STT kirjoittaa että Mari Rantanen (ps) on kirjotellut väestönvaihdosta
Onneksi media alkanut syynäämään persujen kirjoituksia.
Kommentit (851)
Vierailija kirjoitti:
Kohta täällä on Ranskan meininki jos Orpo jatkaa.
Ei ole. Esim. 90-luvun laman aikana silloiset Lipposen hallitukset leikkasivat kaikesta, mitä irti lähti.
Ihmiset mieluummin tekivät ratkaisut oman käden kautta, kun olisivat lähteneet kaduille.
Ranskassakin on erilainen kulttuuri kuin mitä Suomessa, vaikka Euroopassa ollaan.
Tässä yksi persuälykkö lisää.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo, että PS:n lieksalaisvaltuutetun Keijo Porkan roisit Pride-puheet ovat selvityksen alla.
– En ole valitettavasti ehtinyt tähän perehtyä. Näin sen eilen uutisista. Selvitämme asiaa ja palaamme siihen. Ei ole asiallista keskustelua, Purkka kommentoi kohua Iltalehdelle Helsingin Säätytalolla torstaina.
Porkka vertasi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen Pride-liikettä kannattavia ihmisiä eläimiinsekaantumisen ja pedofilian kannattamiseen valtuustopuheessaan viime maanantaina.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5401fe47-0db2-4342-a68c-e2aa18980…
Ongelmat lisääntyy jos niistä ei saa puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mielenkiinnolla odotan onko meillä yhä laillinen hallinto, vai tekeekö kaikki päätökset punakaarti. Tällöinhän meillä ei ole demokratia, vaan anarkia.
Uskon, että näihin hallitusohjelman muuhanmaatto kiristyksiin etsitään kaikki mahdolliset keinot, millä vasemmisto saisi ne torpattua.
Jopa tuohon katujengi ongelmaan ei todennäköisesti saa puuttua, koska rasismi.
Kun suomalaiset tuota rasismia ei enää osta, niin viedään viestiä ulkomaille, jos vaikka sieltä saataisiin painostusta tarpeeksi aikaiseksi. Länsimaat ovat ajautuneet outoon tilaan.
Vierailija kirjoitti:
Tässä yksi persuälykkö lisää.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo, että PS:n lieksalaisvaltuutetun Keijo Porkan roisit Pride-puheet ovat selvityksen alla.
– En ole valitettavasti ehtinyt tähän perehtyä. Näin sen eilen uutisista. Selvitämme asiaa ja palaamme siihen. Ei ole asiallista keskustelua, Purkka kommentoi kohua Iltalehdelle Helsingin Säätytalolla torstaina.
Porkka vertasi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen Pride-liikettä kannattavia ihmisiä eläimiinsekaantumisen ja pedofilian kannattamiseen valtuustopuheessaan viime maanantaina.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5401fe47-0db2-4342-a68c-e2aa18980…
Eihän tuon kaverin väite ole täysin tuulesta temmattu. Seta on vuodesta toiseen vastustanut eläimiin sekaantumisen kriminalisointia.
Ulkomaisia tuotetaan tänne viemään työpaikat. Muissa kehitysmaissa on mahdollista halpuuttaa. Suomalainen ei pärjäisi 3:- tuntitulolla Suomessa. Jossain halpamaassa 3:- .tuntitienesti on kunnon tuloa.
Suomalaiset eivät lisäänny, kun halpuutuksella viedään toimeentulo.
Vierailija kirjoitti:
Jatkossa voidaan vedota edellisen pääministerin perusteluihin: Haluamme ravistella instituutiota.
Tuo oli hyvä. Kiitos muistutuksesta.
Persujen ministereiltä on kielletty ajattelun ja sanomisen vapaus!
F asimin tiellä ollaan hyvesignaloivan viherkommariston ja sen median avulla. M.O.T.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä yksi persuälykkö lisää.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo, että PS:n lieksalaisvaltuutetun Keijo Porkan roisit Pride-puheet ovat selvityksen alla.
– En ole valitettavasti ehtinyt tähän perehtyä. Näin sen eilen uutisista. Selvitämme asiaa ja palaamme siihen. Ei ole asiallista keskustelua, Purkka kommentoi kohua Iltalehdelle Helsingin Säätytalolla torstaina.
Porkka vertasi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen Pride-liikettä kannattavia ihmisiä eläimiinsekaantumisen ja pedofilian kannattamiseen valtuustopuheessaan viime maanantaina.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5401fe47-0db2-4342-a68c-e2aa18980…
Eihän tuon kaverin väite ole täysin tuulesta temmattu. Seta on vuodesta toiseen vastustanut eläimiin sekaantumisen kriminalisointia.
Äkkiseltään löysin tällaisen uutisen vuodelta 2015 Sexpoon liittyen:
-Suomessa suunnitellaan tällä hetkellä eläimiin sekaantumisen kriminalisointia lähes viimeisenä maana Euroopassa. Nykylainsäädännön mukaan yhdyntä eläimen kanssa ei ole rikos, jos eläin ei saa siitä eläinrääkkäykseen rinnastettavia fyysisiä vammoja.
