G:Toisten äitiydessä ärsyttävin asia?
Mun mielestä ehdottomasti sellainen lässyttäminen lapselle tilanteessa, jossa pitäisi sanoa painokkaasti EI.
Kommentit (23)
" Kuulepas kulta, eipäs viitsittäiskään nyt mennä sinne...ihan totta...voi tulla iso pipi...kultaa...et viitsisi...et viitsisi...." . Kun pitäisi sanoa vain EI, ja
hakea
lapsi pois. Selittää voi sitten, että miksi ei saa mennä, mutta jämäkämpää otettaa kiitos!
Lapselle, jopa vauvalle voi puhua ihan normaalilla äänellä! Ihan hellittelyhetkinäkin! Anoppi harrastaa vauvalle vastaamista samoilla vauvan äännähdyksillä ja mua kyllä ei vois enää enempää ärsyttää tuo tapa!
Niin kiikutetaan vieraalle hoitoon...
-reipas polkkatukka
-vaahtoaminen itse tehdyistä vauvanruoista
-lapsen raahaaminen " muskariin" 3kk ikäisenä
-yli metrin levyinen perä
vaikka omat kohtelevat vastaavasti muita kaltoin.
Eilenkin yksi äiti selitti naama punaisena, että jos lapsi ei suostu johonkin kova kovaa vasten vain. Jos lapsi ei suostu se pakotetaan.
Meillä ollaan kyllä kohtalaisesti selvitty neuvottelulla, kesyllä uhkailulla (ei jälkkäriä, iltasatua tai laitat siniset vaatteet päälle, tyttö siis pitää pinkistä), keskustelemisella ja välillä toki myös huutamisella.
Puistossa on myös äiti, joka huutaa ihan hirveästi lapsilleen. Tunnen niin suurta myötähäpeää koko ihmistä kohtaan.
Naurattaa, kun katsoo sivusta miten lapsen " pitäisi" siivota huone jne. jos oma koti on vanhempien ansiosta räjähtäny! :D
Nii ja muutenkin tää oma esimerkki käytöksessä. Miksi opettaa ettei saa huutaa, jos itse huutaa. Jos kiroilee, niin miksi lapsi ei niin saisi tehdä? Tai jos lapsi lyö, niin miksi vanhempi saisi ruumiillisesti " näpäyttää" lasta.
Itse olen kova puhumaan, ja ihan tasan tarkkaan oon " lässyttäjä" lapselleni. Lähinnä häirittee miksi lapselle ei viitsitä selittää asioita! Se, että puhuu asiat on mielestäni juttelemista, opettamista. Jos lapsi ei tottele -se on auktoriteetin puuttumista tai lapsen uhmaikää.
Minulla on vanhemmat jokka on vaan " napakasti" kieltäny kaiken. Ei selityksiä. Vaan kieltoja ja rajotuksia, se tuntui ilkeältä. Omille lapsille haluan selittää miksi ei.
-lapselle huudetaan joka asiasta pää punaisena
Esim. tungetaan tutti suuhun aina kun inahtaa ja sitten ihmetellään miten siitä luopuminen voi ottaa niin koville. Tai tarjotaan janojuomaksi aina mehua ja tyrkytetään pikkuvauvallekin pullaa kahvipöydässä ja maristaan myöhemmin kun lapsi ei syö mitään muuta kuin makeaa.
Siis oma tyhmyys laitetaan lapsen syyksi.
Vierailija:
Lapselle, jopa vauvalle voi puhua ihan normaalilla äänellä! Ihan hellittelyhetkinäkin! Anoppi harrastaa vauvalle vastaamista samoilla vauvan äännähdyksillä ja mua kyllä ei vois enää enempää ärsyttää tuo tapa!
Siis vauvalle saa lässyttää, se tukee kielellistä kehittymistä. Mutta vain vauvalle, ei isommalle ;-)
Eli jos kielletään tai käsketään jotain, niin se pitää malttaa myös hoitaa loppuun. Jos äiti sanoo, että nyt lähdetään leikkipuistosta, silloin myös lähdetään, eikä puolen tunnin päästä. Jos äiti sanoo, että ei saa enää ottaa kahvipöydästä mitään, silloin sitä ei myöskään saa.
Itse sorrun myös joskus tuohon. Kiellän, ettei saa keksiä, sitten muistan, etten ole edellisen keksin kohdalla sanonut, että se on sitten viimeinen ja annankin yhden keksin ja sanon, että se on sitten viimeinen. Ja sitten ärsyynnyn itseeni ;-)
Toinen on se muodon vuoksi kieltäminen. Jotkut äidit kieltää ihan vain kieltämisen ilosta. Siis ihan vain vaistonvaraisesti suusta tulee sana " ei" , vaikka oikeasti lapsi voisikin jotain tehdä. Tähänkin kastiin olen itse kuulunut, en mielestäni enää täysin. Kovasti koulin itseäni, etten turhaan sanoisi ei, mutta kyllähän niitä turhia ei-sanoja tulee...
