hyvä psykologinen kirja,tunnevammaiselle ihmiselle?

Kari E. Turunen: Tunne-elämä (tämä on yksi parhaista)



Tony Dunderfelt: Voimavarana itsetuntemus



Wayne W Dyer: Vaikuta kohtaloosi



lisäksi on olemassa iso liuta "itsehoito-oppaita" joihin kannattaa suhtautua hieman skeptisemmin. Katso kirjastosta psykologia-osastolta. Itseen tutustuminen ja itsen hyväksyminen sellaisenaan on tärkeämpää, kuin muutosyritykset - jotka useimmat ovat tuomittuja tuhoon. Todellinen muutos tapahtuu hitaasti, syvän ymmärryksen ja joskus vasta pitkän terapiatyöskentelyn jälkeen.

Tommy Hellsten, Virtahepo olohuoneessa



Perusopuksia nuokin. Hellstenistä olen kyllä sitä mieltä, että hänen kirjoissaan kuultaa taustalla liikaa semmoinen vika-ajattelu, joka tekee kirjoista vähän ahdistavia lukea.



Ja samaa mieltä kuin tuo yksi kirjoittaja, että jos tarkoitus on muuttaa itseään ns. positiivisen ajattelun avulla esimerkiksi, on hakoteillä. Ei siis niin että muuttamalla itseäsi opit hyväksymään itsesi. Vaan niin että hyväksymällä itsesi muutut. Pikku hiljaa. Helppo sanoa, mutta äärimmäisen vaikeaa toteuttaa. Paljon vaikeampaa kuin itsensä muuttamisen addiktio, joka ei lopulta muuta juuri mitään. Junnataanpahan vaan addiktion kierteessä. Tyyliin tunnen pahaa oloa. Päätän muuttaa itseäni ja toimintaani. Päätöksestä seuraa high, tunnen oloni heti paremmaksi. Koetan muuttaa itseäni tai toimintaani, mutta onnistuu se tai ei, oloni ei muutukaan paremmaksi ja seesteisemmäksi. Tunnen epäonnistuneeni ja tunnen pahaa oloa. Päätän taas entistä pontevammin muuttaa itseäni. Ja heti tunnen oloni paremmaksi - hetken. Ja niin edelleen, loputtomiin.

etsin siis kyseisiä opuksia.



haluan muuttua "myönteisemmäksi" ihmiseksi.mies kärsii tilanteesta suunnattomasti.



nuorempana minulla todettu rajatila-häiriö. .. johtunee lapsuudestani:(



-ap

nuorena,16-vuotiaana puolen vuoden ajan "jouduin" käymään kerran viikossa tunnin istunnossa..



olisinpa osannut arvostaa sitä silloin.. olen nyt 34,ja elämä on mennyt päin helvettiä koko ajan,kaikki suhteet karilla,kun en osaa olla normaali,tunteita näyttävä,toista ihmistä huomioonottava ihminen.



ja taas taitaa kariutua suhde,jos en saa pian jotain aikaan.



mutta--mistä sitä terapiaa hakemaan?



-ap

menee yksityiselle psykiatrille, joka sitten laittaa eteenpäin ajan mielenterveystoimistoon. Siellä voi käydä keskustelemassa, Kelalta voi hakea terapiatukea. Toki onnistuu tk:nkin kautta päästä, mutta monella on siinä vähän kynnystä mennä tuttuun tk:hon yleislääkärille selittämään. En tiedä työterveyshuollosta, mutta eiköhän senkin kautta onnistu. Ja jos sulla on rahaa, niin yhteydenotto vaan terapeutteihin, ne joilla on tilaa ottaa potilaaksi. Kallistahan se on. Ja jos asut Tampereella, siellä on Päiväsairaala-niminen paikka, jossa hoidetaan nimenomaan rajatilaa, käsittääkseni arvostettu.



Minulla on myös persoonallisuushäiriö, mutta toistaiseksi ylivoimaisesti eniten mulle on ollut apua tämä ihmisen kirjoituksista. http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/muistaminen.html



Minun todellinen paraneminen alkoi tästä tekstistä, siksi aina välillä mainostan sitä...



"Virheellistä ja satunnaista käyttäytymistä ei ole. Kaikkeen on hyvät syyt. Se voi olla fyysinen tai psyykkinen vamma tai sairaus. Mutta jos meillä ei ole kumpaakaan, ja jos meidän käyttäytymisemme tai tuntemuksemme eivät mielestämme sovi tilanteeseen, me emme käyttäydy virheellisesti emmekä satunnaisesti. Jos jonkun toisen ihmisen käyttäytyminen tuntuu sinusta satunnaiselta ja kummalliselta, saatat juuri nähdä hänen traumaattisen muistinsa toimivan käytännössä. Hyvin todennäköisesti hän häpeää sitä ja yrittää pitää sitä piilossa - jos hän huomaa sen. Sitä ei ole helppo huomata sisältä käsin. Mutta se ei mene sillä pois. Traumaattinen muisti yrittää tulla esiin koko ajan, ja mitä enemmän me yritämme hallita sitä, sitä enemmän se vaipuu elämäkerrallisen ja verbaalisen muistin ulottumattomiin. Mieli jakautuu.



Tavallinen muisti pyrkii yhdistymään elämämme kanssa. Se muistaa asioita, jotka ovat meille hyödyllisiä ja tarpeellisia, ja joiden avulla me selviämme elämästä. Traumaattinen muistaminen sen sijaan ei tunnu meistä hyödylliseltä. Se häiritsee elämäämme ja tekee sen ennustamattomaksi. Me pyrimme rajoittamaan sen ilmenemistä ja työntämään piiloon sen esiin nostamia asioita. Tavallisen muistin ja traumaattisen muistin välille syntyy kuilu, mutta se ei heikennä traumaattista muistamista millään tavalla. Me ainoastaan lakkaamme ymmärtämästä itseämme, ja sen sijaan alamme vihata itseämme.



Me pystymme palauttamaan elämäkerrallisen muistin mieleemme lähes milloin tahdomme. Olosuhteet voivat helpottaa tai vaikeuttaa yksityiskohtien muistamista, mutta olosuhteet eivät yleensä saa sitä aktivoitumaan niin, että se alkaisi häiritä elämäämme. Sen sijaan traumaattinen muisti ei ole tahdon alainen. Siihen varastoituneet asiat eivät ole nostettavissa esiin muistelemalla. Se on muistelemisen ulottumattomissa. Se aktivoituu olosuhteiden mukaan kysymättä meiltä minkäänlaista lupaa. Me emme käytä sitä, vaan se käyttää meitä. Me emme voi kutsua sen muistoja esiin. Mutta me voimme nähdä sen muistot, kun katsomme omaa elämäämme nykyhetkessä. Me voimme havaita traumaattisen muistin toiminnan siinä, että elämämme on ailahteleva, ristiriitainen ja hallitsematon. Tällöin meitä ei juuri auta se, että yrittäisimme turvautua elämäkerralliseen muistiin ja pohtia elämäntilannettamme sen kautta. Meitä auttaa oman elämäntilanteemme katsominen niin, että ymmärrämme omituisen käyttäytymisemme ja kummallisen tunnetilamme olevan traumaattista muistamista. "