" saako" sinun mielestäsi erota oman onnellisuuuden takaisin saamiseksi?
jos on 2 vuotta yrittänyt joka päivä jatka parisuhdetta.
jos on kaikkensa tehnyt ja kokeillut.
mulla olisi tämä edessä...
Kommentit (31)
mutta harvoin vaihtamalla paranee, jollei mies ole ihan hirveä.
lapsi oli 3 v kun lähdin ja onneksi tein niin
Itse olen kerran eronnut, koska kyllästytti. En vihannut miestä tai kokenut häntä mitenkään vastenmieliseksi, mutta halusin vaan seikkailla ja olla vapaa. Se oli helppoa 23-vuotiaana ja lapsettomana. Nyt taas en eroaisi vapaaehtoisesti, koska elämä miehen kanssa on helpompaa ja olen onnellinen, että hän on rinnallani hoitamassa lasta ja tätä kotia. Minä olisin onneton, jos joutuisin yksin tekemään kaiken ja yksin illalla istumaan sohvalla. Rakastan miestäni ja vielä enemmän rakastan, kun ajattelen sitä, että hän elää kanssani tätä arkea.
mutta minä juuri erosin oman onnen takia. Aloin olla jo tosi ahdistunut ja yhtäkkiä hoksasin etten ollut ollut oma itseni useampaan vuoteen. Olin vain mennyt zombina eteenpäin. Mies ei pettänyt, juonut, hakannut tms. mutta oli vain totaalisen vääränlainen minulle. Heti eroa seuraavana päivänä huomasin hymyileväni taas ja nyt nauran jatkuvasti, vielä vähän aikaa sitten en nauranut juuri koskaan.
Joten vastaus on kyllä, saa erota. Turha on pitkään kärsiä jos asiat eivät ala parantua
Jos lapsia ei ole kuvioissa niin voi erota kun siltä tuntuu; jos lapsia on niin on mietittävä vähän tarkemmin.
17-vuotta avioliittoa takana ja ahdisti!
Hyvin on henki kulkenut eron jälkeen ja olen onnellinen. Yhden lapsen vielä tein mutta olen ollut kanssaan kaksin, ihanaa!
Ei omaa onnellisuuttaan tarvitse uhrata. Ja tuskinpa lapsetkaan kovin onnellisia on onnettoman äidin kanssa.
näkökulmia ja pohdiskeluja, jos ymmärrät...
Erosi minusta oman onnensa takia lastemme ollessa aivan pieniä.
Kertoi olleensa onneton ja pitkään ja yrittäneensä kaikkensa. Ikävä kyllä minä en tiennyt tästä mitään. Hän oli siis yrittänyt kaikkensa aivan täysin salassa ja kertoessaan minulle oli jo päättänyt erosta. Ei ihan reilua, mutta minkäs teet.
^ ja mun mieheni on ainakin hyvin tietoinen tilanteesta.
Meillä yksi 2-vuotias lapsi.
Itse olin viikonloppuna yötä pois kotoota, ja nyt mies lähti pariksi yöksi pois. Ja pelottaa sanoa, mutta mulla on nyt niin kevyt olo ilman häntä. Lapsen kanssakin menee paljon paremmin, vaikka joudun yksin kaiken tekemään (tämä siis päälimmäinen tunne, tiedä sitten miten pitkällä tähtäimellä)
Nyt tuntuu siltä etten halua sitä piereskelevää possua tänne takaisin sotkemaan.
rehellinen haluan olla ja salassa en tekisikään tätä, kóska eihän puoliso saa silloin edes mahdollisuutta muuttaa asioita tai kokeilla saada toisen onnellisuus takaisin.
ajatusten lukija ei KENENKÄÄN tarvitse olla.
en vain jaksa enään yrittää, kun mies ei panosta tähän yhtään, ystävistä, lapsista, muusta elämästäni olen erittäin onnellinen, parisuhteesSA onneton ja yksin.
meillä lapsia enemmän ja sain olla vain yhden yön yksin, mutta voi kuinka ihanan kevyt olo. Odotin sitä koko viikon. Enpä tiedä mitä tästä tulee...
Minkä ikäistä jälkikasvua ap:lla? Jos alle 2v, niin ODOTA hyvä nainen, kyllä se elämä siitä lutviutuu kun saatte taas kunnolla nukuttua, nuorinkin lapsi alkaa ottaa omaa aikaa ja reipastuu.
