Tosiasia on että 70- ja 80- luvuilla työnteko oli leppoisaa puuhastelua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työ on rajallinen resurssi jos joku tekee sitä paljon ja nopeasti sitä jää vähemmän muille.

Kun puhutaan yksilön tuottavuudesta niin tuota se selkosuomeksi tarkoittaa.

Nyt on sitten kone kilpailemassa ihmisen kanssa tuottavuudesta, se on nimeltään AI.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun isä oli lääkäri ja teki normityön ja yö- ja viikonloppupäivystyksen päälle yksityisellä töitä. Piti maksaa perhe ja ne verot. Verotus kun räjähti 80-luvulla.

Burn-out tulikin sitten 90-luvulla.

Tyhmä lääkäri oli. Varmasti itse myöntää olevansa tyhmä, kun vetää äärirajoille ja oli lääkärikin. 

Mun mummo vetäytyi heti pienelle eläkkeelle kun pääsi 58-vuotiaana. Hänellä oli tapana aina sanoa että tyhmästä päästä kärsii koko vartalo. 

Heidän ikäluokka oli nähnyt raadannan vaarat ja mitä ihmiselle käy kun tekee liikaa töitä ja syö liian vähän. Se oli ihan vakavasti otettava vaaratila.

Niin sun isä ei osanut tämmöistä perusasiaa nähdä ja vaaransi samalla sinun ja muiden elämän. Todella typerää, mutta kuten mummoni sanoi. 

Mitähän erityistyötä se mummo on tehnyt, kun tuon ikäisenä eläkkeelle päässyt vai oliko joku itse maksettu eläke.

Sodan aikainen porukka meni eläkkeelle tosi aikaisin. Jo viisikymppisinä. Viimeistään kuusikymppisenä. Nythän odotetaan että porukka tekee töitä seitsemänkymppiseksi asti... Hulvatonta.

2017 syntynyt appeni jäi eläkkeelle 65-vuotiaana. Sai 7000 markkaa kuussa tilille eläkettä, kuolemansa jälkeen näin papereistaan.

1917 syntynyt appi. Eli siis viis vuotta sodassa.

Yksityisellä työskenteli vain harva? Onpa joku pihalla. Suuria työllistäjiä joilla oli tuotantolaitoksia tai konttoreita pienilläkin paikkakunnilla oli pilvin pimein. Myös pienyrittäjiä oli paljon. Pienessäkin kirkonkylässä oli monta ruokakauppaa, baari, autokorjaamo, leipomo, vaatekauppa ym. yksityisiä kaikki. Joissakin oli työntekijöitä ja jotkut olivat yksinyrittäjiä.  

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jumalauta! 😂 Tule tuo kertomaan minun isälleni, joka työskenteli raksoilla ilman pakkasrajaa😂 

Nykyajan pennut ovat tottuneet saamaan kaiken heti ja helvetin helposti.

Jonkun sukupolvi pitää olla marttyyri.

Mä oon kuullu kanssa oman isän sankaritarinoita. Ne nykyään 70-85v äijät liioitteli juttuja. Muistan kunka vielä 20 vuotta sitten kuntelin samoja tarinoita ja lässytyksiä kuinka tehtiin kovaa jne. Niin olin tekemässä myös ja sankaritarinoiden sokeroimana nuorena miehenä huomasin että tarinat ei pitäneetkään paikkansa. Ne ei pitäneet käytännössä paikaansa ja ei noin muuenkaan. Joku päivä tai muutama tunti on tehty tosi nohevasti pakkasessa töitä kovaa ja joskus kokeiltu urakalla tehdä. 

Olihan se pettymys, mutta niiden tarinoiden takia me nyt kohta viisikymppisenä ollaan oikeasti sellaisia miehiä kuin ne sotien jälkeiset tyypit oli.  Paitsi osataan kungfupotkut ja vaparit, nostellaan rautaa salilla ja tehdään neljän miehen työt työmaalla, eikä ryypätä enää. Koska viina nyt heikentää kuntoa ja järkeä. Ehkä raittiuden takia ollaan parempia ihmisinä kuin esi-isät olivat.

