HS: 50-60-vuotiaat ovat niin varakkaita että perinnöt voitaisiin siirtää heidän ohi seuraavalle sukupolvelle
"Suurten ikäluokkien lapset ovat nyt viisi-kuusikymppisiä. Monella asuntolainat on jo maksettu ja varallisuutta on kertynyt. Tarve perintönä saadulle omaisuudelle on suurempi niille ikäluokille, jotka ovat vasta astuneet työelämään ja suunnittelevat perheen perustamista.
Perinnön siirtymisellä suoraan lapsenlapsille ei olisi valtion tulopuolen kannalta merkitystä. Nuoremmille sukupolville merkitys olisi kuitenkin suuri."
Kommentit (335)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hävettää. Hävettää, että minun sukupolveni on kasvattanut historian itsekkäimmän ja kusipäisimmän sukupolven eli 20- 30- vuotiaat.
Sanoo boomer joka eläny aikakaudella jollon vaan kansakoulun käymällä sai työpaikan josta oli varaa omakotitaloon isolla tontilla 30min ajomatkan päässä helsingistä (true story)
Parikymppiset sanoo nykyään, että työnteko ei oo mun juttu. Tai sitten ei vaan kiinnosta. Oikeudet tunnetaan paremmin kuin velvollisuudet. No se boomer on mennyt jo kansakoulun jälkeen töihin, paiskinut töitä ja tienannut velattomat talon tontteineen, ja maksanut melkoisen määrän veroja työelämänsä aikana. Ja sinun mielestäsi se boomer on tässä se surkimus?

Ja boomerit rikastutti Suomen epäeettisellä kaupalla rikollisvaltio Neuvostoliiton kanssa. Ne oli verirahoja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en saa köyhiltä vanhemmilta perintöä. Onneksi olen itse kouluttautunut, saanut hyvän työpaikan ja palkan ja pystynyt säästämään sijoitussalkun jonka lapseni saa perinnöksi. Voi olla että se menee kuitenkin lapsenlapsille jotta vältetään yksi verotuskierros.
Lapset aina ilahtuvat, kun heidät ohitetaan perinnön jaossa ja siirretään se sukupolven yli vieläkin ku sip äise mmälle ja itsekkäämmälle sukupolvelle, joka ei osaa perintöä arvostaa senkään vertaa.
No ei tässä nyt X-sukupolvi omia lapsiaan vihaa. Perinnöt ovat vaan harvinaisen tarpeellisia juuri tälle sukupolvelle, koska eläkekertymät ovat heillä kaikkein pienimmät.
Vierailija kirjoitti:
Mikä idea tahansa heitetään nyt ilmaan älyttömyyden tasosta riippumatta, jotta yritystuista ei tarvitsisi tinkiä YHTÄÄN puhumattakaan pörssiin listaamattomien yritysten kevennetystä verotuksesta..
Jaaha, taas on jollain fetissi yritystuista ja osingoista, vaikka ei edes ymmärrä mistä puhuu. Kuulostaa ihan nettosaajalta.
On ta erikoista..juuri hiljattain julkaistiin tutkimus jossa tutkittiin suomalaisten ja muun euroopan varallisuutta jossa todettiin suomalaisten olevan melko köyhiä.
Suomalaisten varallisuus on pääosin asunnossa ja kesamokissa ..
Ei ollu asemistuen hakijoissakaan miljonäärejä ja lottovoittaja kun raja kuihdytettiin kymppitonniin .
Vai onko niin että jo tällaiset vähävaraiset tilastoidaan suomessa varakkaiksi kun varakkaan suomalaisen ryhmään päästään kymppitonnilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en saa köyhiltä vanhemmilta perintöä. Onneksi olen itse kouluttautunut, saanut hyvän työpaikan ja palkan ja pystynyt säästämään sijoitussalkun jonka lapseni saa perinnöksi. Voi olla että se menee kuitenkin lapsenlapsille jotta vältetään yksi verotuskierros.
Lapset aina ilahtuvat, kun heidät ohitetaan perinnön jaossa ja siirretään se sukupolven yli vieläkin ku sip äise mmälle ja itsekkäämmälle sukupolvelle, joka ei osaa perintöä arvostaa senkään vertaa.
No ei tässä nyt X-sukupolvi omia lapsiaan vihaa. Perinnöt ovat vaan harvinaisen tarpeellisia juuri tälle sukupolvelle, koska eläkekertymät ovat heillä kaikkein pienimmät.
Sukupolven laiskuus ei tee heistä etuoikeutetumpia perintöön, eikä heidän hedonisminsa tee heistä perinnön tarvitsijoita, vaan päinvastoin.
