Gallup kaikille niille joiden lapselta on jätetty vaipat pois ns. kerrasta!!
Lukuunottamatta siis päiväunia, yöunia ja ulkoiluja talvella...
Minkä ikäisenä vaipat jätettiin?
Kuinka kauan meni että lapsi tajusi potalla käymisen? Alkoi siis itsekin pyytää päästä potalle?
Kuinka kauan meni että oppi päiväkuivaksi?
(kerään kannustusta itselle, lapselta jätetty vaipat pois lauantaina ja odotan innolla että tulosta alkaa syntyä!!)
Kommentit (13)
Mulla 1v2kk ikäinen poika ja kovasti lähipiiri höpöttää pottajutuista. Itse en kuitenkaan ymmärrä, miksi pitäisi istuttaa potalla lasta, joka ei osaa nousta potalle itse/laskea housuja/ilmoittaa hädästä ja varmaan ei vielä mitenkään pysty hallitsemaan rakkoaan. Lisäksi jaksaa istua rauhallisesti paikoillaa korkeintaan 20sek.
Olenkin tuuminut, että otan potan, tai ehkä ennemmin pytyn käyttöön, kun lapsen kanssa voi oikein puhua pottajutuista, selittää mikä on homman nimi ja motivoida vaikka palkinnoilla.
Meillä lapsi itse jätti vaipat pois kerrasta. Aiemmin oli inhonnut pottaa, sitten vain eräänä päivänä ei enää vaippaa laitettu ja lapsi kävi itsekseen pöntöllä. Oli silloin juuri täyttänyt 2 vuotta.
Meillä poika oppi kerrasta ihan oikeasti kuivaksi 2,5-vuotiaana. Sitä ennen ei kiinnostanut ollenkaan. Pottailu ei napannut ja kun älysin ostaa pienennysrenkaan, niin se oli siinä. Yhtään yövaippaa, ulkoiluvaippaa tai päiväunivaippaa ei sen jälkeen tarvittu, kun oli se 2 vko mennyt ja kaikkiaan 3 vahinkoa kävi ehkä seuraavan vuoden aikana.
Itse en olisi vielä siinä vaiheessa vaippoja ottanut kokonaan pois. Ja vahinkoja sattui kauan... Oppi lopulta päiväkuivaksi hiukan ennen 2-vuotispäivää.
Mutta päivävaippaa oli melko turha yrittää laitaa enää lapsen " päätöksen" jälkeen. Hän repi ne pois.
Minkä ikäisenä vaipat jätettiin? 2v6kk
Kuinka kauan meni että lapsi tajusi potalla käymisen? Alkoi siis itsekin pyytää päästä potalle? Heti
Kuinka kauan meni että oppi päiväkuivaksi? Heti
Emme pahemmin pottailleet ennen tuota, lapsi oli valmis tuon ikäisenä ja se oli mielestäni hyvä ikä. Halusi siis itse vaipan pois.
Ja liian nuorena ei kannata, kyllä ikää kannattaisi olla ainakin 2vee, pojilla ehkä muutama kuukausi enemmänkin.
Meillä molemmat pojat oppineet kuiviksi 2v 6kk - yövaipatkin jätettiin saman tien.
Kaksi kertaa tuli pisu housuun kun ei muistanut mennä vessaan leikkien keskeltä, mutta sen jälkeen ei ole vahinkoja käynyt. Kesä on tosiaan hyvä aika kuivaksi opetteluun, sillä silloin ei haittaa niin paljon vaikka lirahtaisi housuun ulkoillessa.
nyt kuopusta on käytetty koko elämän ajan päivittäin potalla vähintään kerran ja ikää on nyt 1v 9 kk joten en malta olla kokeilematta miten sujuu " jo" nyt!
ap
ps. ja ihan hyvä harrastaa tätä vaikkei kesä olekaan! ei tosin voi ulkona olla ilman vaippaa! :)
Heti alkoi käydä potalla, oli siis heti kuiva. Muutama vahinko sattui kun ei ihan ajoissa ehtinyt potalle mutta ei siinä muuta " oppimista" tarvinnut, oli heti valmis.