Mietin vaan sitä, että onnellisuus on niin suhteellista ja harvoin sitä arkea osaa arvostaa sillä tavalla.
lapsiakin saatiin, vaikka huonosti meni jo ennen heitä. Molemmat kuitenkin haluttiin lapsia, ja onneksi saatiin nuo kaksi palleroa.
Erottiin kun olivat 2,5 v ja puolivuotta.
Ollaan nyt ex-miehen kanssa paremmissa väleissä kuin ennen eroa, ja hän tapaa lapsia lähes päivittäin (käy usein meillä " kylässä" ). Hyvin menee näin kun ei tartte huonosta parisuhteesta kärsiä. Parempi yksin kuin huonossa seurassa.
Oma paha olosi heijastuu heti takaisin kumppanista. Jokainen pystyy katsomaan toista ihmistä harmaiden lasien läpi ja näkemään vain ja ainoastaan ne arkiset ja tylsät piirteet toisessa. Ota ne " lasit" ensin pois silmiltä ja mieti, mitä kaikkea hyvää miehessäsi, perheessäsi ja teidän yhteisessä elämmässä on? Mitä yhteisiä toiveita/haaveita teillä on?
Aiemmin en uskaltanut pienten kanssa ja kun useamman halusin!
Jokaisella, siis JOKAISELLA naisella on jossain vaiheessa pikkulapsiaikaa tuollainen vaihe! Jotkut masentuvat, jotkut alkavat vihata omaa kroppaansa ja läskejään, jotkut ahdistuvat sotkuisesta asunnostaan, jotkut alkavat vihata omaa ukkoaan, jotkut taas huutavat lapsille...jne. Todellisuudessa yhtä samaa kaikki: Lapsi syntyi ja käänsi sinun elämäsi päälaelleen ja nyt alat pikkuhiljaa tiedostaa sen tosiasian, kuinka lopullinen lapsen tuoma muutos elämääsi onkaan! Joillain iskee juuri tuossa vaiheessa (esikoisen ollessa n. 2v.) uusi vauvakuume, koska ovat jo tavallaan " antautuneet" vauvaperheen elämälle. 10 kirjoitti varmasti asiaa ja tietää tuon sinun tunteesi yhtä hyvin kuin minäkin (ja monet muutkin). Vaikka et juuri nyt jaksaisi tätä uskoa, niin yritä vain ajatella, että kyseessä on vain vaativampi elämänvaihe ja että se helpottaa aivan varmasti jo vuoden kuluttua. Sinun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, jos et himoitse enää miestäsi tms. Voin vakuuttaa tuon saman kokeneena, että tilanne PARANEE lapsen kasvaessa ja yöunien parantuessa. Älä anna noin helpolla periksi. Jos miehesi on muuten hyvä isä ja aviomies (ei juo, ei hakkaa), niin tulet varmasti katumaan raskaasti jos annat nyt periksi. Mene nyt ukkos viereen lämpimän peiton alle nukkumaan, äläkä roiku täällä AV:lla!!!
lapset on siis 4,5v ja 2v.
aina ovat nukkuneet superhyvin, en ole väsynyt heihin tai heidän hoitamiseen, vaan mieheeni ja tähän parisuhteeseen.
hän on aina pois, AINA!! kuulemma meidän takia, että meillä olisi rahaa ja meillä olisi omakotitalo ja meidän lapsilla vittu varmaan reimat;) heh....
en halua rahaa, asuntoja, autoja, rahaa, rahaa,
haluan miehen kotiin, rakastastamaan minua, paijaamaan ja makaamaan tohon sohvalle.
tulee näitä lukiessa mieleen...minäkin ap täällä mietin,että kuinka kauan ns. oman elämän voi laittaa hyllylle ja tyytyä tähän sisäiseen tyhjyyteen miehen kanssa ollessa-ja tämä kaikki siis lasten tähden(ja juu,nuorin on karvan verran alle 2-vuotias)
kamalan vaikea ajatella,että tämä on nyt sitä vastamäkeä,kun tilanne jatkunut jo useamman vuoden ja toisen hengityskin ärsyttää...puhumattakaan ominaishajusta......