Miksi toiset pääsee helpommalla kuin toiset? Kertokaa mulle...

sitä minäkin olen ihmtellyt. Miksi joku ei pääse sieltä ylös?



Sanonta kuuluu, että kärsimyksen summa on vakio. Ehkä eri ihmisillä tuo kärsimys vain painottuu eri osa-alueille?

sinä vai esim. Intian tai Afrikan slummeissa elävä kouluttamaton nainen, jolla 7 lasta elätettävänä, mutta ei rahaa eikä tietoakaan paremmasta huomisesta. Lapsikin sairas, rahaa ei lääkäriin tai lääkkeisiin.

Et voi nähdä päältä onko jollakin helppoa vai ei. Joku harrastaa juuri sellaisen mielikuvan luomista, että heillä on helppoa. Ja ehkä siten peittelee jotain muuta. Kaikki ei riipu rahasta, vaikka myönnettäköön, että se paljon helpottaakin. Ja elämä on yllätyksiä ja erilaisia vaiheita täynnä. Jollain voi nyt olla " helppoa" , mutta emme voi tietää miten on vaikka vuoden päästä.

Minulle ovat monet kateellisia, mutta en itse koe, että elämäni olisi mitenkään helppoa.

no teillä ehkä on joku toinen asia paremmin mikä heillä taas ei ole. JA tämä sun kaveris voi miettii sitä että miks teillä menee siinä paremmin ja heillä ei.



Ja en kyllä kehtais rahoilla leuhkia, en kehtais sanoa että vanhemmat auttaa rahallisesti. Minusta on noloa jos aikuinen ihminen ei pärjää omilla ja joutuu turvautuun vanhempien apuun.

saa tuollaisen extra potin rahaa tekemättä mitään niin se kyllä myös menee. Yleensä vielä joutavaan eikä siis helpota tilannetta yhtään.

mutta hyvin vähän sukulaisia, lapsen isä hylkäsi meidät ja ystävyyssuhteet tuntuu usein vaikealta. Yksin kun yrittää koko ajan pitää nenää pinnalla, se tuntuu usein raskaalta.



Ei siis se raha, vaan ne oikeat ihmissuhteet mitä vaalia!

Oma lapsuudenperheeni oli KÖYHÄ. AIna piti hakea ruoka tarjouksesta ja esim. uutta polkupyörää en saanut ikinä. Silti meillä oli lämminhenkinen koti ja ihana lapsuus. Teini-iässä kyllä surin sitä, että en voinut saada sitä mitä kaverit, mutta enemmän surin sitä kuinka vaikeaa äidilläni oli elättää perhettä. Itselleen hän ei ikinä saanut mitään.



Aloin tehdä töitä jo 15-vuotiaana, olin fiksu ja hyvä koulussa. Valmistuin nopeasti diplomi-insinööriksi, sain 2 lasta ja hyvän työpaikan. Mies on myös DI. Meidän tulomme ovat bruttona 6000¿/kk, mikä on minusta mahtavan iso summa tällaisille alle 3-kymppisille.



MIEHEN mielestä meidän elämämme on kituuttamista, koska emme voi joka kuukausi ostaa uutta kodinelektroniikkaa, uusia kalliita vaatteita yms. Meillä kun on myös iso asuntolaina. Minä en voi käsittää sitä: Mehän elämme suorastaan herroiksi, koska voimme ostaa sitä ruokaa kuin haluamme, voimme käydä toisinaan ravintolassa, voimme ostaa lapsillemme tarpeellisia hankintoja, meidän ei tarvitse miettiä riittävätkö rahat elämiseen.



Olen ymmärtänyt nyt, että mitä enemmän ihmisellä on rahaa/materiaa, sen enemmän sitä haluaa aina vaan lisää. Eli aina voisi olla paremmin... Aina naapurilla on jotain hienompaa...



Tämä ei istu omaan maailmankuvaani mitenkään. Olen onnellinen siitä mitä MINULLA ON.

Ja sitä et rahalla saa!

Nyt kun joudun viemään ainoan arvokkaan koruni 70e kaniin että perheemme saa ruokaa.. mieheni käy kyllä töissä ja minä hoidan lapset kotona. perheen tulot on noin 2000e miinus verot, sillä elää 5henkeä. Ei meitä kukaan auta, no toisaalta kukas käski tehdä lapsia sekun tuntuu olevan vain rikkaiden oikeus...

Töissä saisit palkkaa, jolla elättää perhettä. Jos pistät kotihoidon taloudellisen pärjäämisen edelle, sinun on oltava valmis tekemään uhrauksia (mm. viemään korusi kaniin).

