Lapseni on jo täysi-ikäinen, asuu kuitenkin kotona(ni).
Olen huolissani hänestä. Jos hän ei suostu menemään lääkäriin niin voinko asialle mitään? Liittyy hänen vähäiseen syömiseensä ja laihtumiseen.
Kommentit (12)
Jos lapsi asuu kotonaan, niin jokin keinohan sulla täytyy olla lapsen kiristämiseen tai lahjomiseen. Eri asia sitten on, onko siitä mitään hyötyä. Ei anoreksiasta parane vastentahtoisesti, kuten ei muistakaan mielenterveysongelmista.
Mutta mitä tarkoittaa "vähäinen syöminen ja laihtuminen". Mitä syö ja pailjon painaa/ kilot?
Enhän varmasti edes tiedä mikä lastani vaivaa. kiitos vastauksista!
ei ihmisiä niin vaan laiteta pakkohoitoon. Se on monimutkainen prosessi ja vaatii eri viranomaisten lupia.
Homma ei tosiaankaan toimi niin että mamma marssii terveyskeskukseen sanoen "Päivää, toin lapseni pakkohoitoon."
Hankkikaa nyt vähän tietoa asioista ennen kuin tulette tänne melskaamaan noita pakkohoito-juttujanne.
Länsimainen lainsäädäntö sallii yleisesti psykiatrisen pakkohoidon, mutta koska pakolla auttamisen ongelmallisuus ja pakon käytön eettiset ja juridiset riskit tunnistetaan, pakkohoitoa säädellään tarkkaan mielenterveyslaeissa. Mielenterveyslaeissa määritellään ne häiriötilat, joista kärsiviin pakkotoimia ainoastaan saa kohdistaa. Useissa maissa tämä tila on MIELISAIRAUS, joissakin vakava mielenterveyden häiriö. On myös lainsäädäntöalueita, joilla vaikea päihdeongelma oikeuttaa pakkohoitoon. Peruskysymys on, millaisten häiriötilojen ajatellaan johtavan niin suureen kyvyttömyyteen arvioida oman toiminnan ja omien päätösten seurauksia, että muilla on oikeus puuttua asiaan.
Pakkohoidon kriteerit
Perustilan määrittelyn jälkeen laeissa eritellään lisäkriteerit, joiden on täytyttävä, ennen kuin pakkoa saa käyttää. Lisäkriteerit voidaan jakaa kolmeen ryhmään: hoidon tarve, vaarallisuus itselle ja vaarallisuus muille.
Suomen mielenterveyslaissa esiintyvät kriteerit ovat mielisairaus sekä sen aiheuttama välitön hoidon tarve tai vahingollisuus itselle tai vahingollisuus muille. Lisäksi pitää muiden mielenterveyspalvelujen olla riittämättömiä. Alaikäisen kohdalla mielisairauden sijasta peruskriteerinä on vakava mielenterveyden häiriö.
Tahdosta riippumattomaan hoitoon ottaminen on prosessi, joka alkaa, kun psykiatrisen sairaalan ulkopuolinen lääkäri kirjoittaa potilaasta tarkkailulähetteen; tarkkailulähete voidaan kirjoittaa, jos lääkäri pitää pakkohoidon kriteerien täyttymistä todennäköisenä. Sairaalassa tarkkailulähetteellä tullut potilas asetetaan yleensä tarkkailuun, jonka aikana arvioidaan, täyttyvätkö pakkohoidon kriteerit vai eivät. Jos kriteerit korkeintaan neljä vuorokautta kestävässä tarkkailussa täyttyvät, potilas otetaan tahdosta riippumattomaan hoitoon. Hoitopäätös on voimassa korkeintaan kolme kuukautta, jonka jälkeen on mahdollista asettaa potilas uudelleen tarkkailuun ja tehdä uusi hoitopäätös. Uusi päätös alistetaan heti lääninhallituksen vahvistettavaksi, ja sen on voimassa kuusi kuukautta. Sen jälkeen tahdosta riippumatonta hoitoa voidaan jatkaa aloittamalla menettely alusta, sairaalan ulkopuolisen lääkärin arviosta.
Olen huolissani hänestä. Jos hän ei suostu menemään lääkäriin niin voinko asialle mitään? Liittyy hänen vähäiseen syömiseensä ja laihtumiseen.
Minä tein aikoinani pojalleni selväksi, että vaikka on täysi-ikäinen, niin noudattaa meidän perheen sääntöjä niin kauan, kuin minun kattoni alla asuu.
