Miksi se on niin vaikeaa osoittaa kunnioitusta omalle lapselleen?

sanotaan nyt näin.. Meidän lapsia myös aina ihastellaan kun olemme kyläilyillä.. miten he osaavatkin käyttäytyä niin hyvin ja miten olenkin hyvä äiti!! :) No, kortilla on myös toinen puoli. Meillä näytetään tunteet, mutta ei lyödä eikä vahingoiteta toista.. Kehun silloin, kun on siihen aihetta, vieraidenkin läsnäollessa.. Mutta sanon jos asiat ei mene niinkuin pitää.

Mutta että kunnioitetaan.. eiköhän jokainen normaali vanhempi kunnioita omia lapsiaan? Kaikki vain eivät osaa sitä näyttää..

jos lapsi saisi päättää aikataulut omien mieltymystensä mukaisesti! Että se siitä päätähteydestä...

minusta tuosta kutosen viestistä näkyy erittäin hyvin se missä on menty metsään...



"Miten kohdella kunnioittavasti 4-vuotiasta, joka on tälläinen hirviö, miten tällaista voi edes rakastaa, kun se on kerta näin ja näin paha"...



Ehkä se juuri siksi leikkaa ne verhot toistamiseen, koska 4-vuotiaan tehtävä on jatkuvasti testata rakastatko sinä häntä vaikka hän tekisi näin... Mitä epävarmempi hän on asiasta, sitä useammin hänen täytyy kokeilla. Joka kerta sinä siitä repeät ja 4-vuotiasta miettii pienessä päässään, että jos vielä kerran leikkais ne verhot, niin hajoaiskohan hänen pienen elämänsä turvallisin henkilö kappaleiksi...



Sinun asenteesi paljastaa paljon. Ja syyllisyyttäkin on: "kyllä meillä kuitenkin on hellyyttäkin"...



Hohhoi.

-että muut eivät ole tärkeitä?

-että lapsi päättää kaikesta itse?

-että lapsella ei ole rajoja?



Kuka sanoi että kunnioittaminen tarkoittaa sitä, että perheessä on vain lapsi ja lapsen tunteet.



Kylläpä te osaatte hienosti lukea ja tulkita!

mielenkiintoista tulkintaa tekstistäni ;)



Käsittääkseni en missään kohtaa kirjoittanut, että lapseni olisi PAHA tai ettenkö häntä rakastaisi (päinvastoin: rakastan aivan vietävästi ja siksi häneen välillä hermot meneekin). Kysyin vain ja ainoastaan, mitä kunnioittava kohtelu ao. tilanteissa pitää sisällään, koska ap ei avannut asiaa riittävän selkeästi.



Enkä myöskään usko, että esim. se mainitsemani verhojen leikkely liittyy mitenkään minuun. Se nyt vain sattuu olemaan lapsesta jännää ja hauskaa ja sitä on tehtävä, vaikka tietääkin sen olevan kiellettyä. Sinänsä oma vikani, minun olisi pitänyt järjestää lapselle jotain korvaavaa leikeltävää. Lapsi kyllä tietää, että häntä rakastetaan, koska se hänelle päivittäin näytetään ja kerrotaan.



Minusta pikemminkin on pelottavaa, jos vanhempi ei pysty myöntämään itselleen, että lapset ovat välillä myös rasittavia...



t. nro 6

Äiti ja 3-vuotias ovat kaupungilla äidin ystävän kanssa.



3-vuotias kyselee kokoajan ja äiti ei saa rauhassa juteltua ystävänsä kanssa mitään.



Miten te toimitte?



A) Olette kuin ette kuulisikaan lastanne.



B) Olette kuin ette kuulisikaan lastanne, keskustelet kovalla äänellä lapsen äänen yli ystäväsi kanssa.



