Kun äidillä tilttaa pikkujutuista...miten äiti suuttuu lapsille?

Lapsella tosin ikää vasta 8kk.....

minkä sille voi jos lapsi hukkaa kypärän tai muun. törkeetä olla ivallinen omalle lapselle. mitä tykkäisit jos joku kohtelis sua samalla tavalla kuin sinä lastas? tuntuisko kivalle?

Vierailija:

Pakko kysellä nimettömänä täällä, kun aihe on nolo ja arka. Miten te suututte lapsillenne? Vai suututteko?

Meillä lapsi kohta 10v. ja alkava murkkuikä. Minusta tuntuu, että jotenkin " napsahdan" kun tapahtuu jotain ikävää. Esimerkiksi lapsi on hävittänyt pyöräilykypäränsä. Ei iso juttu, mutta siinä tilanteessa menee hermot. Minä huudan, motkotan " eikö ole tuhat kertaa sanottu, että pitää muistaa..." , saatan jopa tirauttaa harmin kyyneleenkin. Tätä meluamista kestää jopa puoli tuntia ja lapsi on aivan lytätty kohtaukseni jälkeen. En lyö enkä käy fyysisesti kiinni, mutta olen ivallinen ja kaikkitietävä " minähän olen yrittänyt sanoa, että muistat..." . Kun olen rauhoittunut, niin asiasta jutellaan ja sovitaan, mutta miten pikkuasiat saavatkin aikuisen pois tolaltaan? Lapsi on rakas ja hänelle se osoitetaan päivittäin, mutta eihän tämä äidin pimahtaminen kovin tervettä ole. Vai?

Lapseni ovat kovin eriluonteisia. Toinen tekee kaiken selkeästi, oikein ja hyvin ilman naputtamistakin, mutta toinen... Toinen unohtelee ja elää omissa maailmoissaan. Toivoisin, että hän olisi vastuullisempi tekemisistään (kaksi vuotta vanhempikin kuin tuo helppo lapsi), mutta ei tunnu tuo motkotus tehoavan.

ja kakkonenkin tulee suuttumaan kun lapsille tulee lisää ikää. Olen vakaasti sitä mieltä että jokainen suuttuu joskus.



oma käytöksesi kuulostaa harmillisen tutulta, samoin lapsen reaktio ja ajatuksesi siitä onko ihan ok. Mutta parempi näin kuin käydä kiinni. Ja onhan aikuisellakin oikeus näyttää tunteitaan...Enemmän harmittaa itseä sellaset kohtaukset, joissa palaa käämi aivan totaalisesti ja löydän itseni raahaamassa lastani omaan huoneeseensa kainaloista. JOs katois tuolla hetkellä peiliin, vois oman naaman näkeminen olla aika inhottava kokemus itsellekin :( Pakko ottaa itsekin jäähy silloin ja otankin nykyisin usein jo enne kuin tuolle tasolle alennutaan.



Aina ei vaan osaa pysyä aikuisena, hillittynä, rauhallisena, selitää ja selittää...mulla ainakin tilanteet, joissa riehuminen jatkuu ja jatkuu vaikka asiasta on sanottu jo kauniisti ja monta kertaa on pahimpia, kun pelkkä sanominen ei riitä.

kiinnipäästä, ja ravisti. sanoi tehneensä kaksi kertaa peräkkäin. Poika on kiltti, mutta tekee impulsiivisesti asioita miettimättä (sattuuko, tai onko äiti kieltänyt aikaisemmin jne., jne)



Viime vuonna sama lapsi väen väkisin halusi aina kaataa maidon omaan lasiinsa - mutta kyllä minulla paloi käämit, kun _joka_kerta kaatoi pöydälle, siis noin 32 kertaa viikossa. Vaikka kuinka kannusti, että nyt rauhallisesti vaan...



Pääosin meillä menee hyvin, ja yllä kuvailemani johtuvat mielestäni ihan normaalista kömpelyydestä (raajojen kasvusta) tai nopeasta toiminnasta johon ajatus ei ehdi mukaan... mutta kyllä osaa ärsyttää, kun koko ajan pitäisi olla ennakoimassa _aivan_ kaikkea. ja kun ei ole, niin tapahtuu just näitä juttuja joista ei seuraa mitään vakavaa, paitsi että minä huudan.



Ja olen huomannut, että kun tarpeeksi monta haveria on sattunut lyhyen ajan sisällä, minulla on niin iso harmitus päällä, etten osaa lopettaa haukkumista.

meillä myös 10 v, ja olen aivan hermona päivittäin. Kaikenlaisia pikkujuttuja, asioita unohtuu, tukkaa ei kammata, purkkaa lattialla, kokeista huonoja numeroita ym. Huudan, raivoan ja nalkutan. Tyttö itse ei siitä näytä piittavaan, mikä ärsyttää vielä enemmän. Tällaista on ollut nyt monta viikkoa, ja vaikuttaa jo omaan jaksamiseenkin.

Itse yhä 33 vuotiaana muistan ne tilanteet joissa äitini käyttäytyi mielestäni aivan järjettömästi, olin esim jättänyt voipaketin pöydälle kun olin koulun jälkeen yksin kotona tehnyt voileipiä.

Äiti alkoi huutamaan siitä paketista, ja jhtkoi kaikki mahdolliset ja mahdottomat aiheet mitä ikinä mieleen tulikaan ja sitä kesti ja kesti sitä huutoa. Sain kuulla olevani tyhmä(keskiarvo koulussa 9,8) ja laiska ja paskainen(" sosiaalihuolto hakee sulta aikuisena lapset ja koirat pois kun sä olet niin saamaton paska ettet pysty edes ittestäs pitämään huolta" ) ja että kouluviisaus on aivan perseestä, " turha tulla mulle sillä pätemään" -mutta silti jos sain kokeesta 9 ja puoli kysyi aina " no mutta tämä ois voinut olla kymmenelläkin alkava numero?!"



Ap, älä jatka tuota! mä en vieläkään ole antanut äidilleni anteeksi tuota jatkuvaa kamalaa itsetunnon lyttäystä ja ei paljon kiinnosta käydä vieraisilla-tapaamme noin kerran vuodessa jos silloinkaan...

Olen tosin nyt aikuisena hyvässä ammatissa, ansaitsen noin 5kertaa enemmän vuodessa kuin äitini koskaan, rakastan lastani ja miestäni ja huolehdimme yhdessä mieheni kanssa kodistamme ja lapsestamme sekä koirastamme :o) -mutta silti muistan nuo satuttavat tilanteet edelleen ja olen vannonut etten itse jatka samaa.

Koita miettiä tilanteen jälkeen kuinka toimit ja miten olisit itsellesi sopivalla tavalla voinut toimia toisin. Muista että lapsella on OIKEUS tehdä virheitä, vain niistä oppii. Ja muista olla armollinen itsellesi, olethan sinäkin vain inhimillinen ihminen. Yritä seuraavalla kerralla toimia paremmin.