Toisaalta ei minua huvita enää näin vanhana rikkoa paikkojani puoli-ilmaiseksi. Kohta viiskyt mittarissa ja tärkeää on pysyä terveenä. 

Kyllä ne tulokset työmaalla on mahdollista suorittaa, mutat tämä menee kuin olympialaisissa ja mm-kisoissa. Me nuoret kuunneltiin pötytarinoita ja sankaritarinoita työnteosta ja rikottiin moninkertaisesti ennätyksiä kaikilla mittareilla: Kestävyydessä, niukkuudessa, nopeudessa, tekniikassa, edullisuudessa, laadussa ei, koska nykyään halutaan nopeaa ja mutta siihen nähden kelvollista. Laatukin onnistuisi jos saisi rauhassa tehdä. Ei meidän jälkeen kukaan tule tekemään mopeammin ja tehokkaammin töitä kuin ehkä tekoäly ja robotit tekee.

Ne hetket kun näet sun isäs (sun sankaris, supermänin) kiukuttelemassa keskellä rakennustyömaata ja ihan selvästi verensokerit liian alhaalla, niin ne tarinat murenee. Jätkä vaan huutaa ja tupakoi, vaikkei se tupakoinut kotona äidin nähden. Asiat ei luista ja itku tulee, kun on työkalut hukassa ja aina se jonkun muun vika. Jäljelle jää vain sinä, joka osti ne tarinat ja teki ne toteen. Vielä kuuskyppisenä vastaat neljä kertaa isäukkoas ja sen veljiä ja sen firman kovimpia työläisiä kuten Markkasta, Rissasta ja Laamasta ja mitä niitä oli. Kovia ne oli lähinnä ryyppäämään ja pskomaan housuihinsa. 

 

Me ollaan nyt niitä sankareita jollaisia ne meidän isät halusi olla. Me käydään lenkillä ja salilla töiden jälkeen. TEhdään kaikkea superisti enemmän kuin ne teki, mutta jotain rajaa huonoihin palkkoihin ja huonoihin työsopimuksiin. Kohta mennään pahaksi kuin maito ja kukaan ei hyötynyt meistä. 

Kuka kertoisi tarinoita nuoremmille miehille. Näille kauraranteille ja velliperseille, jotka inisee asepalveluksesta ja kun tytöt ei anna? Ne hän muistuttaa oikeastaan ihan meidän isejä loppupelissä. 

Muistatteko vielä ne 1980- ja 90-lukujen lauantai-illat, kun perheenpää asteli saunasta pelkässä pyyhkeessä, istahti keittiön pöydän ääreen ja alkoi luennoida ”kovasta työstä”? Sieltä ne tulivat, tarinat siitä, miten tukkia oli uitettu, kuokkaa heilutettu ja rintamalla juostu vähintäänkin sudet kintereillä.

Me, sen ajan pikkupojat, katsoimme ylöspäin tätä myyttistä työn sankaria. Tai oikeastaan katsoimme hänen ”viidakonläskimahaansa” ja miestissejään, jotka lepäsivät pönkän ja laihaläskin vartalon päällä. Nämä niin sanotut konkarit ja ”tukinuittajat” olivat todellisuudessa uitelleet tukkia lähinnä venäläisten naisten haarojen välissä, mutta puheet olivat olympialaiset. Se vartalo, niillä työmiehillä ei todellisuudessa ollut nähnyt kuin säännöllisiä lakkoja mukavina aurinkoisina päivinä.

Siinä sohvalla istuessaan isät päättivät, että heidän pojistaan tulee niitä yliluonnollisia ihmeitä, joita he itse kuvittelivat olevansa.

Ja mehän teimme työtä käskettyä. Meidät paiskattiin urheiluseuroihin, painimatolle ja kesäleireille tekemään se kova pohjatyö, johon isien kunto ei olisi ikinä riittänyt. Meistä leivottiin tahtomattamme Tarzaneita, James Bondeja, Morgan Kaneja ja Jerry Cottoneita. Ja jotta homma ei menisi liian helpoksi, meissä asuu myös ripaus Uuno Turhapuroa, koska jostain se loppumaton selviytymisvaisto oli tähän ylisuorittamiseen kaivettava.

