittamassasi on, että miehesi ei halua sijaisvanhemmiksi. Me halusimme molemmat, mutta emme kelvanneet.
Leikkikavereita saa helpommallakin.
Jos ihan välttämättä haluat vielä yhden lapsen niin yritä mieluummin lobata mies vielä uuteen raskauteen, oma on kuitenkin aina omempi ja mieskin varmaan motivoituneempi hoitamaan ja rakastamaan sellaista lasta jonka tekemisessä hänellä on ollut osaa ja arpaa eikä tätä ole vain tyrkätty hänelle.
Ja kannattaa muistaa, että sijaislapset ei tule välttämättä jäädäkseen. Huostaanotto saatetaan purkaakin.
Mekin kyllä olemme molemmat korkeakoulutettuja, vaikka minä en olekaan tehnyt alani hommia.
ap
olisihan sekin yksi vaihtoehto. Mutta tuntuu että meillä on täällä jo muutenkin epävirallinen tukilapsipesue (noitten lasten kaverit jotka tuntuvat muuttaneen meille). Olisi kiva saada lapsi jonka kasvatukseen ja elämänasenteisiin voi oikeasti vaikuttaa! Silläkin riskillä että hän ei olisi pysyvä lapsi. Kestän kyllä menetyksiä. Oma kroppa sen sijaan ei enää kestä enempää raskauksia.
ap
Ehkä iso koulutusero ja huimat varallisuuserot voi joissain tilanteissa vaikeuttaa biovanhempien yhteistyötä sijaisvanhempien kanssa. Peruskoulun keskeyttänyt työtön juoppo häätöjä saanut bio ja varakas tohtorispariskunta isossa valkoisessa tiilitalossa jne: voi olla monenlaista katkeruutta ja vanhempi voi esim. syytellä, että se että jos lapsella on parempi olla tiilitalossa johtuu siitä, että häntä ostetaan rahalla, tavaralla ja statuksella eikä siitä, että omat kotiolot olivat niin tolkuttoman kehnot.
Mutta joka kerta kun näen lehdissä ilmoituksia että lisää sijaisperheitä tarvitaan, niin oma sydän sanoo että meille mahtuisi. Näin on ollut jo ainakin viimeiset 6 vuotta. Se olisi mukavaa, se tuntuisi hyvältä, se olisi meidän perheelle positiivista (lukuunottamatta ehkä niitä biovanhempia), se sopisi elämäntilanteeseen juuri nyt kun on vielä yksi omakin pieni. Tämä kirjoittelu on osa sitä pohdintaa että pitäisikö tehdä sen tunteensa mukaan. Mielestäni se minkä kokee sydämessään hyväksi ja oikeaksi usein on myös sitä.
ap
Me olemme aloittaneet neuvottelut ja nyt niitä on takana 5. Päädyimme miehen kanssa nyt siihen, että rupeamme varakodiksi ensin (eli lapsi on meillä kerran kuussa viikonlopun ajan) koska haluamme tutustua systeemiin ensin tälleen kevyemmällä kaavalla. Itse järkytyin just tuosta suomi24:n biovanhempien kirjoittelusta. Lisäksi nämä neuvonnat ovat tosi rankkoja. Kyllä ne saa ongittua sulta tai mieheltäsi kaiken mahdollisen ja teillä se tyssäis sitä paitsi heti tuohon tilanpuutteeseen. Meille sanottiin, että pitää olla ylimääräinen huone tälle lapselle. Meillä on koska meillä on vain 1 lapsi mutta 3 makuuhuonetta. Meillä on kaikki ihan ok mutta aikaisemmat vaikeuteni työelämässä ja synnytyksen jälkeinen masennus ovat puhututtaneet tosi paljon. En tiedä olisimmeko sijaisvanhemmiksi edes kelvanneet mutta päätimme nyt sitoutua 2 vuodeksi tähän varakotijuttuun. Siis jos meitä hyväksytään siihenkään...