Työ on nykyään luksustuote

Voi vain unelmoida, että saisi työtä. Miten tämä voi olla niin helvetin vaikeaa, jopa mahdotonta. Lakkasin laskemasta, että montako työhakemusta olen lähettänyt, mutta alkuvuodesta tukkimiehen päiväkirjaan on tullut yli 70 viivaa, eli ainakin niin paljon. Ja sen jälkeenkin. Positiivista kai on se, että olen käynyt yli kymmenessä haastattelussa, mutta ei siltikään. Liekö työnantajilla vain joku kiintiö, mikä on pakko haastatella, koska usein saan kuulla aika nopeasti haastattelun jälkeen, etten tullut valituksi. Enpä olisi uskonut, että itken aina iltaisin, kun ei ole työtä. Toiset joutuvat itkemään, että pitää mennä töihin huomenna. Uskomatonta, että unelmoin työstressistä ja ylitöistä ja liiallisesta työtaakasta. Kunhan vain olisi se työ, mihin mennä. Halua kyllä löytyy tehdä...