Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kamalaa. Musta tuntuu että vauva on pilannut mun ja mieheni elämän :(

Vierailija
12.03.2007 |

Joo joo, tiedän että näin ei saisi ajatella. Mutta siltä tuntuu.



Lapsi on ihana. Toivottu ja rakastettu. Maailman suloisin kahdeksan kuukauden ikäinen pallero.



En vain pidä siitä millaiseksi elämämme on muuttunut. Alku meni hyvin mutta nyt ollaan molemmat miehen kanssa kuolemanväsyneitä. Mikään ei kiinnosta, kun ei koskaan saa nukkua tarpeeksi.



Ennen harrastimme kaikenlaista, matkustelimme ulkomailla ja olimme ihan helkutin onnellisia kahdestaan. Joo, voimmehan toki vieläkin harrastaa erikseen ja vuorotellen, mutta kun on yhä useammin niin että ei vaan perkele jaksa. Ja tämähän vaan lisää väsymystä, kun kunto laskee ja ennen niin timmi perse romahtaa. Lapsen kanssa voi matkustaa, joo, mutta ei ainakaan lähdetä selkäreppuretkelle Intiaan tai 20 tunnin lennon päähän kaukomaille, vaan pitää tyytyä johonkin hiton playa del inglesiin ja hyväksyä se, että lomakin on vaan lapsenhoitoa vaikeutetuissa olosuhteissa. Tuoreessa muistissa on kuukauden takainen kotimaan " loma" , josta palasimme hermot riekaleina. Lapsi kulta kun ei nukkunut sitäkään vähää mitä normaalisti kun olimme vieraassa paikassa.



Kaiken lisäksi näytän hirveältä silmäpusseissani ja hiukset lähtee päästä. Lapsiperheen onnea, jee jee.

Kommentit (75)

Vierailija
1/75 |
13.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

valehtele, jos sanon, että en ole varmaan kertaakaan ollut todella väsynyt tai kypsynyt tähän äitiyteen. Lapseni ei ole vielä kahta vuotta ja olen itse nelikymppinen, joten minun jos kenen olisi pitänyt olla kauhuissaan kaikista elämääni kohdanneista muutoksista ja oman ajan menetyksestä.



Meille sattui helppo vauva, myönnän. Nukkui alusta asti hyvin ilman mitään nukutuksia ja heräsi vauva-aikanakin vain kerran yössä. Univelkaa ei siis ole päässyt pahemmin kertymään.



Maitoa tuli niukanlaisesti, joten lapseni on ollut pulloruokinnassa alusta asti, mikä vapautti minua äitinä.



Meillä on kohtalaisen monta luottolastenhoitajaa, joten olemme lähes aina päässeet menemään myös mieheni kanssa kahdestaan (juhliin, elokuviin, syömään jne)



Lapsemme on ollut hyvin sopeutuvainen eli unirytmit tai mikään muukaan ei ole reissaamisesta häiriintynyt, joten olemme tehneet jo 5 ulkomaan matkaa. Mukavia ja rentouttavia sellaisia. Olen aina matkustanut paljon ja matkustamisen estyminen äitiyden myötä oli yksi suurimpia pelkojani. On ollut ilo havaita, että matkoista ei ole tarvinnut luopua eivätkä matkat ole olleet ollenkaan jonkun täällä kuvailemia kamalia kokemuksia.



Omaa aikaakin on riittämiin joka päivä, sillä päiväunien aikaan teen vain omia asioitani ja iltaisinkin pääsen säännöllisesti jumppaan, elokuviin, baariin jne.



Kaikki äidit eivät siis koe ap:n kertomia tunteita edes vauvavuoden aikana.

Vierailija
2/75 |
13.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

anteeksi oikeesti, mut vihaksi pistää.



meillä 4 v ja puolitoista ja on reissattu maat ja korvet. ja kyllä, on käyty jopa siellä inglesissä, ja ei ollut loma vain lapsen hoitoa, ei ainakaan vaikeutetussa ympäristössä, ei , palasimme iloisina, ruskettuneina ja rentoutuneina.



ettekö todellakaan tajua kuinka vahingoitatte lastanne tuollaisella olemuksella ja asenteella, ajatuksilla???



saanko adoptoida lapsenne meidän poikien sisarukseksi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/75 |
13.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

ä lapsia suodaankin.