En sanonut että saan kodihoitotukea, saan vanheimpainr. ja kun töihin tästä lähden(jos saan töitä) perheen tulot eivät kasva yhtään palkka-verot-hoitomaksut ja jää tasan sama summa käteen, laskin sen hiljattain.

iseksi. Tai voi sanoa, mutta tietoa ei ole. Olen minäkin sitä mieltä, ettei se onni ole siitä rahasta kiinni. Mutta kyllä se niin on, että raha helpottaa aivan kamalasti elämää, se on osa onnea.



Mutta on se niin väärin, kun aikuinen lapsi ostaa visakortit tappiin ja sitten itkee vanhemmilleen, ettei ole rahaa, niin vanhemmat tulevat ja maksavat laskun...kertoo ehkä siitä, ettei ihminen ole kamalan vastuuntuntoinen, mutta silti...

juuri hyvä taloudellinen tilanne on etuoikeus muihin nähden.



Mietipä toiselta kantilta. Minä olen asunut omistusasunnossa lukiosta lähtien. Elämä on helppoa. En ole lähimainkaan rikas, mutten köyhäkään. Tämä tilanteen taustalla on vanhempieni varhainen kuolema. Olenko sinusta päässyt helpommalla? Haluaisitko vaihtaa osia kanssani? Uskon ja toivon, ettet haluaisi.

...ja meillä on lämminhenkinen koti, josta saamme usein kehuja. Mutta sitten taas minulla on mielenterveydellisiä ongelmia, raha on usein vähissä eikä meillä ole kuin muutama ihminen lähipiirissämme (suku kuollut kokonaan puoleltani ja miehen suku taas suuttui raskaudestani). :(

Vierailija:

Nyt kun joudun viemään ainoan arvokkaan koruni 70e kaniin että perheemme saa ruokaa.. mieheni käy kyllä töissä ja minä hoidan lapset kotona. perheen tulot on noin 2000e miinus verot, sillä elää 5henkeä. Ei meitä kukaan auta, no toisaalta kukas käski tehdä lapsia sekun tuntuu olevan vain rikkaiden oikeus...

olisiko sinunkin syytä mennä töihin? ei ne rahat taivaasta tipu.

T: kahden lapsen työssäkäyvä äiti (ei ole varaa eikä kyllä haluakaan kolmanteen lapseen)

Itse olen hopealusikka suussa syntynyt eli varakkaan ja avuliaat vanhemmat. Silti en pidä vanhemmistani: ovat dominoivia ja käyttävät meitä lapsia jonkinlaisena omana jatkeenaan. Olisi ihanaa, jos olisi rennot ja helpot vanhemmat, joiden kanssa mennä vaikka matkalle. Eipä vaan ole. Ikinä ei saa tunnustaa heikkouksia vaan pitää esittää maailman parasta. Esimerkiksi minut irtisanottiin työstäni, niin äiti suuttui, koska ei suostunut uskomaan ja luuli mun vaan hysterisoivan. Sen jälkeen olen seurannut, kuinka käänsi asian sellaiseksi, että minä vain vaihdoin työpaikkaa. Olisi ihanaa, että vanhemmista olisi aitoa tukea, eikä vain materiaalista.

Kyllä olin silloin katkera, ja mietin, että mitä pahaa olen tehnyt, että minua näin on koeteltava. Muut jakelivat hyviä neuvojaan, kuinka vauva nukahtaa, kun sen kylvettää illalla tai vie autoajelulle. Nämä ja 300 muuta keinoa kyllä kokeiltiin, mutta huutavan vauvan kanssa elettiin, eikä mikään auttanut. Kyllä silloin tuntui, että kaikilla muilla vauvaperheillä oli todellakin helpompaa. Ja tuntui hylätyltä, koska kukaan ei voinut ymmärtää, millaista on elää toista vuotta 3 - 5 tunnin yöunilla.



Mutta sitten tilanne alkoi rauhoittumaan, saatiin toinen lapsi, joka oli normaaliuninen, ja nyt lapset ovat jo hieman isompia. Miehen työnkuva on kehittynyt, ja hän on paljon töissä, mutta tietysti tulotkin paranevat koko ajan. Meille on hankittu kodinhoitaja tekemään siivoukset ja hoitamaan lapset sen verran, että pääsen edes lenkille. Näin huolehditaan minun jaksamisestani, vaikka mies on paljon poissa, ja toisaalta se aika, minkä perhe on yhdessä, voimme käyttää yhdessäoloon, kevyihin kotitöihin ja lasten kanssa leikkimiseen.



Vaikka muutama vuosi sitten koin, että kyllä oli todella raskasta, eikä muilla tuntunut olevan vauvojensa kanssa ollenkaan samoja ongelmia. Niin nyt sitten näen asian jo toisin päin. Ymmärrän kyllä, ettei kaikilla ole mahdollisuutta palkata siivoojaa saati sitten palkallista lastenhoitajaa. Pidän itseäni onnekkaana, kun minulla on mahdollisuuksia järjestää elämääni niin, että koko perhe voi hyvin.



