Voiko burn outeista palautua koskaan täysin?
Vaimollani siis burn out historia. 3x pahempi töiden takia.
Viimeisimmästä jo 2 vuotta aikaa. Vaimoni oli jonkun aikaa työelämästä pois ja kaikki meni tosi hyvin.. Oli naurava oma itsensä. Seksiä oli paljon ja se oli hyvää.
Nyt muutaman kk ollut taas töissä ja tällä kertaa työ on lähestulkoon stressitöntä.
Mutta näen jo nyt valtavasti muutoksia. Vaimo on selkeästi stressaantunut ja tämä vaikuttaa häneen tosi negatiivisesti. Mm seksiä ei ole enää koskaan muuten kuin vkl.
Onko muilla kokemuksia tästä. Kuinka kauan tämä kestää vai palautuuko hän edes ikinä?
Kommentit (144)
Ehkä sinussa on se syy, et snna hänelle omaa sikaa tarpeeksi, että saa levätä, taidat olla aikamoinen iilimato iholla koko ajan, vähemmästäki väsyy
Kerron jos sellainen ihme tapahtuu
En tiedä voiko, minulla on mennyt jo 9,5 vuotta.
Burnoutista 28v, toipumiseen meni vuosi ja senkin jälkeen vielä muutama ennenkuin huonoimmat muistot hälvenivät ja epäonnistumisen tunne helpotti varsinkin kun olin syytön siihen.
Tuo 1. vuosi oli kamala, sain paniikkioireita kun vain näinkin ko yhtiön logon jossain. Tärisin holtittomasti ja ahdisti. No, mitään lääkitystä tai hoitoa ei tietty tuohon aikaan ollut saatavilla joten itse piti "kuntoutua".
Perhe ja taloraksa vei onneksi ajatukset muualle
Turha täällä on roimia miehen motiiveja. Oma mieheni on sanonut suoraan, että hänelle seksi on parisuhteessa tärkeä asia, joka vaikuttaa hänen itsetuntoonsa ja muutenkin kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin. En olisi koskaan ymmärtänyt tuota, koska en ajattele seksistä samoin. Minusta ei ole mitenkään ihmeellistä, että seksin väheneminen heikentää myös parisuhdetta, vaikkei se seksi minulle itselleni niin tärkeää olisi. Se on toiselle erittäin tärkeää, ja sitä tietoa pitää kunnioittaa, jos kunnioittaa puolisoa.
En siis sano, että uupuneen vaimon nyt vaan pitää antaa aina kun mies haluaa. Mutta hänen pitää yrittää löytää ratkaisuja terveysongelmaansa. Ja miehellä on lupa pohtia, onko hänen parisuhteensa nyt pysyvästi muuttunut, hänen kannaltaan huonompaan suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa tämä seksittömyyskin. Tänään ajattelin et panostetaan. Siivosin, laitoin ruuat valmiiksi. Käytiin saunassa. Hieroin jollain rauhoittavalla öljyllä koko kropan vaan kuullakseni 20.00 mua nukuttaa. Hirveetä tässä on sekin kun haluaa tuota naista paljon. Seksiä pelkästään vkl.
Vaimoasi ehkä ahdistaa töiden lisäksi tuo sinun seksiriippuvuutesi.
Voi että minuakin ahdisti, kun mies ei muuta tehnytkään, kun vahtasi seksiä. Nukkumaankin piti mennä aikaisin ja toivoa, ettei mies tulisi perässä vonkaamaan seksiä.
Saunomisestakin tuli painajaista (joka ennen oli ollut lähes parasta)kun tiesi, että mies on kimpussa heti, kun saunasta tulee pois.
Ja pahinta oli se, kun huomasi, että mies yritti mielistellä tai tehdä jonkin asian ja vain sen TAKIA , että saisi sitten PALKINNOKSI sek
Lähdet nyt melkoisesti olettamaan. Mä teen muutenkin enemmän kotitöitä kuten täällä olen sanonut. Enkä mä nyt ole kokoajan seksiä ehdottelemassa. Koska tiedän että se ei toimi..
