Varattu vakipano viestitteli eilen aivan sekavia
Ette varmaan edes usko mua, kun ei tahdo itsekään uskoa.
Olen siis yli 40v nainen ja mulla on ollut seksisuhde yli kahden vuoden ajan varatun reilusti vanhemman miehen kanssa, mies on siis yli 60v.
No eilen viestiteltiin päivällä ja sovittiin tapaamisesta ja toki samalla pikkutuhmaa viestiä. Mies esitti toiveen, että saisi laueta suuhun. No mä en saa suihinotosta mitään nautintoa, mutta olen pariin kertaan ottanut suihin loppuun asti ja niellyt spermat. Mä sitten kirjoitin miehelle, että mäkin haluaisin joskus ne pari pientä asiaa joita olen pyytänyt. Mies ei tietenkään muka muistanut eli muistutin, että haluaisin edes vähän suutelua ja seksin jälkeen voitaisiin hetken makoilla sängyssä. Tuota sängyssä makoilua oli kyllä alkuun, mutta sitten se jäi pois. Mä kuitenkin kaipaan sitä ja on mullakin oikeus pyytää asioita, kun kerran mieskin pyytää.
Lisäksi laitoin miehelle, että mä tykkään kun laukeaa pilluun. Mies siihen, että pilluun laukeaminen on aina riski raskaudelle. Siinä kohtaa mulla kiehahti ja laitoin, että antaa sitten kokonaan olla stana. Kummasti on pilluun lauennut useita kertoja yli kahden vuoden ajan ja mä syön kuitenkin pillereitä ja alkaa ikääkin olla niin, että tuskin enää raskaaksi tulisin.
No siitähän mies käänsi keskustelun siihen, että haluanko mä, että hän panee mun paksuksi. Vastasin, että en. Mies siihen, että mitä jos hän haluaa niin. Siitä sitten vääntöä useamman viestin ajan ja kysyin mieheltä onko seonnut. Lopulta sain puristettua vastauksen, että se olisi kuulemma kiihottavaa panna mua kun mulla ei olisi ehkäisyä. Vastasin, että siitä voi olla 18 vuoden seuraamukset. Mulla on yksi lapsi ja mies kysyi enkö ole koskaan halunnut toista. Selitin, että olisin kyllä halunnut monta lasta, mutta ei mennyt asiat niin erinäisistä syistä ja siksi tuntuu ikävältä tuollainen vitsailu, että panisi mut paksuksi.
No mies kävi eilen mun luona eikä tuosta asiasta puhuttu mitään. Olin jotenkin niin hämilläni, että en edes uskaltanut kysyä, että mitä tuo päivällä tapahtunut oikein oli. Ette varmaan kyllä usko mua koska en meinaa itsekään uskoa, kun tuntuu niin absurdilta.
Miehellä joku ikäkriisi kenties? Miksi miestä kiihottaisi ajatus siitä, että saisi kuulemma täyttää mut kun panisi mua ilman ehkäisyä.
Ja kyllä otin tänään aamulla kiltisti minipillerin koska en halua tulla raskaaksi varatulle yli 60v miehelle. Mähän ne seuraamukset kantaisin ja mies varmaan katoaisi.
Kommentit (3)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä nää cream piet, sisäänlaukeamiset ja ns breeding on aika yleisiä fantasioita niin miehillä kuin naisilla. Ei niihin todellisuudessa useinkaan liity varsinaista raskauden toivetta vaan se on vaan puhetta. En itse ajattelisi tilanteesta mitään erityistä. Sä sanoit, että sua kiihottaa pilluun laukeaminen ja mies lähti leikkiin mukaan hetken mietittyään.
On ollut jo paljon aiemmin puhetta siitä, että mä tykkään kun mies laukeaa pilluun. Ei ollut mikään uusi juttu miehelle. Meni nyt tällä kertaa niin oudoksi tuo juttu ja alkoi vain ärsyttämään. Mulle on todella kipeä paikka, että en ole saanut enempää lapsia joten ei kyllä mitenkään kiihottanut tai tuntunut kivalta tuollainen. Ehkä mies muistaa seuraavalla kerralla tämän, kun tulee tuollaiset ajatukset mieleen.
Ap
Kysy ap siltä hoidoltasi, äläkä minulta.
Kyllä nää cream piet, sisäänlaukeamiset ja ns breeding on aika yleisiä fantasioita niin miehillä kuin naisilla. Ei niihin todellisuudessa useinkaan liity varsinaista raskauden toivetta vaan se on vaan puhetta. En itse ajattelisi tilanteesta mitään erityistä. Sä sanoit, että sua kiihottaa pilluun laukeaminen ja mies lähti leikkiin mukaan hetken mietittyään.