C) Olette kuin ette kuulisikaan lastanne ja tiuskitte välillä hänelle, että olisi hetken hiljaa



D) Katsotte anteeksipyytävästi ystäväänne ja keskitytte kuuliaisesti vain lapseenne



E) Menetätte totaalisesti hermonne ja karjutte pää punaisena lapselle ruokottomia



F) Syötätte lapselle namia minkä ehditte, että hän pysyisi hiljaa



G) Lupaatte, että jos hän on hiljaa, mennään lelukaupan kautta kotiin



H) Katsot lasta silmiin hänen tasollaan ja opetat hänelle siinä paikassa, että nyt kun ollaan yhdessä kaupungilla, jutellaan vuorotellen. Annat lapsenkin puhua, kerrot ettei ole sopivaa puhua päälle. Vastaat hänen kysymyksiin ja kohtelet häntä tasaveroisena, kunnioittaen.

Eiköhän kaikki pidä kohtaa H ihanteena ja toimi sen mukaan ainakin aluksi. Mutta ei välttämättä enää sadannen kerran samasta asiasta tunnin sisällä...

Vanhempansa ovat saaneet aikaan täydellisiä lapsia, omasta mielestään. Lapset ovat niin täynnä omaa ihanuuttaan, etteivät osaa huomoida muita aidosti ollenkaan. Niin kauan kuin kaikki sujuu oman tahdon mukaan, ovat asiat hyvin. Mutta minkäänlaisiin kompromisseihin tai joustoon lapset eivät kykene koskaan. Ovat myös hyvin kylmän ja ylpeän oloisia. Eikä heillä kyllä oikein kavereitaan ole. Yhdenkin äiti on hyvin ihmeissään, kun hänen hellatelttunsa ei vielä kouluiässäkään oikein tunnu löytävän kavereita.

"Perheen päätähti" :) Entäs sitten ap jos perheessä on monta lasta, kuka heistä on sitten perheen päätähti? Minkä ikäinen päätähtesi muuten on?



Sinänsä tuo lapsen kunnioittaminen on mielenkiintoinen puheenaihe. Helposti unohtuu (varsinkin jos lapsi on verhoja leikkova "tuholainen") että lapsi on niin erilainen ajatusmaailmaltaan kuin aikuinen ja että lapsen kunnioittaminen tarkoittaa niin eri asioita kuin aikuisen kunnioittaminen. Mielestäni lapsen kunnioittaminen on sitä, että sallii hänen tuntea kaikki tunteet omalla intensiteetillään ja antaa arvoa hänen tunteilleen (= sillä on äidille merkitystä jos lapsi on esim. kiukkuinen).



Mielestäni lapselle saa suuttua ja myös osoittaa hänelle sen silloin kun lapsi on tehnyt pahojaan (=esim. leikkonut ne verhot). Olisi aika nurinkurista jos äiti tuossa tilanteessa ottaisi lapsen syliinsä ja silittäisi hänen päätään "palkkioksi hyvästä työstä" :). Minun mielestäni lapsi joka kerta toisensa jälkeen rikkoo paikkoja tahallisesti kielloista huolimatta uhmaa vanhempiensa auktoriteettia ja yrittää murtaa vanhemman päättäjän aseman. Syliä ja silityksiä pitää mielestäni jakaa lapselle reippaista ja hyvistä teoista.

Kerrankin täällä on hengenheimolaisia!



Samaa kunnioituksen puutetta minäkin jaksan ihmetellä - ja kyllä, sen puute minunkin lapsuudestani löytyy.



Vaan ei löydy nykyisestä kodistani :o)



Myös ulkomailla lapsen kanssa asuneena vertailupohjaa löytää, miten tylyjä Suomessa ihmiset lapsiaan kohtaan ovat (nämä ovat havaintojani, eivät tietenkään tarkoita sitä, etteikö poikkeuksia löytyisi kummastakin päästä).