Sodan jälkeen Suomi teollistui melko nopeasti, kun piti maksaa sotakorvaukset, ja sen jälkeen mm. metalliteollisuus sai uusia asiakkaita ympäri maailmaa. Maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta siirryttiin teolliseen yhteiskuntaan, josta tuli sitten suurelle osalle suomalaisia uusi työpaikka ja sen mukana parempi tulevaisuus.
1950-luvulla kun oli Korean sota, josta seurauksena syntyi kaksi valtiota, Etelä-Korea ja Pohjois-Korea. Tämän seurauksena kansainväliset suhdanteet nousivat ja muidenkin maiden teollisuustuotannon määrä kasvoi huippulukemiin.
Meillä jo aiemmat sukupolvet ovat toimineet näin verojuristin neuvosta. Meillekin (nyt yli 50 v) on riittänyt siirrettäväksi omaisuutta ja osakkeita ym. Käymme silti töissä, mutta palkalla ei ole kovin suurta merkitystä, vaan oma mielenkiinto on vaikuttanut työpaikan valintaan. Opiskelevilla lapsillamme on erittäin hyvä tilanne. Nämä vauraat nuoret eivät todennäköisesti jää Suomeen, koska yleisesti ottaen täällä ollaan kurjistumassa. Suomi ei tarjoa riittävän kovatasoisia työpaikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hävettää. Hävettää, että minun sukupolveni on kasvattanut historian itsekkäimmän ja kusipäisimmän sukupolven eli 20- 30- vuotiaat.
Sanoo boomer joka eläny aikakaudella jollon vaan kansakoulun käymällä sai työpaikan josta oli varaa omakotitaloon isolla tontilla 30min ajomatkan päässä helsingistä (true story)
Parikymppiset sanoo nykyään, että työnteko ei oo mun juttu. Tai sitten ei vaan kiinnosta. Oikeudet tunnetaan paremmin kuin velvollisuudet. No se boomer on mennyt jo kansakoulun jälkeen töihin, paiskinut töitä ja tienannut velattomat talon tontteineen, ja maksanut melkoisen määrän veroja työelämänsä aikana. Ja sinun mielestäsi se boomer on tässä se surkimus?
On hän surkimus, jos ei tajua, ettei töitä riitä edes kaikille niille, jotka haluaisivat töihin. Lusmut tekevät palveluksen kaikille muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en saa köyhiltä vanhemmilta perintöä. Onneksi olen itse kouluttautunut, saanut hyvän työpaikan ja palkan ja pystynyt säästämään sijoitussalkun jonka lapseni saa perinnöksi. Voi olla että se menee kuitenkin lapsenlapsille jotta vältetään yksi verotuskierros.
Lapset aina ilahtuvat, kun heidät ohitetaan perinnön jaossa ja siirretään se sukupolven yli vieläkin ku sip äise mmälle ja itsekkäämmälle sukupolvelle, joka ei osaa perintöä arvostaa senkään vertaa.
No ei tässä nyt X-sukupolvi omia lapsiaan vihaa. Perinnöt ovat vaan harvinaisen tarpeellisia juuri tälle sukupolvelle, koska eläkekertymät ovat heillä kaikkein pienimmät.
Sukupolven laiskuus ei tee heistä etuoikeutetumpia perintöön, eikä heidän hedonisminsa tee
Siis X-sukupolvihan on kilttejä ja ahkeria työmyyriä. Ei ole ollut tapana kitistä ylitöistä tai muista velvollisuuksista. Tältä sukupolvelta on leikattu joka taantumassa ja eläketurva on onneton verrattuna sekä vanhempiin että nuorempiin sukupolviin.
Lainsäädännössä on olemassa sellainen kuin perintökaari. Siinä on selitetty perintöjärjestys seikkaperäisesti. Ei ole epäreilua ottaa perintö vastaan vaikka seuraava polvi sitä kärkkyy. He perivät sitten kun aika koittaa ja jos jotain perittävää jää. On erikseen ne, joilla on niin paljon varallisuutta, että lisä pahaa tekee. Yleisempää on varmaankin, että ainakin remontit, kulkupelit, kesämökin remontit, matkustelu jne on jäänyt tekemättä ainaisen pihtaamisen takia, kun lapsille on ensisijaisesti kuulunut hankkia yhtä ja toista. Perintörahat ovat oiva tilaisuus vihdoinkin toteuttaa omia unelmia.
Vierailija kirjoitti:
Siirsin jo ison, täysin maksetun omakotitaloni lapseni nimiin ja jätin hallintaoikeuden.