Emme ole mitään suurituloisia, siinä suomalaisten keskimääräisissä ansioissa meillä mennään. Joten osittain kyse on myös arvojärjestyksen valitsemisesta. Mutta ajattelen myös niin, että kyllä se rahan puute on pienituloiselle este joihinkin asioihin, ja siihen tilanteeseen verrattuna raha kyllä tuo onnen. Mutta sitten kun rahaa on käytettävissä jo ihan siedettävästi ja sillä saa jo jonkinlaista mukavuutta itselle ja perheelle, niin siinä vaiheessa lisäraha ei enää niin olennaisesti lisää sitä onneakaan.

Olemme kaikki terveitä.

Meillä on hyvät suhteet vanhempiimme, sisaruksiimme, läheisiimme.

Meillä on taloudellisesti vakaa ja turvattu asema.

Rakastamme toisiamme.

Seksi ja juttu luistaa parisuhteessamme.

Olemme onnellisia, mutta pyrimme piilottamaan onnemme. Niin on helpompaa.



Taloudellinen asema:

Olemme tehneet ahkerasti töitä saavuttaaksemme sen. Se ei ole tullut naps, naps. Nyt voimme nauttia työmme tuloksista.



Ihmissuhteet:

Meillä kummallakin on ollut onni syntyä tasapainoiseen ja turvalliseen perheeseen, joissa välitetään ja rakastetaan. Omista vanhemmistamme olemme saaneet hyvät esikuvat omalle suhteellemme.

Lapsillamme on erittäin läheiset suhteet isovanhempiinsa. Ja isovanhemmilla keskenään. Anoppi ja appi ovat minulle läheisiä.

Lapsemme ovat normaalisti kehittyineitä pieniä helmiä.



Terveys:

Se on lahja, jonka olemme saaneet kaikki vielä pitää.



Päivittäin yritämme muistaa nauttia tästä päivästä, sillä huomisesta ei tiedä. Ja tiedostamme molemmat, että tasan eivät käy onnen lahjat.

Eipä se kai elämä aina kovin helppoa ole kenelläkään. Oma elämä ei parane muita kadehtimalla millään lailla. Toisilla voi olla päällepäin helpon näköistä, mutta pinnan alla vaikka mitä vaikeuksia. Toisilla on rahaa, mutta sairauksia. Toiset on taas terveitä, mutta köyhiä. Ja onpa joku sekä köyhä että sairaskin.



Raha ei tietenkään tuo onnea, mutta totta kai se helpottaa elämää, koska se mahdollistaa vaihtoehtoja.



Suomi on siinä mielessä hyvä maa asua, että täällä on jokaisella mahdollisuus parantaa omaa asemaansa esimerkiksi hankkimalla lisäkoulutusta tai lisätöitä. Aika paljonhan se on itsestä kiinni ja mitä valintoja itse tekee.

Kuitenkaan kaikki ei ole niin yksinkertaista että taloudellinen tilanne yksistään määrittelisi sen kuinka onnekas ihminen on elämässään. Se on yksi asia, mutta ei suinkaan se ainoa ja sellaisenaankin suhteellinen käsite. Todella huonotuloisena on vaikeaa, mutta jo ihan normaalituloilla pystyy melkomukavasti elelemään kun miettii mitä haluaa ja mistä on valmis tinkimään. Ylimääräinen raha on luksusta, mutta toisaalta jos sitä on kokoajan tarjolla niin eiköhän siihenkin jossain vaiheessa turru?



Terveys on yksi tärkeä asia, silloin kun itse perheenjäsenineen on terveitä niin voi olla onnellinen siitä. Toisaalta jos on sairautta tai vammaa perheessä, se voi omalta osaltaan auttaa myös arvostamaan sitä terveyttä ja toimintakykyä mitä on. Asiat eivät ole enää itsestään selvyyksiä ja samalla voi herätä huomaamaan että vaikka meillä on tätä ja tuota huolta niin loppupelissä moneen muuhun verrattuna asiat ovatkin aika mukavasti. Kuolema taas on niin lopullinen ja lohduton suru että sitä on vaikeampi käsitellä ja tarkoitusta ymmärtää.



Ihmissuhteetkin on tärkeitä. Voi olla onnekas jos on sukulaisia ja ystäviä, kavereita ympärillä. Vaikka vanhemmat eivät olisikaan hoitamassa lapsia joka toinen viikonloppu ja hankkimassa talvipukuja niin he ovat silti olemassa. Kaikilla ei ole näinkään.





Kun jää ajattelemaan omaa tilannetaan löytyy helposti ympäriltä niitä ihmisiä joilla asiat ovat paremmin. Toisaalta kun oikein ajattelee niin varmasti huomaa niitäkin joilla on vielä vaikeampaa. Loppupelissä voimme onneksi vaikuttaa itsekin moniin asioihin, eli ei tarvitse suoraan tyytyä siihen mitä " elämä tarjoaa" .