Ajattelen aivan samalla tavalla: lapsi on siinä kunnioitettava ihminen, missä aikuinenkin. Tehtäväni on tukea lastani hänen kehitystehtävissään ja tämän tuen voin antaa rakentavassa hengessä, kunnioittaen häntä. Ja niinhän se metsä vastaa kuin sinne huudetaan :o)

lapset mukana, ellei myös ystävälläni ole lapset mukana.



Ja mulla on tilanne muutenkin se, että ystävyyssuhteet ovat toisarvoisia lapsiin nähden.



Lapsuus on ohikiitävä hetki, mutta NIIN tärkeä koko lapsen loppuelämän kannalta. Sitä ei saa koskaan takaisin. Mutta kahvilassa kerkeää kyllä istuskella myöhemminkin...

joka toistamiseen leikkaa verhoihin reikiä

- Sanoisin tiukasti, että saksilla leikataan vain paperia, ja ottaisin sakset pois.

joka nauraa, kun kaveri kaatuu

- kysyisin, miltä hänestä itsestään tuntuisi, jos toinen nauraisi hänelle samassa tilanteessa.

joka suuttuessaan heittelee lelujaan pitkin seiniä

- Muistuttaisin säännöstä, jonka mukaan meillä ei heitetä mitään tavaroita ja jos ei tottelisi, keskeyttäisin leikin heti.

joka temppuilee ruokapöydässä, ei pue

-sanoisin, ettei ruokapöydässä temppuilla.

eikä muutenkaan tottele juuri mitään käskyjä, ei ainakaan ensimmäisellä kehoituksella.

Ja tässä vain osa. Kyllä meillä ainakin huudetaan ja suututaan, kun lapsi tekee tahallaan väärin, vahingot asia erikseen. Suuttuminen on inhimillistä ja kyllä vanhemmallakin on siihen oikeus. Toki anteeksikin pyydellään, puolin ja toisin.

tapa reagoida tapahtuu niin spontaanisti, ettei aikuinen aina muista olevansa se vastuussa oleva osapuoli, jolla tulisi olla kehittyneempiä keinoja tilanteiden hallintaan. Silloin kun tämä unohtuu vastakkain on kaksi "lasta". Vaatii itsetuntemusta ja luonteen lujuutta olla ottamatta itseensä lapsen kiukusta.

eli kunnioitan lastani. Inhoan eniten sitä kun ollaan kuin ei kuultaisikaan lasta tai ettei kerrota lapselle syytä miksi ei saa jollain tavalla toimia.



Ja vaikka kunnioitan lastani, niin kyllä minullakin ne hermot palaa. Ei 4v. jääräpää mikään helppo tapaus ole.

Vanhempansa ovat saaneet aikaan täydellisiä lapsia, omasta mielestään. Lapset ovat niin täynnä omaa ihanuuttaan, etteivät osaa huomoida muita aidosti ollenkaan. Niin kauan kuin kaikki sujuu oman tahdon mukaan, ovat asiat hyvin. Mutta minkäänlaisiin kompromisseihin tai joustoon lapset eivät kykene koskaan. Ovat myös hyvin kylmän ja ylpeän oloisia. Eikä heillä kyllä oikein kavereitaan ole. Yhdenkin äiti on hyvin ihmeissään, kun hänen hellatelttunsa ei vielä kouluiässäkään oikein tunnu löytävän kavereita.

-- näillä lapsilla ei ole oikeita rajoja. Vanhemmat eivät uskalla asettua lapsiaan vastaan, lapset määräävät perheessä. Esim. 7-v tyttö ei suostu nukahtamaan kuin vasta klo 23. Aamuisin nousee klo 7. Vanhemmat eivät siis saa tyttöä sänkyyn ajoissa koska eivät uskalla suuttua tytölle ja komentaa tätä sänkyyn. Sen sijaan antavat lapsen tulla katsomaan telkkua ja milloin mitäkin.

Tää tyttö on just tällainen että niin kauan kun hän saa päättää niin kaikk on ok. Mutta ei osaa kompromissata yhtään. Todella kamala olla hänen seurassaan koska voi odottaa mitä tahansa!