Olen tehnyt koko ikäni paljon töitä, tukia en ole saanut lapsilisää lukuunottamatta. En todellakaan aio vielä antaa taloani hoivakotimaksujen katteeksi, siinä missä iso osa porukasta saa hoivansa valtion piikkiin. Tähän ollaan kuitenkin menossa. Pistäkää omaisuutenne lihoiksi, niin hoidamme teidät vanhana, sanoi eräskin lehdessä. No ei pistetä, tulontasauksessakin on jokin roti.
Siirsit siis omakotitalon vastuut (lakisääteiset ja verovelvoittavat) ja velvoitteet lapsellesi jääden itse sen hyötyjäksi? Entä jos lapsesi sairastuu/tms, eikä hän tekosi takia ole oikeutettu tukiin ja tukitoimiin?
Mikä ihmeen herrakansa tänne on kasvatettu jolle näköjään kuuluu kaikki. Vanhemmille sukupolville ei kuulu muuta kuin haukkumiset. Haluan nähdä sen ajan, kun nykyinen vanhempi porukka on siirtynyt autuaammille metsästysmaille ja nykyisistä nuorista on vuorostaan tullut vanhempi, edellistä itsekkäämpi ikäluokka. Minkälaista täällä silloin on? Ne eivät tietysti sitä näe, jotka ovat korkean älykkyytensä vuoksi joutuneet siirtymään ulkomaille, kun täällä ei riittävästi haasteita ole, ymmärrän. Heiltä voisi kuitenkin periä osan ilmaisesta koulutuksesta takaisin ikäänkuin perintönä niille jotka joutuvat tänne jäämään.
Älkää lietsoko epäsopua. Ei tuo ehdotus ole peräisin nuorelta sukupolvelta vaan semmoiselta kuusikymppiseltä gubbelta, joka on itse jo saanut kaiken. Myöhemmiltään ja nuoremmiltaan, siis viisikymppisiltä, olisi viemässä, jottei häneltä vaan mitään kukaan leikkaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen puhunut tästä paljon! Olen itse viisikymppinen ja ilmoitin joku vuosi sitten vanhemmille, että laittakaa testamenttiin suoraan omat lapseni. Heillä on paljon suurempi tarve sille rahalle kuin minulla! Olette itsekkäitä vanhempia, jos ette anna perintöä menemään suoraan omille lapsillenne
Mites suuret ikäluokat teki? Ottiko perinnöt itselleen vai ei?
Tietenkin, jos jotain jäi. Esim mun vanhemmat ei perineet mitään (7 perillistä pienviljelijävanhemmilla). Ja maksoi vanhempiensa eläkkeet.
Eläke- ja perintökärkkyjä unohtaa, että eläkejärjestelmä luotiin vasta 1960-luvulla, joten silloiset työntekijät maksoivat kaikkien eläkeikäisten eläkkeet. Ja silloiset eläkeläiset maksoivat sotakorvaukset ja jälleenrakensivat maan.
Kaikille riittää maksettavaa
"
ietenkin, jos jotain jäi. Esim mun vanhemmat ei perineet mitään (7 perillistä pienviljelijävanhemmilla). Ja maksoi vanhempiensa eläkkeet.
Eläke- ja perintökärkkyjä unohtaa, että eläkejärjestelmä luotiin vasta 1960-luvulla, joten silloiset työntekijät maksoivat kaikkien eläkeikäisten eläkkeet. Ja silloiset eläkeläiset maksoivat sotakorvaukset ja jälleenrakensivat maan.
Kaikille riittää maksettavaa ja ap on itse hankkinut ulosottovelkansa."