Jokainen vanhempi voi tehdä saman. Täysi-ikäisyys ei tarkoita sitä, että on vain kaikki oikeudet, eikä mitään velvollisuuksia.
Sinun lapsesi kohdalla on tilanne tietysti toinen. Sairaus voi olla hankala esim. syvä masennus. Vie hänet lääkäriin. Häneltä voi puuttua esim. tuon masennuksen vuoksi oma-aloitteisuus. Sano hänelle, että jos aikoo asua kotona, on hänen huolehdittava terveydestään ja mentävä lääkäriin (eli sinä viet hänet).
Ei ole enää kyse laihdutuksesta vaan anoreksiasta.
vallitsee. On vaatimaton, hiljainen ja rauhallinen. Olen usein huomautellut hänen syömättömyyttää. Sanoo usein syöneen kun olen poissa kotoa. Nyt on töissä ja narahti siitä, että kaikki eväät oli syömättä. Mieheni ostaa tänään vaakan, jotta voin laskea lapseni painoindeksin. Kun puhun hänelle tilanteesta niin hän raivostuu, suuttuu ja kieltää asian. Tuosta tulee mieleen, että ongelma on todellinen. Kiitos kaikille!
että jos lapsi on aiemmin "hukkunut vilinään" perheessänne, nyt saisit häneen hyvän kontaktin tuosta noin vaan, ja asiat kuntoon. Edessänne on todella pitkä prosessi, jossa sun täytyy ensinnäkin olla tosi tiukkana tyttären syömisen suhteen. Ihan ensimmäisenä lapsi täytyisi saada tajuamaan oma tilansa, ennen kuin häntä on mahdollista ollenkaan auttaa
Ja hei, muista ap. että anoreksia ei ole mikään "laihdutusleikki", se on erittäin tappava sairaus! Joten ei kannata tuudittautua missään vaiheessa siihen "eihän tilanne vielä kovin paha ole"-ajatukseen. Sieltä pahasta tilanteesta ei meinaan enää nousta kovin helposti.
telkkarista tuli pari vuotta sitten dokumentti ruotsissa olevasta klinikasta, jossa hoidettiin anoreksiapotilaita. Siellä lähtöajatuksena oli se, että tuollainen potilas on sairautensa kourissa unohtanut miten syödään normaalisti, ja siellä hoito aloitettiin sillä, että ensin laitettiin se syöminen kuntoon (valvottu ruokailu vaikka vain kahdestaan hoitajan kanssa), ennen kuin puututtiin psyykkisiin tms ongelmiin. Hoitotulokset olivat todella hyvät siellä.
Potilaita haastatellessa moni kertoi, että heitä oli jatkuvasti yritetty painostaa ajatukseen, etät perheessä olisi ollut jotian vikaa, ja psyykkistä syytä oli hakemalla haettu, vaikka sellaista ei kaikilla ollut löydettävissä. Joillain kun vain ihan oikeasti mopo karkaa laihduttamisessa käsistä, ja psyykkiset oireet ovat enemmänkin seuraus kuin syy.
Taustana tuolle ajatukselle oikean syömisen unohtamisesta on tutkimukset joissa vapaaehtoisia ihmisiä on pidetty keskitysleiri-ravinnolla, eli siis todella aliravittuina, ja todettu, että lähse jokainen siinä tilanteessa kehittää pakkomielteitä ja vaikeaa psyykkistä oirehdintaa liittyen ruokaan.
Jos lapsellani on siitä kysymys niin kyllä on salakavala. Eilen lapseni juuri tokaisi, että ihminen pärjää vaikka kk syömättä. Suurin ongelma tässä on se, että voinko viedä hänet väkisin (mieheni kantamana) lääkäriin jos itse ei siihen suostu?
Miehesi ei voi häntä väkisin lääkäriin kantaa, mutta mikäli lääkäri tulee siihen tulokseen, että lapsesi hoidontarve tulee arvioida ja lapsi ei vapaaehtoisesti lääkäriin lähde, hän tekee nk. M1-lähetteen ja tällöin lapsi toimitetaan lääkäriin ambulanssilla. Mikäli hän ei suostu sairaankuljettajien mukaan, poliisi turvaa kuljetuksen. En kuitenkaan usko, että teidän tapauksessanne siihen asti tarvitsee mennä. Lääkäri tekee arvion hoidon tarpeellisuudesta ja lapsi joko pääsee takaisin kotiin tai toimitetaan jatkohoitoon. Ota yhteyttä terveyskeskukseen, sieltä asia lähtee selviämään!