Vierailija
4/75 |
13.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

kun lapsi oppii puhumaan ja kävelemään.... ehkä 3 v iässä alkaa homma helpottamaan...

Vierailija
5/75 |
13.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

teitkö lapsen vain asusteeksi teille, että onpas sitten kiva kun on vauva!



ja sitten vaan kaappiin kun ei enään ookaan kiva lelu???



kasva aikuiseksi ja edes yritä olla ÄITI lapsellesi!!!!!

Vierailija
6/75 |
13.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

NEVER!



lapsilla ikää nyt 1v ja 4v. ja elämällemme antavat sisällön ihan uuden ja ihanan. :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/75 |
13.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

yhden kanssa kaikki on paljon helpompaa, ja kun hän kasvaa voitte tehdä kaikkea mukavaa. Kahden kanssa on jo ihan eri juttu. Lapset riitelee ja molemmilla on vähän eri kiinnostuksen kohteet. On vaikeampaa sopeuttaa omia mielihaluja kahden lapsen kanssa.



Tsemppiä!

Vierailija
8/75 |
13.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä ap:n viestistä paistaa läpi väsymys- ehkä jopa synnytyksen jälkeinen masennus... Ja itse kyllä myönnän kahden pienen lapsen äitinä että joskus on semmonenki pakkopaitaolo päällä että... Ja oikein väsyneenä ei enää osaa ajatella niitä vaihtoehtoja olon helpottamiseksi eikä jaksa lähteä minnekään. Onneksi se on vain hetkittäistä! Ehkä ap haki tukea täältä- neuvoja teiltä siihen miten jaksaa eteenpäin?



Mutta se mitä haluan sanoa on, että näinkö äidit tukee toisiaan? Jos joku sanoo olevansa väsynyt ja ehkä jopa masentunut, niin sen oloa helpotetaan pienellä kivityksellä ja itsensä erinomaisuuden mainostamisella. Ei ole mitään pinnallista siinä, jos joskus kaipaa sitä omaakin rauhaa. Tai että myöntää, ettei jaksa. Ap nimenomaan sanoi rakastavansa lastaan eikä varmasti sitä pois antaisi...



HÄVETKÄÄ

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/75 |
13.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

kun meni kuukausia ennen kuin sain nukkua yli 2 h putkeen. Ihan typerää täällä on kehuskella kuinka kukakin jaksaa mitenkäkin paljon. Ihmiset on erilaisia!!! Miten se on niin perhanan vaikea ymmärtää. Uskon, että ap on hyvä äiti, joka rakastaa lastaan. Hän on vain rehellinen tunteissaan. Moni kun ei uskalla negatiivisia tunteitaan julki tuoda.



Kehottaisin, että ap varaisi ihan omaa aikaa tai aikaa miehen kanssa kahdestaan. Näin saatte vähän etäisyyttä arkeen ja ajatuskin alkaa kulkea eri tavalla. Pystytte miettimään, mitä pitäisi tehdä, jotta arki tuntuisi mielekkäämmältä. Tsemppiä!

Vierailija
10/75 |
13.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

en ole koskaan pitänyt itseäni superäitinä, mutta ilmeisesti sitä olen! :)



lapsia 2, 2v ja 4v. ja KOSKAAN en ole vihannut heitä, saatika tuntenut että he ovat pilanneet minulta elämäni.



jos minusta tekee superäidin se, että olen valmis luopumaan omastani lasteni takia, valmis elämään elämi heidän ehdoillaan, tinkimään omasta ajastani ja mukavuudestani heidän elämänsä takia, niin kivaa olla superäiti.



sinä ap, anna lapsesi heille ketkä oikeasti häntä rakastavat!!



vihaksi panee tommoinen teksti!!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/75 |
13.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja minut pelkkä univelkakin sai aika huonoon kuntoon henkisesti. Minulla juuri tuossa lapsen 8-9kk vaiheilla oli rankinta. Sen jälkeen on vaan helpottanut ja helpottanut. Hyvä että tunnistat ja tunnustat tunteesi etkä patoa niitä. Ja jos oikein kurjalta tuntuu, niin mene ihmeessä juttelemaan vaikka neuvolaan asiasta.



Kivaa kevättä!

Vierailija
12/75 |
13.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huh huh teitä.