Seksuaalisuuden asiantuntijaorganisaatio Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalanen ei kannata eläimiin sekaantumisen kieltämistä.
Sexpon toiminnanjohtaja on ennenkin tuonut esille erittäin vapaamielisiä käsityksiään seksistä. Hän kannattaa muun muassa suojaikärajan madaltamista eli olisi valmis hyväksymään aikuisten seksisuhteet esimerkiksi 14-vuotiaiden nuorten kanssa.
-Joissain tapauksissa 14-vuotias voi itse lähteä aloitteellisesti seksisuhteeseen.-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se jokin itsetarkoitus, että Suomessakin pitäisi olla useita isoja etnisiä vähemmistöryhmiä omine kielineen ja valtakulttuurista poikkeavine tapoineen? Ja yhteiskunnan ulkopuolella toimivia ryhmiä? Miten se hyödyttää Suomea ja suomalaisia?
Maassa maan tavalla. Jos haluaa tänne on sopeuduttava meidän kulttuuriin.
Huivit ja kauhtanat pois ja teurastus meidän tavalla. Ne ehdoksi ehdottomasti.
Olen käynyt muutaman kerran kampaamokoululla leikkauttamassa hiukseni. Viimeksi kolmisen vuotta sitten ja yllätyin, kun opiskelijoissa oli ainakin kolme m.muuttajaa. yksi mies ja kaksi naista.
Toinen naisista sai leikata hiukseni ohjatusti. Osasi kieltämme auttavasti joten kysyin, että haluaisitko itse, että sinun hiukset olisi vapaasti eikä huivin peitossa. Juu, kyllä haluan, vastasi. No mikä estää, heitä huivi pois? Uskonto estää, sanoi.
Sanoin, että käänny kristinuskoon, niin saat elää vapaammin. Ei vastannut siihen.
Tietääkseni joitakin on kääntynyt kristinuskoon, lähinnä miehiä.
Joulun aikaan eräs pitkäkaapuinen nainen istui kylpylässä uima- altaan reunalla ja näytti että oli kastellut kokonaan itsensä.
Kannatan sitä, että jokaisen kuuluu elää maassa maan tavalla. Jos on tiettyjä pukeutumismalleja niin noudattamiin niitä omissa kokoontumisissa.
Eu voisi yhtenäistää lainsäädännöllä kaikki niin, että eri kulttuurista muuttajat tietävät, että muuten ei pääse toiseen jos ei omi maan tapoja.
Jos em toteutuisi, se merkitsisi melkoista vallankumousta koko maailman muuttoliikkeeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väestönvaihdossa ei ole kysymys mistään tietoisesta salaliitossa. Väestönvaihdossa on kysymys poliitikkojen passiivisuudesta. Odotellaan, että Välimeren yli tulee yht´äkkiä 5 miljoonaa ihmistä ja sitten reagoidaan jälkikäteen myöhässä sen sijaan, että toimittaisiin aktiivisesti ja varauduttaisiin hyvissä ajoin.
Ja perussuomalaiset halusivat juuri leikata kehitysavusta että nuo miljoonat ihmiset lähtevät liikkeelle :D
Oletko tosissasi? Pitäisikö sinun mielestä leikata suomalaisilta vanhuksilta ja köyhiltä niin paljon että afrikkalaisille saataisiin hyvät olot? Minulla on sinulle uutinen...
t. eri
Miksi nyt sitten persut leikkaavat suomalaisilta vanhuksilta ja köyhiltä?
Vihervasemmisto olisi halunnut lisätä lahjoitettavan rahan määrää, jolloin suomalaisilta olisi pitänyt leikata vielä nykyistäkin enemmän. Persut olisivat halunneet leikata lisää afrikan tuista, jotta suomalaisilta ei olisi pitänyt leikata niin paljoa. Persut saivat leikkauksia tukiin, mutta eivät niin paljoa kuin olisivat halunneet. Kiitos RKP:n.
Ensi kerralla äänestä persuja niin saadaan priorisoitua leikkaukset paremmin.
Missä kohtaa se Purran takki sitten kääntyi kun juuri ennen vaaleja sanoi että "Kokoomus haluaa leikata kaikkein köyhimmiltä ja se ei perussuomalaisille käy"?
Toivottavasti kääntyy takki taas, ja puhuvat tolkkua ja järkeä Orvolle. Turha tässä on hajottaa suomalaista yhteiskuntaa muutaman euron säästön tähden. Säästäisivät ennemmin vaikka yritystuista ja kehitysavusta. Vasemmistolaiset on vaan nyt pakko pistää selkä seinää vasten ja kysyttävä, säästetäänkö heidän toimeentulotuestaan ja asumistuestaan vai muualle viskottavasta kehitysavusta ja eu-tuista.
T. Persu
Mutta missä kohtaa se Purran takki kääntyi että vähäosaisilta leikkaaminen onkin persuille ok?
Ikävä kyllä vihervasemmisto otti persut vaalitaistelussaan pääkohteeksi, eikä kokoomusta. Kävi sitten niin että kokoomus oli vahvoilla hallitusneuvottelussa. Voit tuosta lähettää kiitokset vihervasemmistolle.