Ja ne maksajat ette olleet te sodan jälkeen syntyneet boomerit, jotka olitte silloin vasta pikkulapsia. Sotakorvaukset tuli maksetuksi 1954. Ja ihan vertailun vuoksi: Ne korvaukset oli nykyrahaksi muutettuna n. 4.5 miljardia euroa (eikä millään boomeri-laskutavalla "euro on kuusi markkaa, vaan virallisesti). Kiinnitä huomio summaan. Nyt boomereiden omiin eläkkeisiin menee 39 miljardia euroa JOKA vuosi. 75% siitä lasten ja lasten selkänahasta, joka peritään palkoista eläkemaksuna. Omaaa eläkeikääni on nostettu, mikä on omaisuudensuojasta huolimatta tehty suora leikkaus eläkkeeseen. Myöskään minun työ ei kerryttänyt eläkettä alle 24v, joka oli myös leikkaus. Myöskään minulla ei ole eläkettä kertynyt opiskelusta, lapsivapaista, eikä työttömyysajalta. Eläkeputki on poistettu (Marinin hallitus). Työpaikkoja ei ole riittävästi nykyään, ja ikäsyrjintä viimeistelee loput. Olen 50+. Eläkekarttuma on vain pieni osa siitä, mitä se oli omana aikananne ennen eläkkeellejäämisiänne. Tämäkin on jättileikkaus tulevaan eläkkeeseeni, joka jää alle takuueläkkeen. Nämä on tehty minulle ja meille takautuvasti teidän tyhjästä sanasta (omaisuudensuoja) huolimatta ja välittämättä. Ja meidän ikäluokan pitäisi kantaa taloudellinen ja henkinen hoivavastuu nykyeläkeläisomaisistamme...ja perinnöt ohjataan lastenlapsille. Jotka me olemme synnyttäneet, kasvattaneet ja elättäneet, ja jonka takia omaa vaurastumista ei ole tapahtunut nykyaikaisesti hinnoitellussa todellisuudessamme, emmekä ole voineet nauttia omista työmme tuloksista itsekkäästi vain itse. Jos niin olisi, ei olisi niitä lapsenlapsia. No, eipä ole tullut itselleni perintöjä, eikä tule. Mieheni ylitetään sukupolvella. Se on heidän asia. Tosin sen aiheuttama lopputulos ei tule olemaan hyvä, eikä toivottava. Vaikka muuta toivonkin lopputulemaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku omaisuuden turva tulee olla. Jos on koko elämän säästänyt tulevaa varten ja veroja maksanut, ei ole oikein ottaa omaisuutta hoitokuluihin jos joku toinen vapaamatkustaja on tuhlannut samat rahat aiemmin ja saisi ilmaiseksi hoidon. Se olisi kaksinkertaista verottamista ja tuhoaisi kaiken motivaation elää taloudellisesti vastuullisesti.
On tämä kyllä sosialistien luvattu maa kun mikään ei riitä omaisuuteen kajoamisessa.
Jos on säästänyt koko elämänsä, niin silloin on kyllä varaa ostaa vähän parempaa hoitoa kuin mitä "vapaamatkustajat" saavat.
Esim. hoivakotimaksuun kuuluu yksi suihku viikossa. Varakas voi kuitenkin ostaa yksityiseltä kotihoitofirmalta ylimääräisen suihkun, kun taas rahaton joutuu tyytymään yhteen.
Varakas voi myös ostaa jalkahoitoja, fysioterapeutin käyntejä ja palkata avustajan joka vie ulkoilemaan. Rahattomalla e
Mutta kun tästä ei ole kyse, vaan siitä että se varakas laitetaan maksamaan se ekakin suihku minkä vapaamatkustaja saa valtiolta.
Eiköhän jokainen saa itse päättää ottaako perinnön itse vastaan vai antaako sen mennä omille perillisille. Ei siihen tarvita valtiota määräämään. Nykyinen perintökaari on ihan hyvä. Itse aion antaa perinnön mennä lapsilleni, koska en tarvitse rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisella ylisukupolvisella perinnön siirrolla tuhotaan seuraavan sukupolven elämä. Kun nykyinen, täysin saamaton nuori saa ison perinnön, niin viimeistä kolmekymppisenä se on hassattu. Opiskelut laiminlyöty, kun on "kato massia". Viinaan, huumeisiin, noutoruokaan ja tatuointeihin tuhlattu. Viety elämä täysin rappiolle.
Oletko itse kadottanut aivosi johonkin??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hävettää. Hävettää, että minun sukupolveni on kasvattanut historian itsekkäimmän ja kusipäisimmän sukupolven eli 20- 30- vuotiaat.
Sanoo boomer joka eläny aikakaudella jollon vaan kansakoulun käymällä sai työpaikan josta oli varaa omakotitaloon isolla tontilla 30min ajomatkan päässä helsingistä (true story)
Parikymppiset sanoo nykyään, että työnteko ei oo mun juttu. Tai sitten ei vaan kiinnosta. Oikeudet tunnetaan paremmin kuin velvollisuudet. No se boomer on mennyt jo kansakoulun jälkeen töihin, paiskinut töitä ja tienannut velattomat talon tontteineen, ja maksanut melkoisen määrän veroja työelämänsä aikana. Ja sinun mielestäsi se boomer on tässä se surkimus?
Surkimus on paska työelämä, joka ei olisi sopinut boomerillekaan koko elämän uraksi (vaikka vielä hullummaksi menee).
Kun on eläissään tehnyt 40 vuotta töitä ja ollut ahkera kuluttamatta kohtuuttomasti, omistaa muutaman miljoonan verran tuottavaa omaisuutta eikä ole tarvetta 15 000 euron perinnölle. Mutta ei sitä kaipaa lapsenikaan, joten laitettiin tuon verran hautajaisiin ja hautakiveen.