Sellaiset, jotka suhtautuvat lapseensa kuin maanvaivaan, antavat kielteistä palautetta koko ajan, lapsen kuullen päivittelevät kuinka mahdottomia ja rasittavia nämä ovat. Pienestäkin asiasta saavat älyttömät raivarit, puna nousee kaulalle ja ääni menee huudon ja kimityksen välimaille. Terveisiä vaan Miia...
Ja ihmiselle on luontaista lässyttää vauvoille. Itsekin ajattelin, että omalleni puhun normaalilla äänellä, mutta luin tosiaan, että vauvan emotionaaliselle ja kielelliselle kehitykselle on äärimmäisen tärkeää, että hänelle puhutaan " vauvakieltä" silloin, kun hän ei itse vielä puhu. Sitten kun alkaa tulla sanoja, voi puhua kuten muillekin.
Minua ärsyttää muissa äideissä kaikenlainen syyllistäminen, leimaaminen ja tuomitsevuus toisia perheitä kohtaan.
joiden EI on aina niin tiukka ja riittävä ja ehdoton, että sitä alkaa aikuinenkin vieressä epäillä, ettei mitään perusteita olekaan, vaan toinen kieltää pelkästä kieltämisen ilosta valtaansa näyttääkseen. Lapsille pitää opettaa miksi asioita ei tehdä ja jos se on unohtunut niin toki se täytyy muistuttaa mieleen uudestaan. Ja lisäksi äidinkin auktoriteentin tulee perustua asiantuntijuuteen (" minä tiedän mitä pitää ja voi tehdä ja mitä ei" ) eikä sellaista VOI olla, jos ei ole valmis myös miettimään, onko sittenkään itse oikeassa.
-Kun vanhempien mielestä lapsi on niin " hyvä" kaikissa asioissa, ettei eskariinkaan tarvitse mennä.
-Lässyttäminen.... kultaseni joka lausessa minkä lapselleen sanoo.
-Välinpitämättömyys lasta kohtaa esim. lapsi jätetään muiden valvonnan kohteeksi ulkona, vaikka itse äiti seisoisi vieressä.
Kun täytyy KEHITTYÄ parhaaksi ja mieluusti ihan joka saralla.
juntit vanhemmat jotka ei jaksa mitään lasten kanssa,lykkäävät ne aina videoiden ääreen ja mahdollisimman pian vaan painelemaan pihalle yksin isompien lasten kanssa. Yksikin kolmevuotias tossa tiellä aina vaan pyöräilee,onko sen ikäisen leikkipaikka...raahaavat niitä kohtuuttomasti joka päivä kylään niin että päikkärit nukutaan aina autossa ja huutavat vaan puhelimessa. eivät siis kohtaa lapsiaan yhtään, juttele tms.
Vierailija:
Sellaiset, jotka suhtautuvat lapseensa kuin maanvaivaan, antavat kielteistä palautetta koko ajan, lapsen kuullen päivittelevät kuinka mahdottomia ja rasittavia nämä ovat. Pienestäkin asiasta saavat älyttömät raivarit, puna nousee kaulalle ja ääni menee huudon ja kimityksen välimaille. Terveisiä vaan Miia...
Just samanlainen äiti löytyy tuttavapiiristä, ja sääliks käy usein lapset.
(vaikka kaverin töniminen ja kädestä lelujen vieminen) mutta sitten ei voida ollenkaan vahtia toimiiko lapsi ohjeiden mukaan. Ja kyseessä siis kaverin 2-v poika joka ei pärjää 5 minuuttia ilman aikuisen valvontaa (kiusaa muita todella herkästi) ja äiti ei yllättäen jaksa sitä omaa kullannuppuaan vahtia / keksiä muuta tekemistä lapselle kun lapsi repii tavaroita muiden kädestä ja kiusaa....
Kaverini on ala-asteen opettaja ja ainakin julkisesti jaksaa perustella ja selittää loputtomasti miksi jotakin ei saa tehdä. Alan kiehua jo kun se säätäminen ja papatus alkaa. Pahinta on, jos sanon omalle yksiselitteisesti ei, niin alkaa selitys vierestä... Itsekin olen ammattikasvattaja ja muistan, kun harjoitteluissa näin ihmisiä, joiden tyyli teki itseeni vaikutuksen. Kaikki sanoivat, että asia, mitä ei tarvitse selittää ei tarvitse selittää vaan ei riittää. (asia on esim. selitetty jo moneen kertaan ja lapsi tietää, että on kiellettyä)