Oli hyvä tilanne eilen tehdä isompi siivous, laittaa ruokaa, hakea kukkia ja hieroa. Mä pääsin työstä vapaalle aiemmin. Loin siis tilanteen jossa normaalisti vaimo olisi ollut tyyliin kyyneleet silmässä kuin ihana olen. Tehnyt aloitteen itse. Nyt möllötti semi masentuneen oloisena koko illan. Kunnes lähti nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Turha täällä on roimia miehen motiiveja. Oma mieheni on sanonut suoraan, että hänelle seksi on parisuhteessa tärkeä asia, joka vaikuttaa hänen itsetuntoonsa ja muutenkin kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin. En olisi koskaan ymmärtänyt tuota, koska en ajattele seksistä samoin. Minusta ei ole mitenkään ihmeellistä, että seksin väheneminen heikentää myös parisuhdetta, vaikkei se seksi minulle itselleni niin tärkeää olisi. Se on toiselle erittäin tärkeää, ja sitä tietoa pitää kunnioittaa, jos kunnioittaa puolisoa.
En siis sano, että uupuneen vaimon nyt vaan pitää antaa aina kun mies haluaa. Mutta hänen pitää yrittää löytää ratkaisuja terveysongelmaansa. Ja miehellä on lupa pohtia, onko hänen parisuhteensa nyt pysyvästi muuttunut, hänen kannaltaan huonompaan suuntaan.
Kiitos!
Älyttömän raato rehellisesti sanottuna. Jotain ratkaisuja on löydettävä. Monta vuotta menty vaimon itse aiheutettujen burniksien ollessa pääosassa meidän elämää.. . Ollut tässä suhteessa monta vuotta palvelija ja vaimon kannattelija. Oletin että pitkä loma ja työpaikan vaihto auttaisi. Mutta ei ilmeisesti.
Ajatelkaa itse. Mikä olisi suositus jos nainen kirjoittaisi tänne. Että joutuu tekemään lähes kaikki kotityöt. Jatkuvasti yrittää piristää miestä ettei hän olisi apaattinen ja kyyninen. Ennen niin loistavaa seksikkään ei ole. Kun mies makaa töiden jälkeen sohvalla ja menee 20.00 sänkyyn. En usko että kovinkaan moni hyökkäisi tuon naisen persoonaan ..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa tämä seksittömyyskin. Tänään ajattelin et panostetaan. Siivosin, laitoin ruuat valmiiksi. Käytiin saunassa. Hieroin jollain rauhoittavalla öljyllä koko kropan vaan kuullakseni 20.00 mua nukuttaa. Hirveetä tässä on sekin kun haluaa tuota naista paljon. Seksiä pelkästään vkl.
Vaimoasi ehkä ahdistaa töiden lisäksi tuo sinun seksiriippuvuutesi.
Voi että minuakin ahdisti, kun mies ei muuta tehnytkään, kun vahtasi seksiä. Nukkumaankin piti mennä aikaisin ja toivoa, ettei mies tulisi perässä vonkaamaan seksiä.
Saunomisestakin tuli painajaista (joka ennen oli ollut lähes parasta)kun tiesi, että mies on kimpussa heti, kun saunasta tulee pois.
Ja pahinta oli se, kun huomasi, että mies yritti mielistellä tai tehdä jonkin asian ja vain sen TAKIA , että saisi sitten PALKINNOKSI sek
Sen verran kyllä sanon että jos ja kun sä saat naisen tohon laverille. 1.5h käyt hierontaöljy kanssa läpi sitä kroppa. Välillä ohimennen pakaroita, häpyä ja rintoja hipaisten. Dopamiinit on niin tapissa et molemmat naiset mun historiasta on rukoilleet onnellista loppua.
Tuo kilpirauhas vinkki oli hyvä. Täytyy pyytää vaimoa varaamaan laboratorio sen tutkimiseen. Kiitos
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sinussa on se syy, et snna hänelle omaa sikaa tarpeeksi, että saa levätä, taidat olla aikamoinen iilimato iholla koko ajan, vähemmästäki väsyy
Hänellä on omaa aikaa. Ainut että hän ei käytä sitä mihinkään. Möllöttää sohvalla ja tuijottaa tyhjyyteen.