Vierailija:
Lukuunottamatta siis päiväunia, yöunia ja ulkoiluja talvella...Minkä ikäisenä vaipat jätettiin?
Kuinka kauan meni että lapsi tajusi potalla käymisen? Alkoi siis itsekin pyytää päästä potalle?
Kuinka kauan meni että oppi päiväkuivaksi?(kerään kannustusta itselle, lapselta jätetty vaipat pois lauantaina ja odotan innolla että tulosta alkaa syntyä!!)
- Vaipat jätettiin 2 v 1 kk iässä
- Alkoi itse pyytää potalle pari päivää vaippojen poisjättämisen jälkeen, siihen asti vein potalle tunnin välein
- 2 ekan päivän jälkeen ei tullut yhtään vahinkoa, eli kahdessa päivässä oppi päiväkuivaksi.
Lisätietoa: jätimme kokonaan vaipat pois, siis myös ulkoillessa (oli talvi) ja unilla (päikkärit ja yöunet). Sänky ei ole kastunut kertaakaan, lapsi (tyttö) on ollut kuivana melkein vuoden.
Vierailija:
Minkä ikäisenä vaipat jätettiin? Tytön ollessa 1v10kk
Kuinka kauan meni että lapsi tajusi potalla käymisen? Alkoi siis itsekin pyytää päästä potalle? kolme päivää
Kuinka kauan meni että oppi päiväkuivaksi? kolme päivää)
Meillä tämä tapahtui viime kesäkuussa, joten oli samantien kokonaan päiväkuiva, myös ulkoillessa.
Ollessaan elokuussa tasan 2v tyttö ilmoitti, ettei halua enää yövaippaakaan. Ajattelin kokeilla ja hyvin onnistui. Kaiken kaikkiaan yövahinkoja on tullut kolme tai neljä ekan kuukauden aikana. Jos tytöllä on yöllä pissahätä, hän herää ja käy potalla, joka on yön sängyn vieressä.
otimme potan käyttöön, kun lapsi (poika) istui kunnolla. Aika heti sinne pottaan alkoi tulla sekä pisut että kakat. Eli herra ohjattiin potalle heti unien / ruokailun jälkeen... Vaippoja säästyi ja 1,5 vuoden kieppeillä lapsi oli päiväkuiva ja jätimme jo päikkäreiltä ja yöuniltakin vaippaa pois. Lapsi aloitti päivähoidossa vajaa 2-vuotiaana ja silloin otimme vaipat enemmän käyttöön - kuskattiin vaippapaketteja hoitoon, vaikka aika vähän niitä kului. Mutta tämä oli varmasti myös pk-hlökunnnan mielestä ihan ok (taisivat jossain sivulauseessa antaa ymmärtää sen olevan jo toivottavaa " voiko vajaa 2 v poika osata olla kuiva" ) ja en usko, että lapsikaan asiasta kärsi, eipähän hänelläkään tarvinnut jännittää vessajuttuja ja vahinkoja. Vaipat jätettiin kertaheitolla n. 2 v 3 kk eikä vahinkoja ole tullut kuin muutama, yöllä pari kertaa ja silloinkin muovitettu frotee on estänyt suurimmat tuhot.
Sen sanon, että kotihoidossa tilanne näissä kuivaksi oppimisissakin on toinen, kuin isossa lapsiryhmässä.
Tajusivat samantien. Ekana päivänä tuli pari vahinkoa kun eivät siinä leikin lomassa muistaneet ettei sitä vaippaa ole...sen jälkeen ei vahinkoja ole sattunut. Yökuivaksikin vanhempi noista kahdesta oppi samantien, oli vaan itse käynyt potalla ja riisunut vaipan.