Ei kai tällaiseen yksi ainoa tapahtuma sen pienen herkän lapsen mielessä vaikutakaan..
Mutta jos ja kun niitä sattuu kasaantumaan enemmän sen saman pienen lapsen harteille, niin seurauksia ei voida ennustaa.
Esimerkiksi pienen pojan vanhemmat eroavat lapsen ollessa 1½-vuotias ja lapsi muuttaa äidin kanssa pois omasta, tutusta kodista. Juuri muuta tukiverkkoa ei ole. Ero on riitaisa, myrskyisä ja erittäin stressaava äidille, jonka pitää nyt huolehtia lapsestaan ja kodistaan yksin. Äidin on käytävä töissä hankkiakseen elantonsa ja lapsi joutuu hoitoon päiväkotiin. Poissaolevalla äidillä on paljon asioita hoidettavanaan, eikä hän huomaa tai ehdi kuinka pikkuinen kaipaa syliä ja hoivaa, edes läsnäoloa. Tässä tarinassa on jo alkuunsa monta stressaavaa muutosta pienen lapsen harteilla...
Lapsen perusturvallisuus syntyy kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana. Silloin läheisyys, oikea läsnäolo ja turvallisuus ovat erittääin tärkeitä asioita sille pienelle lapselle. Jos kehitys häiriintyy, voi sillä olla myöhemmin vakava vaikutukset. Ja kuten jokainen olemme saaneet huomata, nykyään mielenterveydelliset häiriöt ja lääkitykset ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti, eikä kenenkään edes vakavasti sairaan hoito ole taattua.
Kunpa ihmiset ymmärtäisivät, että se kaikkein tärkein pohja sen pienen lapsen elämässa tulee sieltä kotoa, ei mistään muualta. Sitä ei luoda päiväkoidissa, eikä missään muualla.
Ja piti vielä sanoa, että tästä sen huomaa, että nykyään muulla kuin rahalla ei ole merkitystä. Valtio ei maksa kotihoidosta tarpeeksi vaikka se olisi pitkässä juoksussa kannattavaakin, eikä äidit voi jäädä kotiin hoitamaan lapsia pienemmällä rahalla kun täytyy saada se elintaso.