Olen niin onnellinen, ettei mun tarvitse enää koskaan olla raskaana ja käydä vauva-aikaa lävitse. Muita?

Meille vauvoja, aivan ihania ne ovat ja sekä muiden että omiani rakas tan todella paljon. Tässä on kaksi ja ne riittää meille. Molemmat synnytykset vaikeat, vauva-ajat vaikeat allergioineen ja yövalvomisineen ja toisen jälkeen mulla masennustakin jonkin verran. Lapset ovat ihania, mutta tähän en jaksa enää lähteä ;)

Kahden jälkeen oli vauvakuume vielä ihan mieletön, kolmannen synnyttyä helpotti hetkeksi. Pariksi päiväksi.. Sitten taas alkoi haaveilu. Onneksi olen kuitenkin nyt ollut sen verran väsynyt (lapset n.7, 4,5 ja 2) että nyt tuntuu että riittää!! Näin on hyvä.. Paljon on mutkia matkassa ollut jne, enempää en enää taitaisi jaksaa. Tai en sitten ainakaan enää olisi kovinkaan hauska vaimo&äiti! En tajua miten selviää ihmiset jotka menettää lapsen.. Se pelko on yksi (isoin?) syy miksen halua enempää lapsia. Ei enää ketään lisää jonka takia saan pelätä niin paljon saanko pitää luonani vai menetänkö....

EI KOSKAAN ENÄÄ

Kyllä mä mielelläni menen ystävien vauvoja katsoo ja ihastelee mut omat on tässä.



T: kahden pojan äiti

Katselen lähinnä säälien viimeisillään raskaana olevia. Etenkin ensimmäistään odottavia. En haluaisi olla siinä tilassa enää, enkä tule olemaankaan.



t. se joka odottaa että nuorin olisi jo 3 vuotias.

vaikka ihan jossain tosi syvällä joku sanoo, että josko kerran vielä... kuitenkin kun muistelen kaikkea sitä hankalaa ja hillitöntä väsymystä, niin tunne menee hyvin nopeasti ohi...

kolme lasta (poikia) jo on, odotan milloin taas uskaltaisi hankkiutua raskaaksi, kuopus vasta 1 v. ...



raskaus-ajat on ollut aika ongelmattomia, synnytykset kylläkin enempi vähempi hankalia (ponnistuksessa aina ongelmaa, kaksi tullut imukupilla).



Nyt tuntuu että haluaisin 6 lasta! Vaikka en mikään " suurperhe" tyyppi koe olevanikaan varsinaisesti...



Pelkään miltä tuntuu sitte kun OIKEASTI se viimeinen tehty... varmaan haikealta!

ja joskus mietin, kadunko vanhempana, jos en yrittänytkään sitä kolmatta.

vaikka hirveäähän se oli. Eniten väsyin vauva-aikaan. Esikoisen aikaan olin tietämättäni masentunut (ja kontakti vauvaan kärsi, näen sen tänä päivänäkin) ja vauva oli erittäin allerginen :( Yöt menivät noin parin tunnin unilla heräten puolen tunnin-tunnin välein. Kuopus oli myös vaativa vauva. Nyt kuopus 3v. ja elämä on jo seesteisempää uhmasta huolimatta :) En kyllä enää jaksaisi vauvaa! Ihanaa kun päästään reissaamaan kesälläkin paljon helpommin. Onnea vaan kaikille vauvoja saaville, mutta mä sanon jo EI KIITOS :)

vaikeat raskaudet, vaikea synnytys kuopuksen kanssa ja paljon valvomista.



t 1- ja 4- vuotiaiden äiti

Synnytykset tosin olivat helpommasta päästä. Niin hullu olen että haluan vielä joskus samaan ryhtyä vaikka yli neljään vuoteen en nukkunut yhtään läheskään kokonaista yötä muuta kuin silloin kun lapset olivat mummilasssa. Tosin jos tässä vähänkään rikastun niin toivon saavani adoptiolapsen.

Musta tuntuu vaan niin haikealta, että tässäkö tämä nyt oli? Iän puolesta kun voisin vielä lisääntyä.

Molemmat raskauteni olen nauttinut (pääosin) täysin siemauksin kasvavasta mahasta ja siellä potkivasta olennosta. Masennusta ollut molempien vauva-aikoina, ne ajat on olleet yhtä helvettiä unettomine öineen ja terapioineen. Ja silti vaan olisi ihanaa olla raskaana ja päästä synnyttämään. Ja ne vauvatkin on ihania vaikkakin työläitä =)

Oikein odotan sitä päivää, kun minäkin ajattelen, että meidän lapset on nyt tässä. Teleekohan sellainen?