Joskus se on kiinni äidistä.
Tunnen niin monta äitiä joille tärkeintä on se, että he ovat lapsen elämässä tärkeintä ja jopa isä koetaan uhkana. Lapsi on omittu täysin ja jos mies jotain tekee alkaa valitus siitä kuinka asiat menevät väärin. Isälle ei anneta tilaa olla isä.
Ja joo, on olemassa niitä joita ei lapset oikeasti kiinnosta, mutta monella se tilanne ajautuu siihen ajan kanssa, kun äiti ei anna sitä tilaa.
Jos vauvan paita ja housut eivät sovi värimaailmaltaan yhteen niin so what? Kommentoimalla jokaista turhanpäiväistä asiaa saa isälle vain olon, että hän ei osaa mitään ja kuka silloin edes tarjoisi apuaan tai ainakin se on vastentahtoista.
Ja edelleenkin, kaikkien isien osallistumattomuus ei johdu tästä, mutta yrittäkää oikeasti kiinnittää tähän huomiota. Miettikää kuinka tärkeää se on lapselle. Aikuisen ihmisen täytyisi välillä kestää, että esim. isä on
suosikki joissain jutuissa.
Just eilen meinasin valittaa miehelle, että hän laittaa lapselle kengät jalkaan väärällä tavalla. Onneks tajusin, että eihän sillä oo väliä. Lopputulos on sama: kengät on jalassa. Ihan turhaa toisen mitätöintiä se valitus olis ollu.