Mitä mieltä olette kommentista " vanhemmat rakastavat lapsiaan eniten silloin kun nämä nukkuvat" ...
Kuulin tällaisen eräältä tuttavalta. Pitääkö mielestänne paikkansa?
Kommentit (6)
Plus ovat silloin hiljaa ja paikallaan niin niiden rakastamiseen ehtii keskittyä:)
Kun taas saman lapsen valveillaoloaikaan tulee noiden lisäksi, kiukkua, turhautumista, ärtymistä ...
rasittavan päivän jälkeen kun lapsi nukahtaa ja itse on siinä vierellä katsomassa lasta, niin oikein tulvahtaa sellainen rakkaudentunne tuola jostain ja ajattelee että voi kun on ihana ja suloinen ja kaikki päivän riidat ja murheet unohtuu
sanalla ENITEN, mutta kyllä se nukkuva, rauhallinen lapsi herättää omanlaisia tunteita. Nukkuvassa lapsessa jotain maagista on kuitenkin. Mieskin kommentoi usein jotain hellää pienestä nukkuvasta ihmisestä.
Tuntenut monesti avuttomuutta ja epätoivoa lapsen kanssa. Ja kun sitten näkee pienen lopulta nukkuvan rauhallisesti sydän meinaa pakahtua rakkaudesta ja tuntee jo lähes syyllisyyttä päivän aikaisista ajatuksistaan
Nukkuva lapsi on äärettömän suloinen eikä lainkaan rasittava, kuten monesti hereillä olleessan kaikessa energisyydessään on.
Mutta täytyy sanoa, että joskus illalla kun lapsi on jo nukkunut useamman tunnin ja itse siinä on saanut levähtää, niin tuskin malttaa odottaa aamua, että pääsee taas seurustelemaan lapsen kanssa ja ihmettelemään tätä maailmaa. Kyllä minä häntä rakastan silloinkin, kun hän on valveilla!!!
<3 <3 <3