Mitä tulee muuhun. Niin meidän suhteen aikana on ehkä 4 iltaa ettei vaimo ole nukahtanut rinnalle. Hipsutuksiin. Tämä tapa alkoi suhteen alussa ja on jatkunut siitä asti. Itse en kuitenkaan saa unta 20.30 niin lähden sitten katselemaan telkkaria tai dataamaaan
Vierailija kirjoitti:
Sanon tämän poliittisesti korrektisti. On tutkittua, että tietyt ihmisen ominaisuudet kuten tunnollisuus lisäävät alttiutta burnoutille. Eräällä kollegallani oli toistuvia burnouteja työssä, josta kukaan muu 30 hengen tiimissä ei niitä saanut. Työssä ei ollut juurikaan ns. hengentärkeää vastuuta, kiirettä ja aikapainetta kylläkin. Tämä kollega on ollut burnoutissa myös kahdessa seuraavassakin työpaikassaan. Sanoisin, että hänen kohdallaan burnout ja liika stressi on henkilökohtainen taipumus.
En tällä tarkoita, etteikö burnoutista voisi toipua. Mutta jos henkilö on taipuvainen stressiin, burnout toistuu helpommin. Nyt vaimon nukkumismäärät vaikuttavat siltä, että hermosto on alivireä. Eli stressin vastakohta, mikä myös aiheuttaa terveysongelmia. Hän ei saa hermostoaan enää normaaliin vireyteen, syystä tai toisesta.
Jep. Vaimo on todella tunnollinen. Kova suorittamaan. Epävarma itsestään joka näkyy siinä että pitää tehdä 3 x enemmän kuin muut. Mikä on sitten näkynyt esimerkiksi niin että vaimo etenee raketin lailla urallaan.
Stressiä ei pitäisi olla just nyt, työ on tosiaan helppo.
Stressaava, burnoutissa oleva ihminen nukkuu vähän ja uni voi olla pätkittäistä = sympaattinen hermosto on ylikierroksilla ja estää parasympaattisen hermoston toimintaa.
Boreoutissa oleva ihminen nukkuu paljon, on apaattinen, kokee masennusta, aivosumua ja ajattelun vaikeutta = parasympaattinen hermosto on ylikierroksilla ja estää sympaattista hermostoa toimimasta. Vaimosi työ on todennäköisesti liiankin helppoa, ja se on johtanut tähän.
Nyt vaimosi tarvitsee
1) liikuntaa, jotta sympaattinen hermosto aktivoituu
2) tehtäviä, vaikka niitä kotitöitä, joita loppuun asti suorittamalla aivot saavat dopamiinia
Älä siis sääli häntä vaan päin vastoin aseta hänelle tehtäviä ja vie ulos lenkille. Ongelma on nyt päinvastainen kuin luulet. On varmaan melko normaalia, että burnoutin jälkeen hermosto on sekaisin, mutta lepo ei tässä tilanteessa auta.
Itselläni on enemmänkin masennus/ahdistustaustaa kuin suoraa burnouttia mutta niin tai näin, omalla kokemuksellani sanoisin että ei parane. Olo voi tasoittua ja itsensä kanssa oppii elämään. Se vaatii kuitenkin pidempää työtä, jopa monia vuosia tietentahtosta työskentelyä oman päänsä kanssa. Ymmärrän apta tuossa seksijutussakin vaikka se kuinka julmalta kuulostaisi. Seksi on monille tärkeä asia suhteessa. Voisit ehkä lähestyä asiaa siltä kannalta että teet vaimosi olon mukavaksi ja rennoksi. Älä laita häntä suorittamaan. Jos ei innostu, kokeile toisena päivänä. Vaatii myös työtä sinulta olla kärsivällinen. Ketään ei voi loputtomiin auttaa ja omaa kärsivällisyyttä venyttää.
Punnitse sitä oletko valmis olemaan hänen tukenaan. Tie voi olla pitkä ja kivikkoinen, mutta jos rakastat häntä ja näet syyt miksi olet hänen kanssaan, älä luovuta :)

Voi olla että olet oikeassa. Kun hän oli nyt vapaalla pidempään. Hän palautui normaaliin. Treenasi ja puuhasteli kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on enemmänkin masennus/ahdistustaustaa kuin suoraa burnouttia mutta niin tai näin, omalla kokemuksellani sanoisin että ei parane. Olo voi tasoittua ja itsensä kanssa oppii elämään. Se vaatii kuitenkin pidempää työtä, jopa monia vuosia tietentahtosta työskentelyä oman päänsä kanssa. Ymmärrän apta tuossa seksijutussakin vaikka se kuinka julmalta kuulostaisi. Seksi on monille tärkeä asia suhteessa. Voisit ehkä lähestyä asiaa siltä kannalta että teet vaimosi olon mukavaksi ja rennoksi. Älä laita häntä suorittamaan. Jos ei innostu, kokeile toisena päivänä. Vaatii myös työtä sinulta olla kärsivällinen. Ketään ei voi loputtomiin auttaa ja omaa kärsivällisyyttä venyttää.
