Onko kenelläkään muulla murrosikää vajaa 30:nä?
Olen kai jotenkin lopullisesti irtautumassa vanhemmistani. Tämä on todella kipeä ja vaikea prosessi. Edes ns. oikeana murrosikänä ei ollut tällaista. Olen tosi pettynyt vanhemmissani, kaikkeen. He ovat vanhanaikaisia, kalkkiksia, eivät ymmärrä minua, inhoan heitä, toivon että he olisivat kuolleet ja toivon että minulla olisi toiset vanhemmat.
Olen tähän asti luullut että vanhempani ovat ns. hyvät vanhemmat. Nyt havahduin huomaamaan että he ovat oikeasti itsekkäitä eivätkä tue ja kannusta minua. Itseasiassa, eivät ole koskaan. Vasta nyt olen tajunnut että minulla olisi voinut olla niin toisenlainen lapsuus ja itsetunto, jos minulla olisi ollut vähän reippammat ja positiivisemmat vanhemmat.
Epävarmuutta milloin mistäkin, turhautumisia ja pettymyksiä vanhempiin, kouluun, opiskeluun, työhön, parisuhteeseen, lapsiin, vanhustenhoitoon jne. Normaalia, koeta jaksaa!