Voin ihan suoraan myöntää, että olen itsekin tuntenut väsymystä ja turhautumista ja kaikkea muutakin kotiäidin urani aikana (jota yhteensä on 5.5 vuotta. Ei ole alle kolmevuotiaat helppoja ei varsinkaan jos nukkuvat huonosti. Kaikkien lapset eivät tietenkään valvota, mutta sellaisten on sitten turha tulla tänne jeesustelemaan.



Arjesta nauttiminen on kuulkaa kaukana siinä vaiheessa kun on 5 vuotta valvonut putkeen ja ihan kuukausikin kyllä riittää. Sitähän voi muuten jokainen superäiti helposti kokeilla - laittaa vaikka herätyskellon soimaan muutaman kerran (vaikka viisi) yössä ja joka kerta torkulla soittamaan (kolme kertaa vielä kaupan päälle) -> sitä kannattaa jatkaa ainakin pari viikkoa mielellään kuukausi -> vasta sen jälkeen kannattaa tulla tänne jeesustelemaan, että kuinka huonoja äitejä ollaankaan ja kuinka arjesta pitää nauttia kun on pieniä lapsia!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!



Ap:lle lohdutukseksi, että kyllä se ihan varmasti helpottaa teidänkin arki, hitaasti mutta aivan varmasti. Järjestäkää itsellenne omaa ja yhteistä aikaa ilman lasta. En olisi selvinnyt tuosta 5 vuodesta ellei mieheni olisi ollut niin ihana, että järjesti minulle välillä vapaaviikonloppuja niin, että lähti lasten kanssa mummolaan ja sain olla kaksi vuorokautta ihan yksin kotona.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/75 |
13.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Mun mielestä ap:n viestistä paistaa läpi väsymys- ehkä jopa synnytyksen jälkeinen masennus... Ja itse kyllä myönnän kahden pienen lapsen äitinä että joskus on semmonenki pakkopaitaolo päällä että... Ja oikein väsyneenä ei enää osaa ajatella niitä vaihtoehtoja olon helpottamiseksi eikä jaksa lähteä minnekään. Onneksi se on vain hetkittäistä! Ehkä ap haki tukea täältä- neuvoja teiltä siihen miten jaksaa eteenpäin?

Mutta se mitä haluan sanoa on, että näinkö äidit tukee toisiaan? Jos joku sanoo olevansa väsynyt ja ehkä jopa masentunut, niin sen oloa helpotetaan pienellä kivityksellä ja itsensä erinomaisuuden mainostamisella. Ei ole mitään pinnallista siinä, jos joskus kaipaa sitä omaakin rauhaa. Tai että myöntää, ettei jaksa. Ap nimenomaan sanoi rakastavansa lastaan eikä varmasti sitä pois antaisi...

HÄVETKÄÄ

mutta ainakin mulla ap:n kirjoitus ei tuonut ihan näitä tunteita esiin, että äiti olisi masentunut ja kaipaisi vähän omaa rauhaa. Ehkä toi tyyli ja noi asiat nostatti monella niskavilloja... Niin kuin kirjoitit, oikein väsyneenä ei jaksa lähteä minnekään jne. Itselläni jonkin asteisen masennuksen läpikäyneenä oli vähän muut jutut mielessä kuin " voi hitto mä en haluu vaan teneriffalle, haluun maailman ympäri matkalle" tyyppinen ruikutus. Itse väsyneenä ja masentuneena halusin tunnin omaa rauhaa. Kuuman suihkun. Kolme tuntia unta.

Ok, me ollaan erilaisia. Ap, ihan ekaksi, ryhdistäydy. Yritä edes. 8kk vauvan kanssa on oikeesti tosi helppoa tehdä mitä vaan. Ei ehkä heti, mutta rutiini siihenkin tulee. Mutta sitä ei tule jos ei lähde. Ja sitten, jos todella olet masentunut niin hae apua. Tiedän, että siihen ei toi " ryhdistäydy" auta. Voisitko puhua neuvolassa? Tai ihan lääkärissä? Jos mikään ei huvita ja " ryhdistäytyminen" tuntuu ihan mahdottomalta ajatukselta olet luultavasti masentunut ja se on sairaus mikä pitää hoitaa.