Eihän se ole "vihervasemmiston" syy että Purra pettää äänestäjänsä ja vaalilupauksensa.
Siinä mielessä oli, että Suomen talous on kuralla edellisen hallituksen jäljiltä. Kaikki raha, mitä velaksi otettiin, ei liittynyt Ukrainan sotaan, eikä Koronaan, lähes puolet tuosta summasta haihtui tuhkana tuuleen. Mitään menoleikkauksia edellinen hallitus ei myöskään tehnyt tasapainoittaakseen taloutta.
Hallitus on neljän puolueen kompromissi, missä jokainen sai jotakin, kaikkea haluamaansa ei voi saada.
Vain persu kykenee syyttämään muita kun oma puolue pettää vaalilupauksensa.
Ja mitä tulee tuohon velkaa, siitäkin 95% perussuomalaiset hyväksyivät.
Etkö ole nähnyt ja kuullut kun viisikon akat huusi ja huutaa pää punaisena suonet pullistuen syyttäen aina muita, edellisiä hallituksia ja nyt nykyistä.
Ps ei ole pettänyt vielä yhtään mitään.Pidähän huolta omasta puolueestasi,mitä sitten kannatatkin ettei vaan itse petä.

Tämä oli kyllä silmiinpistävää erityisesti Marinin kohdalla, joka syytti ihan kaikesta kokoomusta.
Esim. Sipilän hallituksen päätökset ja tekemiset oli aina kokoomuksen syy, koska eihän Marin voinut Kepua sättiä, kun istuivat samassa hallituksessa.
Jo oli aikakin.
Kummallista hyssyttelyä tämä on ollutkin.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsi on ainoa Euroopan maa jossa matkustustiedotteessa varoitetaan jengirikollisuudesta erikseen. Se on myös sosiaalidemokratia mallimaa.
Toinen on Saksa. Joka kesä esim Berliinistä uutisoidaan että kesäuimaloissa on joukkotappeluita.
Uimaloissa! Painetaan sivullistenkin päitä veden alle. Hotellista varoitettiin ettei kannata mennä, menin kuitenkin. Mustatukkaisia olivat kaikki.
Ei taida kummassakaan maassa olla demarit vallassa.
Pitäisi pystyttää vedonlyönti siitä, kuka Persu-minisyeri lentää seuraavaksi hallituksesta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No toisaalta kun katsoo tätä suomalaista kansaa, niin vain hyvä että vaihtuukin. Pers'jalkaista, obeesia ja yksinkertaista. Noo toisaalta evoluutiokin toimii koska persupojat eivät kelpaa siittäjiksi juuri kellekään = incel. Hyvä että Orpo&co iskee juuri näihin pienituloisiin että ovat entistäkin vähemmän haluttavia ja köyhempiä eli lisääntymishalut heillä alenee. Ja vahvaa olutta kauppoihin ja alkoholin halpuutus, sekin heikentää lisääntymishaluja/kykyä. :)
Tässä ei ole ollenkaan kyse siitä että suomalainen sikiää niiden kanssa, vaan että ne tulee tänne lisääntymään keskenään.
Suomen ainoa merkitys on antaa rahaa ja asunnot.
Ettekö te raasut vieläkään ymmärrä, että nykyisellä väestönkasvulla Suomi ei mitenkään pärjää tulevaisuudessa. Saatte itse hoitaa vanhuksenne jne. Suuri osa Länsi-Euroopan maista kilpailee jo ulkomaisesta työvoimasta.
Vierailija kirjoitti:
Kohta täällä on Ranskan meininki jos Orpo jatkaa.
Junnila pääministeriksi! (satiiria)
Mátut itse kirjoittelevat väestönvaihdosta tyytyväisenä, mutta kun kantaeurooppalainen tekee saman huolestuneena, se on sitten rasismia. Kun Ruotsissa tämä kansallismielinen puolue sai jalansijaa jokunen vuosi sitten, Ruotsin partikset kirjoittelivat somessa semmoista, että "älkää huoliko ystävät, me voitamme lisääntymällä!"
Toki filosofisesti voi askarrella tuon vaihtumisen ja vaihdon käsitteen kanssa. Jos ulkona sataa vettä ja laitan ikkunan auki niin, että vesi saa tulla sisään, onko silloin kyse siitä, että asuntoni kastuu vai sen kastelemisesta? Minähän en kaada ämpäristä vettä lattialle, vaan annan vain veden tietoisesti tulla sisälle. Olisin kuitenkin voinut vain laittaa tai pitää ikkunan kiinni, mutta olin välinpitämätön asian suhteen.
Pääkaupunkiseudulla 93% vaikeasti autistisista ja kehityshäiröisistä lapsista on m m taustaisia (lähde HUS).
Muualla varmaan yliedustus kehityshäiriöissä ei ole ihan yhtä iso, mutta samansuuntainen kuitenkin. Mikään määrä palveluita ja kuntoutuksia ei riitä siihen, miten nopeasti nämä tapukset lisääntyvät.