Kuinka tulette toimeen lehtitilaustenne kanssa?
Totean vain, että vaikeaa on!
Tilaukset menevät puolisalaa perille,
kun käy sivustoillaan kohta huomaa tilanneensa jotain.
Kysytkö mistä sen huomaa...siitä kun lasku tulee maksettavaksi.
Vaikka ei tietoisesti ole tilannut...vaan yrittänyt laitta jotain tilausta poikki!
Eipä onnistu lehtitalojen kanssa asioiminen!
Kommentit (23)
Helposti. Ei tule yhtään lehteä. Olenkin normaalilla älyllä varustettu.
Ei tule mitään paperia postiluukusta.
Minulla on onnistunut aivan hyvin, ei ole tullut tilauksia joita en ole tilannut ja tilaukset olen saanut lopetettua heti kun olen halunnut. Lehtiä Sanomalta ja Otavamedialta.
Enpä ole koskaan vahingossa onnistunut tilaamaan mitään lehteä, mutta tuo on kyllä totta että lehtitilauksen lopettaminen on tehty varsin vaikeaksi.
Itse en millään meinannut saada katkaistua paikallislehden tilausta. Ei onnistut netin kautta ja muita yhteystietoja oli vaikea löytää. Kun viimein sain katkaistua tilauksen ja kerroin syyksi muuton pois paikkakunnalta niin jo seuraavalla viikolla joku soitti perään ja kysyi että miksi ei paikalliset uutiset kiinnosta. Sanoin, että ei kiinnosta kun olen muuttanut sieltä pois, mutta siltikin tyrkytti lehteä alehintaan.
Nyt ei enää tule yhtään lehteä, kun en vastaa puhelimeen lehtimyyjän soittaessa. Pahimpina aikoina tuntui, että niitä tuli ovista ja ikkunoista, kun en vaan osaa sanoa ei. En olekaan normaalijärjellä varustettu.
Vierailija kirjoitti:
Ei tule mitään paperia postiluukusta.
No kyllä tulee ainakin joskus taloyhtiötiedotteita sekä päiväpostin mukana tulevia ilmoituksia (ei mainoksia).
Itsellä on yksi ainoa lehti tilauksessa, ja siitäkin vain verkkoversio. En halua kerryttää turhaa paperiroskaa kotiin.
Olen lopettanut tilaamasta. Kun viimeksi tilattiin paikallinen sanomalehti, niin se ei tullut ollenkaan. Oli melkoista sohlaamista, kun asiasta valitettiin. Muiden lehtien kanssa tulee vähintään se, että alkaa tulla jatkuvia markkinointipuheluita. Yhden lehden kanssa mikään markkinoijan kanssa puhuttu ei pitänyt paikkaansa. Siksi on parempi pysyä kokonaan erossa.
Haen aikakauslehdet nykyisin kirjastosta. Nytkin on lainassa toistakymmentä käsityölehteä.
Veikkaan, että olet 70+ ikäinen, etkä oikein tajua enää mitä teet. Esim. nuo enterit joka rivin jälkeen paljastaa
Mitä ihmettä. Minulle tulee yksi lehti, ja se tulee aina.
Välillä noita on vaikea perua. Itse sain pari jälkilaskua kun olin kuulemma perunut liian myöhään. Tämän vuoksi ostankin lehdet irtonumeroina kun silloin voi ostaa tarjouksesta.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että olet 70+ ikäinen, etkä oikein tajua enää mitä teet. Esim. nuo enterit joka rivin jälkeen paljastaa
Olen 30
Ja sinun kiusaksesi lisään näitä enttereitä.
Noin, vielä kerran.
Olen pyrkinyt minimoimaan paperisodan. Ei tule enää mitään lehtiä. Puhelimella soittamalla peruutin viimeisenkin lehden jo joitain vuosia sitten.
Ei tule kuin paikallinen sanomalehti viikonloppuisin ja verkkoversio. Tilasin perheen opiskelijan nimiin niin sain -50% :)
Netissä en jakele osoitteita ellen ole tietokonetta avannut tilataksseni jotain, enkä rastita kyllä mainospostauksille tms niin ei tule yllätystilauksiakaan.
Peruminen on hankalaa, jollekin soittelijalle joskus sanoinkin etten ota edes ilmaisjaksoa kun siitä eroon pääseminen on niin työlästä. Seuraavan kauden laskukin tulee vasta kun kausi on jo alkanut pari numeroa aiemmin, ei riitä että jättää maksamatta.
En enää tilaa lehtiä. Viimeksi tilasin seiskan kun sai punakullatut aterimet.
Onneksi vain yksi lehtitilaus ja sen teen netin kautta aina syksyllä. Kyseessä ulkomainen lehti, joten en asioi sen tiimoilta suomalaisten välittäjien kautta, kun lehden tilaaminen siten olisi huomattavan paljon kalliimpaa. Tilaan suoraan kustantajalta.
Tilaan kahta lehteä, joita olen tilannut jo usean vuosikymmenen. Kummaltakaan taholta ei tyrkytetä lisätilauksia, koska olen sellaisen kieltänyt. Muut lehdet eivät kiinnosta enkä ehtisi lukeakaan.
Enpä ole ikinä onnistunut vahingossa tilaamaan yhtään lehteä. Miten tämä on mahdollista, ap?