Katsokaa nykyistä neliviisikymppistä miestä. Me olemme kuin palomieskalenterista revittyjä, puhumme sujuvasti neljää kieltä ja painamme minimimiehityksellä pidempää työpäivää kuin yksikään veteraani konsanaan. Me ylitimme kaikki vaatimukset ja nousimme yliluonnolliselle tasolle, koska isämme vaativat meiltä sitä, mihin heistä itsestään ei koskaan ollut. He olivat isien pötypuheiden sokeroimia pullamössöjä, jotka siirsivät omat saavuttamattomat fantasiansa meidän selkänahkaamme.

Mutta nyt riittää. Tältä Tarzanilta loppui liana, ja Bond jättää tilaamatta sen pirtelönsä.

Tämä on virallinen vastalause. Me olemme kantaneet menneisyyden haamujen rimoja selässämme jo aivan liian kauan. Me teimme työt ja meillä on se kovan työn nähnyt fysiikka, josta isät vain puhuivat saunan lauteilla bisse kourassa.

Nyt me haluamme oman elämämme takaisin. Me haluamme ne rahat, me haluamme sen perinnön, ja me haluamme vapauden olla tasan mitä haluamme – vaikka naisia, jos siltä tuntuu!

Sen lisäksi että meidän on pitänyt päntätä kouluissa itsemme tuottaviksi kovalla työllä, niin siitä orjuudesta jopa syyllistetään. 

Katso me maksoimme teidän koulutukset"

--Joo, mut se oli pakollista kuten armeijakin. Oliko meillä vaihtoehtoja?

Nykyään porukka ei edes opi lukemaan tai ei lue kirjoja, ne tajus juonen ja heille pitää alkaa maksamaan silkkaa rahaa opiskelusta, koska opiskelu on työtä. Ne ei tee sitä syyllisyydestä kun viidakonläskimahat on maksaneet "ilimaisen koolutuksen"!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun isä oli lääkäri ja teki normityön ja yö- ja viikonloppupäivystyksen päälle yksityisellä töitä. Piti maksaa perhe ja ne verot. Verotus kun räjähti 80-luvulla.

Burn-out tulikin sitten 90-luvulla.

Tyhmä lääkäri oli. Varmasti itse myöntää olevansa tyhmä, kun vetää äärirajoille ja oli lääkärikin. 

Mun mummo vetäytyi heti pienelle eläkkeelle kun pääsi 58-vuotiaana. Hänellä oli tapana aina sanoa että tyhmästä päästä kärsii koko vartalo. 

Heidän ikäluokka oli nähnyt raadannan vaarat ja mitä ihmiselle käy kun tekee liikaa töitä ja syö liian vähän. Se oli ihan vakavasti otettava vaaratila.

Niin sun isä ei osanut tämmöistä perusasiaa nähdä ja vaaransi samalla sinun ja muiden elämän. Todella typerää, mutta kuten mummoni sanoi. 

Mitähän erityistyötä se mummo on tehnyt, kun tuon ikäisenä eläkkeelle päässyt vai oliko joku itse maksettu eläke.

Esim.. sairaanhoitajat pääsivät eläkkeelle 58-vuotiaana ja erityisopettajat jo 55-vuotiaana vielä 1990- luvulla. Sotaveteraaneille oli myös jossain vaiheessa alennettu eläkeikä, mutta muistaakseni se tuli siinä vaiheessa, kun suurin osa veteraaneista oli jo eläkkeellä.

Vierailija kirjoitti:

70-80-luvulla ei niin tilastointu ihmisten tekemisiä, ja jos osasi näyttää kiireiseltä ja tulla aikaisin töihin niin saattoi antaa itsestään hyvän vaikutelman. Tähän kuului se että käveli aina käytävillä kansio kädessä ja sen näköisenä että kohta alkaa palaveri.

 

Nyt on sillee tiukkaa että erilaisia kappale- ja sekuntimääriä syynätään tosi tarkkaan.  jonkin verran voi feikata mutta ei merkittävästi.  

Tietokoneen työohjelmat rekisteröivät, mitä ja kuinka paljon jokainen eri työntekijä on toimistossa tehnyt. Tilastot saadaan suoraan koneelle.