Punnitse sitä oletko valmis olemaan hänen tukenaan. Tie voi olla pitkä ja kivikkoinen, mutta jos rakastat häntä ja näet syyt miksi olet hänen kanssaan, älä luovuta :)
No seksi liimaa ihmiset yhteen. Poistaa epävarmuutta. Antaa jotain mitä odottaa. Tulee itse varmempi. Haluttu olo.. Fiilis että toinen haluaa sun nauttivan ym.
Ja niinkuin sanoin aiemmin. Kun burn out ovat olleet päällä. Seksi on ollut oikeastaan ainoa tapa nollata vaimo.. jonka hän on itsekkin havainnut.
Juu. Tuntuu vaan super turhauttavalta ja ahdistavalta. Kun tuntuu että tämä ajautuu taas siihen palvelija/ kannattelija asetelmaan. Missä mun elämä on sitä että mä 24/7 yritän helpottaa puolison elämää. Siihen mä en enää kykene vaikka rakastaisin kuinka paljon.
Burn outista 7v. ja olen toipunut 95% entiselleen.
Toipuminen vaatii radikaaleja ajatus- ja toimintamallien muutosta. Terapia ja elämänkokemus ovat auttaneet, mutta eivät kaikki kykene muutokseen.
Oireilee nykyisin siinä, kun väsyneenä en jaksa auttaa ketään, vaikka olisi miten pieni pyyntö. On kuin pitäisi taas taipua jonkun vaatimuksiin. Toisen odotusten täyttäminen on vaatimus. En kestä sitä, että omat vähäiset resurssit valjastetaan taas muiden käyttöön samalla kun yritän sinnitellä.
Pieni pyyntö on esim. turisti kysyy tietä. Aivot ei yksinkertaisesti jaksa prosessoida ongelmaa. Tämä tapahtui viimeksi sen jälkeen, kun jouduin tekemään töissä kahden ihmisen hommat kuukausikaupalla.
Ymmärrän ap hyvin ongelmaasi! Kyllä seksi on tärkeä osa suhdetta. Miten te sitten yleensä aloitatte seksuaalisen aktin? Voisiko vaimo innostua vaikka jos menisitte johonkin kodin ulkopuolelle lemmiskelemään? Tai uudesta seksilelusta?

Käytiin 3vrk reissussa. Mukavaa oli seksiä ei tosin ollut kuin kerran. Oli hyvät raflat, hotellit jne.
Yleensä aloitetaan. Tää vaihtelee hirveästi. 50/50 varmaan aloitteiden teko. Nainen useammin alkaa vaan tehdä jotain tyyliin käy kiinni meisseliin. Mä aloitan useammin hienovaraisemmin. Sohvalla sängyllä halailua, pussailua josta sitten edetään mikäli nainen haluaa. Normaalisti 99/100. Nyt arkisin 1/100.
Ollaan muutenkin seksuaalisesti tosi aktiivinen pariskunta" poislukien" nää ajanjaksot. Puhuttukin tästä paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajan kanssa, mutta riippuu kuinka paha burn out. Hienoa että välität, mutta kuulostaa että välität enimmäkseen seksin määrän/vähyyden takia, etkä vaimon itsensä takia. Ehkä et tarkoittanut sitä niin, mutta kun mainitsen asian kahdesti niin..
No seksi on tosi tärkeä asia itselleni ja vaimolle myös kun normaali tilanne. Seksi myös lähentää meitä ja poistaa epävarmuutta.
Koska sen jälkeen yleensä hänkin on oma itsensä.
;D Oot kyllä niin epäitsekäs. Seksiäkin vain sen takia, kun vaimo voi sen jälkeen paremmin. Toki vaimo ei tuota itse ymmärrä ja yrittää karttaa seksiä.
Ei voi mitään jos sä et ymmärrä.. Yritän vääntää rautalankaa. Tilanne kun tulen kotiin vaimo istuu ja tuijottaa ikkunasta, halataan haluas on kui märkä rätti . Semi masentuneen oloisena. Jutellaan, tuntuu että vaimo ei jaksaisi jutellakkaan.
No tilanne ajautuu seksiin jotenkin. Sen jälkeen vaimo kikattelee, naureskelee ja on pirteä. Muutamia tunteja.