Ja muista, vuoden päästä sä tiedät mitä tarkoittaa kun aika menee niin nopeasti, ettei sitä voisi ikinä kuvitellakaan.

Vierailija
14/75 |
13.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä huoli ap, tuollaiset tunteet menee kyllä ohi kunhan vaan saat nukuttua univelat pois. Mulla oli ihan samoja tunteita kun lapsi oli 8kk. Se väsymys oli jotain ihan hirveää, mitään ylimääräistä ei jaksanut tehdä ja mistään ei jaksanut innostua. Nyt kun lapsi on 11kk ja enimmäkseen nukkuu yöt, jaksaa äitikin mennä jumppaan ja suunnitella kesälomamatkoja.



Tällä palstalla aina löytyy näitä super-ihmisiä, joihin ei (muka) kuukausien univelat vaikuta yhtään mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/75 |
13.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

rakkauden puutetta jos vauva-aika tuntuu rasittavalta? Olen samanlaisilla fiiliksillä ap:n kanssa. Ja todellakin olen aina halunnut lapsia mutta kaikki eivät ole vauva-friikkejä äityleitä. Miksi pitäisi kokea syyllisyyttä siitä että odottaa innolla lasten kasvavan? Se joka väittää että vauvan kanssa matkustelu on helppoa ja mukavaa...joo.

Vierailija
16/75 |
13.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ulkomaanmatkat lapsen kanssa ovat " lastenhoitoa vaikeutetuissa olosuhteissa" . Näin on!



Mekin reissattiin yhden kanssa ja vielä kahden pienen. Mutta olihan se ihan tajuttoman älytöntä. Lapsihan tietty nauttii lämmöstä ja on sopeutuvainen. Aikuiset ei niinkään. Kyllä reissaamiseen liittyy niin monta hankaluutta, että on mieluummin kotona. Ja matkaaminen on taatusti aivan eri asia kuin kahdestaan miehen kanssa.

Vierailija
17/75 |
12.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikella on hintansa. Lpasenhoito on todella rankkaa ja parisuhde on silloin ehkä jopa kovimmalla koetuksella ihmisen elämässä.

On hyvin vaikeaa sopeutua muutoksiin koska ne ovat niin radikaaleja.

Mutta toistan vielä: se on ohimenevä vaihe.

Teillä on piiiiitkä elämä edessä ja lapsiperheen arki on ensimmäiset pari vuotta kaikkein sitovinta. Myöhemmin on helpompi järjestää lapselle hoitaja jotta saatte omaa aikaa ja isompien lasten kanssa onkin jo helpompaa matkustella perheenä.



Pää pystyyn! Tää aika pienen vauvan kanssa voi tuntua loputtomalta vankilalta mutta kohta huomaat että se meni ohi nopeasti.

Vierailija
18/75 |
12.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja voin luvata, että ajan kanssa vaan pahenee :(

t. 1,5-vuotiaan onneton äiti

Vierailija
19/75 |
12.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

lapsi ei meinannut millään oppia nukkumaan yli kahta tuntia peräkkäin, edes yöllä: usein jopa heräsi monta yötä peräkkäin 20 min. välein vielä 1-vuotiaana. meinasi epätoivo tulla! meillä oli satojen tuntien univelat.



Mutta, nyt on 1,5-vuotias ja nukkuu ikäisekseen ihan normaalisti. Saattaa herätä 1-2 kertaa yössä, mutta se ei juuri haittaa kun ollaan totuttu heräämään 5-15 kertaa yössä.



Teillä ei kuulosta olevan edes näin hankalaa tapausta, joten usko mua kun sanon että enää muutama kuukausi, lapsi alkaa nukkua kunnolla, sun silmäpussit häipyy ja saatte vanhempien omaa aikaa edes vähän illalla kun vauva nukkuu (ettekä enää ole kuolemanväsyneitä)! Unenpuute tahtoo vetää ihmisen epätoivoiseksi.



tsemppiä!

Vierailija
20/75 |
12.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meistä tuli vanhempia alle 20-vuotiaina, ja osattiin kyllä suhtautua vanhemmuuteen pikkasen kypsemmin kuin ap..



Mutta ihan oikeasti, kyllä se helpottaa heti kun opitte elämään perheenä, ette pariskuntana jolla on lapsi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kaksi kahdeksan